12 Shares

2010-luku oli monelle seuralle todella synkkä. (Kuva: AOP)

Tappara ja Kärpät dominoivat kotimaan kaukaloita viime vuosikymmenellä. Aivan kaikille seuroille 2010-luku ei ollut erityisen hyvä. Toisten kohdalla se oli todella synkkä.

Tässä viisi viime vuosikymmenen pahinta alisuorittajaa.

5. Lukko

Lukko oli 2010-luvulla neljästi välierissä, joten täysin mönkään vuosikymmen ei mennyt. Näistä viimeisin kerta oli tosin keväällä 2015. 

Lukon resursseilla olisi ollu potentiaalia huomattavasti parempaankin. Lukko on voittanut 2000-luvulla vain kaksi pronssimitalia. 

Raumalla on pistetty joka kaudella paljon rahaa joukkueeseen, mutta Lukko ei ole pystynyt ottamaan kilpailullisesti sitä seuraavaa askelta. 

4. HIFK

Kulta, hopea ja pronssi. Ei kai se niin huonosti ole?

HIFK:n tapauksessa saldo on vaatimaton. Helsinkiläiset kuuluvat resursseiltaan samaan kategoriaan Kärppien ja Tapparan kanssa, jotka ovat vastaavasti niittäneet valtavasti menestystä.

Niinpä vain yksi finaalipaikka edellisen kahdeksan kauden aikana on HIFK:n tilanteessa kyllä vaatimaton suoritus. Vuosikymmenen heikoin sijoitus oli kymppitila kaudella 2013-14.

3. Ilves

Vuosikymmen oli Ilvekselle melkoista vuoristorataa. Välillä risukasaan paistoi aurinko, välillä oli todella synkkää.

Pahimmillaan Ilves oli konkurssin partaalla ja joukkue kynsi kaukalossa aivan sarjan hännillä. Legendaarisen seuran meno oli todella surullista katsottavaa.

Vuosikymmenen lähestyessä loppuaan Ilves sai asiat kuntoon ensin kaukalon ulkopuolella omistajanvaihdoksen myötä ja tämä alkoi heijastua lopulta kaukalossakin. Päättyneellä kaudella nähtiin parasta Ilvestä todella pitkiin aikoihin.

2. Sport

14, 10, 14, 15, 11 ja 15. Tässä vaasalaisten sijoitukset SM-liigassa. 

Sport nousi Liigaan kaudeksi 2014-15, mutta anti sarjalle on jäänyt vähäiseksi. Joukkue näytti jo ottavan askeleen eteenpäin kauden 2018-19 jälkeen, mutta tuloksena oli iso loikka taaksepäin. Tekeminen on monin paikoin kaukana Liiga-tasolta. Täysin samat sanat koskee Jukureita.

1. TPS

SM-liiga tarvitsee vahvan TPS:n. Potentiaalia Turussa olisikin, mutta se on jäänyt pimentoon.

TPS voitti mestaruuden keväällä 2010. Tuolloin Turussa ei varmasti osattu edes pelätä, että minkälainen taaperruksen vuosikymmen olisikaan edessä. 

TPS on ollut oikea malliesimerkki siitä, miten asioita ei pidä hoitaa. Seura on tehnyt valtavasti tappiota, vaikkakin rahaa on taustalla paljon ja organisaatiota on uudistettu tietoisesti paljon. Jälki kaukalossa on ollut myös todella surkeaa.

Seura otti Tomi Kallion johdolla pienen askeleen parempaan, mutta varsinkin viime kausi oli taas taattua Palloseuraa. Sysimustaa tekemistä kaikin puolin.

Mitä Liigan siirtomarkkinoilla on tapahtunut? Tsekkaa kaikki toistaiseksi toteutuneet siirrot tästä.

12 Shares