Kaljupääkotkamme liiteli lauantaina huippumielenkiintoiseen kohtaamiseen Valencian ja Barcelonan välillä. Mitä peli paljasti ja miltä Mestallan pulssi tuntui? (Kuva: TT)

Pregame

Väkeä valui Aragonin metroaseman vieressä olevan jalkapallopyhättö Mestallan läheisyyteen jo tuntikausia ennen peliä, kuten lauantaina klo 16 paikallista aikaa pelattavasta ottelusta voi odottaa. Varsinkin, kun vastaan tiedettiin asettuvan itse Blaugranan, vastikään manageriaan vaihtaneen Barcelonan.

Ilmapiiri? No, sanotaan kauniisti että se oli rento. Itse stadionillahan alkoholia ei tarjoilla, mutta katujen varsilla ajoittain varsin kauniinakin näyttäytyneenä tammikuun päivänä cerveza virtasi, tapaksia lapattiin pöytään kuin nakkimukeja Lahdessa ja kaduilla kävellessä myös jazz-tupakan tuoksu oli vahvasti läsnä.

FC Barcelonan bussin saapuminen vaikutti olevan luonnollisesti osalle kaltaisistani turisteista se pääasiallinen asia, mutta henkilöpalvonnan oheen nostaisin sen hienon detaljin, että joukkueiden saapumista juhlisti stadionin toisen kerroksen terassilla soittanut torvisoittokunta. Tyyliä!

Maxi otra vez

Itse matsi käynnistyi jyhkeällä, katsomoiltaan jyrkällä ja värimaisemaltaan upealla Mestallalla odotetusti. Setiénin Barca pyöritti pallo laidalta laidalle, välillä keskustaan Busquetsin kautta Messille, mutta jakelukanava eteenpäin tyrehtyi tähän. Leveyttä oli kyllä ja sitä hyödynnettiin, kuitenkin ilman vaaramomenttia.

Valencia vetäytyi kuoreensa ja otti kiltisti vastaan vastustajansa näennäisen pyörityksen. Kun Barca nosti linjaansa, odotettu tapahtui: palloa heitettiin Piquén selustaan ja testattiin, vieläkö kokeneen topparin jalka liikkuu riittävän rivakasti. Yksi voitettu pääpallo ja muutama syöttö myöhemmin Piqué liukuikin alueellaan sikäli vaarallisen näköisesti, että pilkku oli ainoa oikea tuomio.

Tuossa vaiheessa Marc-Andre ter Stegen nousi vielä pitämään Barcan mukana pelissä torjumalla rangaistuspotkun, mutta maaliton avauspuoliaika oli pallonhallinnasta riippumasta isäntien hallinnassa. Messi osoitti useampaan otteeseen kameroiden ulkopuolella Griezmannille, että tee hyvä mies niitä pystyjuoksuja mutta muutama vaarallinen vapaapotkun paikka olivat Barcelonan lähes ainoat tilanteet.

Tauon jälkeen sitten lävähti, kun Valencian uruguaylaiskärki Maxi Gómez laukoi ja pallo muutti suuntaa ohi ter Stegenin. Barcan hakemat muutokset olivat lähinnä Arturo Vidalin ja tämän sekä Frenkie de Jongin laittamaan tekemään nousuja boksiin.

De Jongista on sanottava, että jos tyylikästä futaajaa on tavattu sanoa liikanimellä Rolls Royce niin hollantilainen on sitten jossain Teslan ja Bugattin välimaastossa. Kosketus palloon on niin pehmeä, että koiranpennutkin ovat kateellisia. Jokainen käännös, syöttö, havainnointi, pelivälineen hallinta molemmilla jaloilla…silkkaa seksiä.

Kun Barca pyöräytti pakkaansa ylemmäs, Valencia sai paikkansa vastaiskusta eikä “Los Cules” jättänyt paikkaansa käyttämättä. Pallo pelattiin jälleen Gómezille, jonka pää pysyi ylhäällä, hieman vettä korvasta ja pallo tarkasti takanurkkaan. Tässä kohdassa Mestalla meni transsiin ja alkoi huutaa sankarinsa nimeä.

Lopputulos ei ollut missään vaiheessa uhattuna ja Barcelona on todella syvässä murrosvaiheessa. Se kaipaa kipeästi edes valeysinä pelaamaan pystyvää kärkeä, eikä Griezmann ainakaan toistaiseksi ole päässyt loistamaan vapaassa roolissaan.

Postgame

Siinä missä väki valui tasaisena virtana kohti Aragonia, myös lähipubit tekivät tiliä niin ettei kassakone ehtinyt välillä edes sulkeutua käteisen virratessa sisään. Meno oli edelleen varsin rento, sillä mm. eräässä seuran virallisista pubeista toisella työntekijöistä oli päällä Judas Priestin t-paita ja toinen kantoi paitaa, jossa luki Carlsberg-fontilla Heisenberg.

Spekuloin aikani jälkipelejä, jätin paikan yhden Riojan jälkeen ja patikoin kohti metroa. Aurinko alkoi laskea, tammikuun ajoittain hyinen viimakin loisti poissaolollaan ja höpöheinä tuoksui edelleen voittoa juhlivien Valencia-fanien suunnatessa kohti kaupungin iltaa ja yötä.