5 Shares

Supertähdillä on viheriöllä aina uutuuttaan hohkavat kengät. Yleensä se johtuu siitä, että kyseessä on täysin uudet kengät. Erään Real Madridin pelaajan kohdalla on tosin kyse muusta. (Kuva: TT)

Toni Kroos nimittäin putsaa joukkueensa ainoana pelaajana itse kenkänsä jokaisen pelin jälkeen.

Kroos nimittäin ihastui vuonna 2013 Adidaksen Adipure 11pro -malliin niin paljon, ettei suostunut vaihtamaan mallia. Tämä vaati venymistä myös Adidaksen suunnalta: se valmisti saksalaiselle kyseistä mallia, vaikka sen valmistus oli muuten lopetettu.

Kenkämalliin kiintyminen vaati venymistä myös Kroosilta, mutta se ei muodostunut ongelmaksi. Kroos putsasi kengät omin käsin aina jokaisen pelin jälkeen.

Saksalainen käyttää aina valkoisia tai kerman värisiä kenkiä, jotten putsattavaa riittää. 

– Hänellä on aina samat kaksi tai kolme paria valkoisia kenkiä käytössä ja me luulemme, ettei hän tiedä huoltajien hoitavan kenkiä, joten hän pesee ne aina itse, jotta ne ovat täydelliset, Gareth Bale kertoi Kroosista kertovassa dokumentissa.

Kroosilla on sittemmin nähty päivitetty malli kengistä, mutta vielä ei ole tihkunut tietoja, että onko hän antanut huoltajien tehdä työnsä.

5 Shares