4 Shares

NFL on yksi niistä sarjoista, joihin meneillään oleva pandemia ei ole juurikaan toistaiseksi vaikuttanut. Sen kausi ehti päättyä sopivasti helmikuun alussa ja seuraava alkaa on alkamassa suunnitellusti syyskuun alussa, jolloin ennusteiden mukaan pandemia olisi laantunut ja elämä palannut totutumpaan muotoonsa. Näin ollen NFL-seurojen omistajien tiistaisessa kokouksessa ei vallinnut kriisimieliala, vaikkakin sitä jouduttiinkin kertaalleen siirtämään. Sen sijaan omistajat pääsivät yhteisymmärrykseen pudotuspelien laajentamisesta jo tulevalla kaudella. (Kansikuva: TT)

Kaudesta 1990 asti NFL:n pudotuspelit on pelattu 12 joukkueen voimin siten, että divisioonien ykkösten lisäksi jatkopeleihin ovat yltäneet kaksi parasta joukkuetta molemmista konferensseista. Konferenssien 1. ja 2. sijoittuneet joukkueet ovat lisäksi saaneet huomattavan lisäedun, sillä nämä neljä joukkuetta ovat huilanneet pudotuspelien ns. Wild Card -kierroksen. Pudotuspelipaikka on siis irronnut vain 38 prosentille NFL-joukkueista.

Viimeisille kierroksille lisäjännitystä

Tiistaina tehdyn päätöksen perusteella molemmista konferensseista tulee jatkossa pudotuspeleihin etenemään myös seitsemänneksi sijoittuneet joukkueet. Tämä muuttaa myös pudotuspelikaaviota, eikä huilikierrosta ole enää luvassa kuin konferenssien voittajille.

Muutoksen myötä on varmaa, että tulevina kausina taistelu loppusijoituksista tulee käymään kiivaampana kuin ennen aina viimeiselle runkosarjakierrokselle asti. Konferenssivoittajan saama etu on jenkkifutiksen kaltaisessa loukkaantumisalttiissa ja taktisessa lajissa erittäin merkittävä. Samaan aikaan taistelu divisioonavoittajien takana antaa mahdollisuuksia useammille joukkueille nousta vielä viime metreillä jatkopaikkaan kiinni.

Vuodesta 1990 lähtien 60:stä konferenssin seitsemänneksi jääneestä joukkueesta 44 on saavuttanut positiivisen voittosaldon ja vain kertaalleen jatkopaikka olisi uuden säännön mukaan irronnut negatiivisella voittosaldolla. Tämän poikkeuksen tekee Dallas Cowboys, joka kaudella 1990 jäi seitsemään voittoon.

Seuraavat NFL:n pudotuspelit käynnistyvät alkuvuodesta 2021. Tuolloin konferenssin toinen kohtaa seitsemänneksi tulleen, kolmas kuudennen ja neljäs viidennen joukkueen. Konferenssin ykköseksi yltänyt aloittaa mestaruustaistonsa toiselta kierrokselta, jossa se kohtaa jatkoon edenneistä heikoimman joukkueen. Samalla Wild Card -viikonloppu kasvaa kahdella ottelulla. Otteluista kolme tullaan pelaamaan lauantaina ja loput kolme sunnuntaina.

NFL lähemmäs NHL:n ja NBA:n tasoa

Aiemman 38 prosentin sijaan jatkossa NFL:ssä jatkopaikan saa 43,7 prosenttia. Taso ei edelleenkään yllä jääkiekon ja koripallon tasolle, sillä NHL:ssä jatkoon etenee 51,6 % ja NBA:ssa 53,3 %. Sen sijaan baseball-liiga MLB:n pudotuspeliportit ovat jatkossakin tiukassa, sillä jatkoon etenee vain kolmannes joukkueista.

Lähde: NFL.com

4 Shares