8 Shares

Urheilun ja ihmisoikeuksien suhteesta on kirjoitettu viime vuosien arvokisojen yhteydessä niin paljon, että tuoretta kulmaa asiaan on vaikea löytää. Silti on aiheellista kysyä, että loppuuko kehityskulku koskaan? (Kuva: TT)

Ketä meitä nyt oli

Qatar toimii näyttämönä sekä joulukuussa pelattavalle Club World Cupille että vuoden 2022 MM-kisoille, joiden myöntäminen on vaatinut muhkean tilisiirron lisäksi vesipiipun polttelua FIFA:n päämajassa. Keskeytätte mm. seurajalkapallokauden syystalven ajaksi MM-kisojen takia? Ja kuinka päissään siellä nyt taas oltiinkaan?

Puhtailla jauhoilla katto-organisaation ei ole tarvinnut rehennellä viime vuosina muutenkaan. Venäjän MM-kisat, Mestareiden Liigan finaalin vieminen Turkkiin ensi keväänä…ok, näiltä ongelmilta voi ummistaa silmänsä, mutta samalla ummistaa silmänsä nykyiseltä ajankuvalta.

Diktatuurit ja ihmisoikeuksia polkevat tahot ovat olleet vahvoilla isännyyksiä jaettaessa, mutta urheilullista puolta kuvio ei sentään ole välttämättä sotkenut.

Uuden supervallan nousu

Kiinan jalkapalloliigan investointien suuruusluokka on ollut tiedossa jo pidemmän aikaa ja kun kiinalaisomistajat ovat tulleet vahvasti mukaan myös vanhan mantereen jalkapalloon suurseurojen uusina omistajina, ilmasilta Aasiaan lienee jatkossa entistäkin vahvempi.

Kiinan saapuminen markkinoille eräänä maailman suurimmista ja nykyään jo vahvimmistakin markkina-alueista ei ole yllättävää, vaan pikemminkin väistämätöntä. FIFA tietää, että tulevaisuudessa Kiina on eräs potentiaalisimpia markkinaosuuden kasvattajia ja siksi seuraava suuntaa on työntää tapahtumia siihen suuntaan.

Kiina 2030

Nyt FIFA ilmoitti, että seurajalkapallon MM-turnaus pelataan Kiinassa 2021. Tämän nähdään olevan esiaskel sille, että maa hakee MM-kisoja 2030 ja sen aseman nähdään olevan tuossa hakuprosessissa niin vahva, että mm. Englanti on jo viestinyt jättäytyvänsä hyvin todennäköisesti pois hausta mikäli Kiina päättää kisoja hakea.

Kiinan ihmisoikeushistoria ei sekään päätä huimaa ja vastikään mm. La Ligan varta vasten Kiinan yleisöä varten päivällä pelatussa ottelussa fanit levittivät tifon, jossa luki “Free Tibet”. Ongelmatonta uuden supervallan marssi jonon kärkeen ei ole, mutta kun kortin luottorajat eivät pauku vastaan ykkösmiljardien kohdalla, tilanne helpottuu kummasti.

Siispä onnea Kiina, jalkapallon MM-kisat 2030 tulevat varmasti olemaan Qataria parempi kuvio. Se ei ole ehkä kehuista suurin, mutta sillä mennään.

8 Shares