19 Shares

NHL-kausi on vielä virallisesti kesken. Loppukauden lisäksi monet suomalaiset pelaajat jännittävät vielä tulevaisuuttaan. (Kuva: TT)

NHL-kausi tullaan todennäköisesti pelaamaan päätökseen – ainakin tahtotila siihen on kova. Kunhan kausi on paketissa, niin on viimeistään aika isojen päätösten. 

Näiden kymmenen suomalaispelaajan sopimukset loppuvat tähän kauteen.

Roope Hintz, Dallas Stars

Hintz pelaa kolmivuotisen sopimuksen viimeistä kauttaan. Jatko NHL:ssä on päivänselvä. Jo edellinen sesonki oli hyvä ja kuluva kausi on ollut melkoiseta tykitystä: 60 matsissa tehot 19+14. Myös palkankorotus tulokassopimukseen nähden tulee olemaan melkoinen.

Mikael Granlund, Nashville Predators

MG on pelannut NHL:ssä kaudesta 2012-13 alkaen. Granlund teki kolme vuotta sitten Minnesotan kanssa diilin, jonka arvo oli yhteensä 17,25 miljoonaa. Kuluvan kauden osuus oli 5,75 miljoonaa dollaria.

Jatko tulee olemaan mielenkiintoinen. Osoite vaihtui kesken viime kauden Predatorsiin, jossa alku oli haastava. Kuluvalla kaudella peli alkoi kuitenkin parantua ja 63 matsin saldona on 17+13. Jatkon suhteen kaikki on avoinna, mutta osoite pysyy NHL:ssä.

Erik Haula, Florida Panthers

Haula on kiekkoillut Pohjois-Amerikassa todella nuoresta lähtien: hän siirtyi juniorisarjoihin 17-vuotiaana. NHL:ssä on vierähtänyt seitsemän kautta. Kuluva kausi alkoi Carolinassa, kunnes osoite vaihtui Floridaan helmikuussa. Näyttöpaikkojen suhteen korona iski todella pahaan aikaan. Kuluvan kauden palkka 2,75 miljoonaa dollaria. Jatkaa varmasti NHL:ssä, muuten kaikki auki.

Sami Vatanen

Vatanen on kärsinyt paljon loukkaantumisista, jotka ovat jarruttaneet menoa. Siirtyi helmikuussa Devilsistä Carolinaan, mutta ei ehtinyt pelaamaan Hurricanesissa vielä ainuttakaan matsia. Pelaa pienellä pahvilla: kuluvasta kaudesta tilille napsahtaa 2,44 miljoonaa. Tulevaisuuden osoite iso kysymysmerkki.

Mikko Koivu, Minnesota Wild

Kaikki 1028 NHL-ottelua Wildissä. Massiivinen diili päättyy tähän kauteen. Jatkaako 37-vuotias legenda vielä pienellä sopparilla NHL:ssä? Monissa huhuissa on väläytelty jopa mahdollisuutta Suomen paluulle.

Antti Suomela, San Jose Sharks

AHL:n puolella näytöt ovat vahvoja, NHL:n puolella rooli on jäänyt vaatimattomaksi: kahden kauden saldona 47 matsia tehoin 4+11. Löytyykö joltain joukkueelta luottoa tai suostuuko kahden suunnan diiliin? Vai tuleeko Suomela Eurooppaan hakemaan vauhtia? Ikää on mittarissa jo 26 vuotta. 

Juuso Riikola, Pittsburgh Penguins

Toinen kausi Pohjois-Amerikassa. Pelasi viime kaudella 37 matsia ylhäällä ja viisi AHL:ssä. Kuluvalla kaudella kaikki 36 matsia ylhäällä. Pian tulee mittariin 27 vuotta. Kaikki avoinna tulevaisuuden suhteen. Riikola voi tarttua hyvinkin pieneen diiliin, joten pienen riskin sijoitus esimerkiksi Penguinsille. 

Sami Niku, Winnipeg Jets

Pelaa kolmatta kautta Winnipegin organisaatiossa. Poikkeuksellisen komean tukan omaava pakki on takonut kovaa jälkeä AHL:ssä, mutta ylhäällä tie on ollut tukossa. 114 AHL-matsissa on kertynyt peräti 80 pinnaa. NHL-pelejä on kertynyt vain 48. Maisemanvaihto voisi tehdä hyvää ja ihme on, mikäli kukaan seura ei 23-vuotiasta suomalaista nappaisi.

Markus Granlund, Edmonton Oilers

Myös toisen Granlundin diili on katkolla. Nuorempi veli siirtyi kuluvaksi kaudeksi vuoden diilillä Oilersiin, mutta sesonki on ollut todella haastava. Pelannut tällä kaudella 20 matsia AHL:ssä – edelliset farmipelit olivat neljän vuoden takaa. 27-vuotiaan jatko on todella iso kysymysmerkki. Aivan kaikki on mahdollista.

Kaapo Kähkönen, Minnesota Wild

Toinen kausi menossa Wildin organisaatiossa. Ensimmäinen meni pelkästään AHL:ssä. Tällä kaudella torjunut todella vakuuttavasti farmissa ja saanut ensimmäiset näyttöpaikat NHL:ssäkin. Jatkanee Pohjois-Amerikassa, mutta organisaatio on täysin avoinna.

Tagit NHL
19 Shares