16 Shares

Monissa liemissä keitetty Lasse Kukkonen ilmoitti maanantaina päättävänsä pelaajauransa. (Kuva: AOP)

Kukkosen ura on ollut poikkeuksellisen merkittävä ja menestykses. Eikä ihme: olihan kyseessä myös täysin ainutlaatuinen kiekkoilija varsinkin johtajan ominaisuuksiltaan.

Tässä 20 faktaa legendaarisen Kukkolassen urasta.

1: Hän edusti Suomessa vain kotikaupunkinsa joukkuetta Kärppiä

2: Kukkosen NHL-seurojen lukumäärä: Philadelphiassa ja Chicagossa pelejä kertyi yhteensä 159

3: Olympialaisista tuli kolme mitalia: yksi hopea ja kaksi pronssia

4: Kukkonen voitti Kärppien paidassa neljä Suomen mestaruutta

5: Pelinumero, joka tulee nousemaan Raksilan kattoon

6: Maalien ja syöttöjen määrä avauskaudella KHL:ssä. Yhteensä pelejä KHL:ssä kertyi 141 tehoin 14+18.

7: Puolustaja oli voittamassa yhteensä seitsemää mitalia miesten arvokisoista 

8: Kaudet Kärppien kapteenina

9: Puolustaja pelasi 20 kautta aikuisten sarjoissa, mutta ei kuulunut vain yhdeksänä kautena joukkueen kapteenistoon.

10: Kukkonen pelasi peräti kymmenet MM-kisat: pelejä kertyi 80

11: Pakki teki kaudella 2014-15 tehot 11+10. Tämä on ainoa kerta, kun Kukkonen teki enemmän maaleja kuin syöttöjä.

12: Kukkolassen maalimäärä kaudelta 2013-14: tuolloin hän viimeisteli uransa ennätyspisteet 12+16

13: Puolustaja pelasi Kärppien edustusjoukkueessa peräti 13 kautena

14: Kukkonen valittiin keväällä 2014 Liigan parhaaksi puolustajaksi. Saman kunnian hän sai kahdeksan vuotta aiemmin.

16: NHL-syöttöjen lukumäärä: 159 matsin saldona tehot 6+16

17: Lasse pelasi Liigassa peräti 130 pudotuspeliottelua ja keräsi tehot 17+37.

18: Puolustaja debytoi Kärppien edustuksessa 1. Divisioonassa 18-vuotiaana kaudella 1999-2000.

19: 19-vuotiaana palkintokaappiin tuli toinen arvokisamitali: alle 20-vuotiaiden hopea. Sieltä löytyi jo alle 18-vuotiaiden kulta.

20: Kukkonen valittiin Kärppien kapteeniksi vain 20-vuotiaana

804: Kukkosen pelien määrä Kärppien edustusjoukkueessa. Tämä on seuraennätys.

16 Shares