2 Shares

Suomessa lähes kaikki palloilusarjat pistettiin tauolle. Golfin PGA-tour ja tenniksen ATP-tour keskeytettiin. Pohjois-Amerikassa NBA ja NHL pysäyttivät kautensa, MLS ilmoitti siirtävänsä omansa alkamista. Euroopassa muun muassa Serie A, La Liga ja Eredisivisie ovat tauolla. Lienee vain ajan kysymys, kun muut seuraavat perässä. (Kuva: TT)

Kiinasta alkunsa saanut, keskiviikkona pandemiaksi julistettu COVID-19 leviää nopeasti. Huippu-urheilupiirit eivät ole virukselle immuuneja. Pelimies.com kokosi listan urheilijoista, joiden koronavirus-testi on ollut positiivinen. Nuorehkoilla huippu-urheilijoilla virus tuskin on hengenvaarallinen.

DANIELE RUGANI. Juventus-toppari sai positiivisen tuloksen keskiviikkona ja oli tiettävästi ensimmäinen tartunnan saanut huippu-urheilija. Hänen kerrotaan voivan hyvin.

MANOLO GABBIADINI. Entinen Southampton-hyökkääjä, nykyisin Sampdoriaa edustava italialainen kirjoitti Twitteriin voivansa hyvin. Hän myös kehotti noudattamaan sääntöjä ja pysymään kotona.

RUDY GOBERT. Jazzin ranskalaissentteri sai positiivisen testituloksen ennen keskiviikon ja torstain välisenä yönä pelatuksi suunniteltua NBA-kierrosta. Sarja ilmoitti saman tien menevänsä tauolle. Myöhemmin tulleessa tiedotteessa kerrottiin NBA:n seisahtuvan ainakin 30 päivän ajaksi. Gobert julkaisi tiedotteen, jossa hän pahoitteli vaarantaneensa muita henkilöitä.

DONOVAN MITCHELL. Gobertin seurakaverista tuli toinen tartunnan saanut NBA-tähti.

CALLUM HUDSON-ODOI. 19-vuotiaan Chelsea-laiturin tartunnasta tiedotettiin viime yönä. Koko länsilontoolaisten ykkösjoukkue laitettiin kotikaranteeniin.

MIKEL ARTETA. Arsenal-managerin tartunnasta tiedotettiin torstaina. Tykkimiehet kertoi koko ykkösjoukkueen menevän karanteeniin.

MUITA TAPAUKSIA: Leicester City tiedotti kolmen pelaajan saaneen oireita. Manchester Cityn Benjamin Mendy siirtyi kotikaranteeniin altistuttuaan virukselle. Arsenalin jäseniä määrättiin varotoimena karanteeniin jo aiemmin heidän oltuaan kontaktissa Olympiakosin ja Nottingham Forestin omistavan Evangelos Marinakisin kanssa, jolla todettiin koronavirus.

McLarenin F1-tallin jäsenellä todettiin tartunta, jonka johdosta talli vetäytyi Australian GP:stä. Myöhemmin Formulasirkus tiedotti peruneensa kisan, kun muun muassa supertähti Lewis Hamilton oli kritisoinut kovaan ääneen sitä, miksi toimenpiteisiin ei oltu ryhdytty.

Näyttelijä Tom Hanks kertoi torstaina tartunnastaan. Kanadan pääministeri Justin Trudeaun vaimolla todettiin tartunta, samoin Iso-Britannian terveysministeri Nadine Norrisilla. Myös Ranskan kulttuuriministeri Franck Riester sekä Iranin hengellisen johtajan neuvonantaja Mohammad Mirmohammadi ovat sairastuneet virukseen.

2 Shares