7 Shares

Monia suomalaistähtiä on viety huhuissa ensi kaudeksi KHL-jäille. (Kuva: TT)

Muutamat Liiga-tähdet ja muutamat Pohjois-Amerikassa pelanneet suomalaiset ovat tyrkyllä KHL:ään, mutta ainakaan kaikkien sopimukset eivät ole vielä maalissa. Sopimusuutisia saatetaan kuitenkin kuulla jo lähiaikoina.

Pelimies listasi viime aikojen KHL:n kuumimmat suomalaishuhut ja analysoi siirtojen todennäköisyyttä:

Oliwer Kaski, Carolina Hurricanes -> Avangard Omsk

Kevään 2019 maailmanmestari Kaski on jättämässä NHL-unelmansa tavoittelun toistaiseksi ja siirtymässä ruplien perässä Omskiin. Asiasta uutisoi Championat-sivusto. Kaski teki läpimurtonsa Liigassa toissa kaudella, kun puolustaja tykitti 59 ottelussa tehot 19+32=51. Mennyt kausi sujui kokonaan AHL:ssä, jossa hän aloitti Detroit Red Wingsin farmissa ja siirtyi kesken kauden Carolinan farmiin Charlotte Checkersiin. Charlottessa peli kulki, kun Kaski tykitti 35 ottelussa 11 maalia ja 20 tehopistettä.

Huhussa on taatusti paljon perää: Kaskella ei ole mitään mahdollisuutta saada yhden suunnan sopimusta NHL:ään, joten hän tuskin haluaa tahkota farmissa pienellä palkalla, kun KHL:stä saa käteen kymmenkertaisen nettopalkan. Kasken näytöt Liigasta ja maajoukkueesta tuovat hänelle KHL-sopimuksen, jos hän niin haluaa.

Teemu Turunen, HIFK -> Barys Nur-Sultan

HIFK:ssa ja HPK:ssa huimia otteita esittänyt taituri Turunen liikkui keväällä huhuissa Sveitsin suuntaan, mutta Shaiba-sivuston mukaan hän olisi suuntaamassa kazakstanilaiseen Barys Astanaan. Turunen oli viime kaudella Liigan parhaimpia yksilöitä, kun laituri tehoili 43 ottelussa 20 maalia ja 51 tehopistettä.

Turunen etsinee yhä NHL-sopimusta, mutta koronaviruspandemia on sekoittanut NHL-kuviot toistaiseksi. Seuraavan NHL-kauden alku saattaa siirtyä, joten pelaaminen Euroopassa voi olla paras vaihtoehto, sillä muuten edessä voisi olla todella pitkä taukoa peleistä. KHL lienee todennäköisin osoite Turuselle, sillä kyseessä on maailman toiseksi paras sarja, jossa nettopalkat ovat huimaavia. Sopimus Barysiin on todennäköinen etenkin silloin, jos seura palkkaa suomalaisen päävalmentajan. Lehtitietojen mukaan Barys on ollut muutamankin suomalaisvalmentajan perässä.

Markus Granlund, Edmonton Oilers -> Salavat Ufa

Hockey-sivuston mukaan nuorempi Granlund on jättämässä NHL-jäät monen vuoden jälkeen ja hyppäämässä suomalaisten suosimaan Salavat Ufaan. Siirto ei yllättäisi, sillä Granlund tippui loppukaudesta farmiin ja ensi kaudeksi tuskin löytyy yhden suunnan sopimusta taalajäiltä. Granlund on pelannut tällä kaudella 34 NHL-ottelua pienessä roolissa ja AHL:ssä tilille kertyi 20 ottelua. Ennen tätä kautta hän oli viimeksi pelannut farmissa kaudella 2015-16, joten tästä kaudesta tuli iso pettymys.

Siirto ison roolin ja isomman tilinauhan perässä Ufaan on hyvin todennäköistä. Sopimuksen sanotaan olevan jo valmis. Ainut ongelma voi olla NHL-kauden jatkuminen, sillä Oilers halunnee nostaa suomalaisen pudotuspeliryhmäänsä mukaan. Näin ollen Granlund ei pakosta pääse Ufan matkaan harjoituskauden alkaessa.

Juho Lammikko, Kärpät -> Metallurg Magnitogorsk

Lammikko ei palaa vielä rapakon taakse, vaan hän suuntaa KHL:n mahtiseuraan, Metallurgiin. Asiasta kertoo Iltalehti, joka uutisoi viime maanantaina, että sopimus on viittä vaille valmis. Metallurg on jo hankkinut Lammikon pelaajaoikeudet. Maailmanmestari oli viime kaudella Liigan parhaimpia senttereitä, kun monipuolinen hyökkääjä iski 57 ottelussa tehot 22+29=51.

Tämäkin siirto vaikuttaa hyvin varmalta, sillä Lammikko halusi palata Florida Panthersiin ainoastaan yhden suunnan sopimus taskussaan. Odotetusti sitä ei vielä miehelle annettu, joten KHL oli selkein valinta ensi kauden osoitteeksi. Metallurgin hankittua Lammikon pelaajaoikeudet siirtouutinen on vain ajan kysymys.

Henrik Borgström, Florida Panthers -> Jokerit

Viimeisin huhu koskee Floridan Borgströmiä, jota pidetään yhä huippulupauksena. Jatkoaika uutisoi jo toukokuun alussa, että Borgström on lähellä siirtoa Jokereihin. Luonnollisesti siirto ei ole vielä tapahtunut, sillä Borgström saattaa jatkaa kauttaan NHL:ssä, minkä takia hän ei pakosta ehtisi Jokerien mukaan alkukaudeksi. Eurooppaan paluusuunnitelmat johtuvat siitä, että Borgström pelasi lähes koko kauden AHL:ssä, mikä oli suuri pettymys. NHL:ssä tuli tällä kaudella tilille vain neljä runkosarjaottelua.

Tämä siirtouutinen lienee hyvin epävarma, sillä Borgströmin agentti on painottanut, että nuorukaisen ykköstavoite on NHL:ssä. Kaikki riippuu kuitenkin siitä, tarjoaako Panthers taiturille yhden suunnan sopimusta. Borgström pääsenee vielä antamaan lisää näyttöjä pantterien seurajohdolle, sillä Panthers-GM Dale Tallon paljasti NHL.comille, että suomalainen aiotaan ottaa mukaan joukkueen pudotuspeliryhmään, kun kausi jatkuu kesä-heinäkuussa. On vielä liian aikaista puhua Borgströmin ensi kaudesta, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että hän jatkaa Pohjois-Amerikassa.

7 Shares