2 Shares

Barcelonan akatemiasta on noussut vuosien saatossa toinen toistaan nimekkäämpiä pelureita jalkapallomaailmaan. Kaikille näin ei kuitenkaan käy. (Kuva: AOP)

Yksi heistä on Haruna Babangida, joka liittyi akatemiaan Ajaxista vuonna 1997. Nigerialaispelaaja oli tuolloin 15-vuotias.

Barcan akatemiassa olivat tuolloin muun muassa Andres Iniesta, Carles Puyol, Victor Valdes, Xavi sekä Mikel Arteta.

Nimekkäästä joukosta huolimatta Babangidaa pidettiin koko akatemian parhaana pelaajana. Jopa maailman parhaana ikäisekseen.

– Meidän aikana Barcelonassa oli kaveri nimeltään Haruna Babangida. Wow, 15-vuotiaana hän oli paras pelaaja maailmassa, nykyisin Arsenalin päävalmentajana toimiva Arteta tokaisi The Athleticin haastattelussa.

– En pysty pukemaan sanoiksi, miten lahjakas hän oli. Hänen olisi pitänyt olla tähti.

Babangida pelasi yleensä keskikentällä ja pelisilmä sekä atleettisuus olivat huippuluokkaa. Hän pelasi Barcelonan B:ssä 110 ottelua ja teki 42 osumaa. Esimerkiksi Iniestalle maaleja kertyi 54 matsissa vain viisi.

Babangida ei kuitenkaan onnistunut murtautumaan Barcelonan edustusjoukkueeseen. Tähän oli miehen itsensä mukaan kaksi selkeää syytä. 

Toinen näistä oli rasismi.

– Oli vaikeaa olla afrikkalainen poika Euroopassa silloin. Saavuin Barcelonaan ja oli ainoa musta kaveri koko akatemiassa, Babandiga avaa Athleticille.

Babandigan mukaan Akatemiassa oli muutenkin todella vaikeaa ja muun muassa Iniestalla oli todella paljon haasteita. 

Toinen merkittävä syy oli päävalmentaja. Barcelonaa koutsannut Louis van Gaal ei pitänyt nigerialaisesta. 

– Muistan kun olin harjoituksissa ykkösjoukkueen kanssa, Van Gaal oli jo oppinut puhelimeni soittoäänen. Ja jos kaikista pelaajista minun puhelimeni soi, niin hän meni todella hulluksi.

Tilaisuutta ei tullut, joten Babandiga suuntasi muualle. Pysyvää pelipaikkaa ei kuitenkaan löytynyt. Tie vei Ukrainaan, Kreikkaan, Kyprokselle, Venäjälle, Saksaan, Hollantiin, Itävaltaan ja Maltalle, mutta ilman merkittävää menestystä. 

Nyt 37-vuotiaan miehen ura päättyi jo vuonna 2015. Urasta olisi hänen mukaansa voinut tulla täysin erilainen, jos Barcan käskijänä oli jo aikaisemmin ollut Pep Guardiola tai Luis Enrique.

– He uskovat niin paljon lahjakkuuksiin ja nuoriin pelaajiin

Tagit Barcelona
2 Shares