23 Shares

Jos kaikki menisi kuten elokuvissa, niin Suomessa elettäisiin tällä hetkellä MM-huumaa. Näin ei kuitenkaan ole ja ei auta kuin tyytyä muisteluihin aikaisempien vuosien kisoista. (Kuva: TT)

Nyt otetaan suurennuslasin alle valmennusjohdon erikoisimmat valinnat MM-kisoihin. Eli pelaajat, joiden valinnat kisoihin on ollut poikkeuksellisen iso yllätys.

TOP 5: Yllättävimmät Leijonat MM-kisoissa 2000-luvulla

5. Jyri Marttinen (2014)

Marttinen ei ollut pelannut juurikaan aikuisten maaotteluja ennen kautta 2013-14. Erkka Westerlund nappasi kuitenkin fyysisen puolustajan rinkiin mukaan ja Ässien peluri raivasi lopulta tiensä kisoihin saakka.

Valinta oli varsin erikoinen, sillä Marttisen kausi ei ollut mitenkään erityisen hyvä. Marttinen oli ihan kelpo pelaaja Liigaan, mutta valinta MM-kisoihin oli iso yllätys.

4. Eetu Luostarinen (2019)

Tuskin kukaan osasi ennustaa ennen viime kauden alkua, että Luostarinen tulee pelaamaan keväällä MM-kisoissa. Niin vain kävi.

KalPan kasvatti oli toki erittäin potentiaalinen pelaaja ja kolmas kausi Liigassa sujui ihan mukavasti: 54 matsin saldona oli 36 pistettä. 

Luostarinen kuitenkin loukkaantui alkulohkossa ja kisat tulivat karvaasti päätökseen jo neljän pelin jälkeen.

3. Tommi Huhtala (2014)

Huhtala oli niin ikään vuoden 2014 yllättäjäjoukkueessa. Ennen tätä kautta kovaotteinen hyökkääjä oli pelannut vain kourallisen aikuisten maaottelua.

Huhtalan kausi Bluesissa oli väkevä: 60 matsia tehoin 23+20. Tästä huolimatta tuskin monikaan epäili näkevänsä häntä MM-kisoissa. 

Kymmenen MM-matsin saldona oli tehot 0+1.

2. Joel Kiviranta (2019)

Kiviranta oli todellinen Jukka Jalosen yllätyskortti viime keväänä. Kausi Vaasan Sportissa ei ollut millään mittarilla erityinen ja Jalosen lisäksi tuskin kukaan muu osasi edes kuvitella Kivirannan selviytyvän MM-kisoihin.

Se kuuluisa iso yleisö tuskin edes tiesi Kivirantaa nimeltä ennen kisoja.

Hyökkääjä kuitenkin raivasi lopulta tiensä MM-kisoihin ja esiintyi varsin hyvin. Hän kirjoittikin kisojen jälkeen NHL-diilin ja lähti raivaamaan tietään Pohjois-Amerikkaan.

1. Kalle Kerman (2009)

Tässä on erinomainen kysymys tietokilpailuihin. Kyllä, Kalle Kerman on ollut mukana MM-kisoissa.

Valinta tapahtui Jukka Jalosen toimesta kevään 2009 kisoihin. Kerman oli kaikin puolin todella erikoinen valinta päävalmentajalta ja rooli jäikin hieman kysymysmerkiksi. 

57 pelissä tehot 12+18 Jokereille iskenyt hyökkääjä ei ole varsinaisesti mikään pistenikkari, mutta ei myöskään mikään nelosketjun rouhija.

Kuuden MM-pelin saldona oli tehot 0+0.

Tagit Leijonat
23 Shares