3 Shares

Koronavirus on keskeyttänyt kotimaisen ja kansainvälisen urheilumaailman liki täydellisesti. Käytännössä kaikki mahdolliset isot urheilusarjat ovat tällä hetkellä määrittelemättömän pituisella tauolla, eikä maailman paras ja suosituin koripallosarja NBA tee sääntöön poikkeusta. Internetin vääräleuat ovat jo ehtinnet löytää koripallokauden päätökselle loogisen syyn, jossa syyttävä sormi osoittaa puolustavan mestarin Toronto Raptorsin suuntaan. (Kansikuva: tt)

Kanadan suurin kaupunki Toronto on todellinen urheilukaupunki. Pohjois-Ameriikan isoissa urheilusarjoissa Torontosta löyty joukkue NHL:stä, NBA:sta, MLB:stä ja MLS:stä ja tämän lisäksi kaupungin jenkkifutisjoukkue Argonauts on yksi Kanadan jenkkifutissarjan CFL:n historian menestyneimmistä joukkueista.

Toronton tunnetuin ja suosituin urheilujoukkue on jääkiekkoseura Toronto Raptors, joka kuuluu NHL:n kuuden perustajajoukkueen joukkoon. Vuonna 1917 perustettu legendaarinen seura on voittanut historiansa aikana 13 Stanley Cupia, joista ensimmäistä Torontossa juhlittiin kauden 1917-1918 päätteeksi. Toronto lähti myös seuraavaan kauteen ennakkosuosikkina, mutta kautta 1918-1919 ei koskaan pystytty pelaamaan loppuun kaikkien aikojen tuhoisimman influenssapandemian Espanjantaudin puhjettua. NHL-finaalit ehdittiin jo aloittaa, mutta ne jouduttiin keskeyttämään viiden pelatun ottelun jälkeen ja mestaria ei koskaan julistettu.

Toronton baseballjoukkue Blue Jays liittyi MLB:hen laajennusjoukkueena vuonna 1977. Baseball ei ole koskaan ollut Toronton ykköslaji, mutta 1990-luvun alussa ”The Jays” nousi MLB:n kärkijoukkueiden joukkoon ja Torontoon syttyi todellinen baseballbuumi. Menestysvuodet huipentuivat kahteen peräkkäiseen mestaruuteen vuosina 1992 ja 1993. Kaudella 1994 Toronto jäi pudotuspelien ulkopuolelle, mutta kautta ei saatu vietyä loppuun pelaajayhdistyksen mentyä lakkoon muutama viikko ennen pudotuspelien alkua. Neuvotteluissa ei päästy sopuun, joten kautta ei koskaan pelattu loppuun ja toista kertaa sarjan historiassa MLB:n mestaria ei koskaan saatu selville.

Toronton viime vuosien menestynein urheiluseura on ollut koripallojoukkue Raptors, joka liittyi NBA:han kaudeksi 1995. Raptorsin alkuajat eivät olleet kovin menestyksekkäitä, mutta 2010-luvulla se nousi pudotuspelijoukkueeksi DeMar DeRozanin ja Kyle Lowryn johdolla.

Raptors tuli tunnetuksi erinomaisena runkosarjajoukkueena, joka kuitenkin petti aina pudotuspelien alkaessa. Tilanteeseen tuli muutos viime kaudella, kun Raptorsin kenialaistaustainen GM Masai Ujiri hankki tähtipelaaja Kawhi Leonardin Raptorsin riveihin. Leonardin johdolla Raptors yllätti kaikki ja marssi NBA-finaaleihin superjoukkue Golden State Warriorsia vastaan. Warriors kärsi tähtipelaajien loukkaantumisista ja Raptors kruunattiin kauden päätyttyä NBA-mestariksi.

Kuten aikaisemminkin Toronton kaupungin joukkueen juhlittua ensimmäistä mestaruuttaan, ongelmat alkoivat seuraavalla kaudella, kun Koronavirus pakotti NBA:n keskeyttämään kilpailutoimintansa ainakin kuukaudeksi. NBA pyrkii pelaamaan kauden loppuun muokatulla otteluohjelmalla, mutta tällä hetkellä kukaan ei tiedä milloin ja missä NBA-koripalloa seuraavaksi pelataan.

Onneksi Toronton urheiluhistoriasta löytyy myös mestaruuskirouksen rikkovia poikkeuksia. Toronton jalkapalloseura FC Toronto juhli Pohjois-Ameriikan jalkapallomestaruutta kauden 2017 jälkeen ja MLS-kausi 2018 saatiin vietyä loppuun ilman suurempia kommervenkkejä.

3 Shares