18 Shares

Cristiano Ronaldolla on muutamia todella mielenkiintoisia tapoja, jotka eivät varmasti ole jäänyt monilta huomaamatta. (Kuva: TT)

Monet näistä tavoista ovat muovautuneet jopa meemeiksi ja saaneet valtavasti huomiota netissä. Tässä viisi Ronaldon outoa rituaalia.

5. Lisää pituutta kuviin

Ronaldo on 189 senttiäa pitkä, mutta tämä on miehelle ilmeisesti liian vähän. Hän nousee jostain syystä aina varpailleen joukkuekuvissa, jotta pituutta tulee muutama sentti lisää. Erikoista.

4. Peilit

Manchester Unitedissa Ronaldo tuijotti itseään peilistä jatkuvasti. Hän ei pystynyt kävelemään peilin ohi pysähtymättä. Ennen matsejaan hän psyykkasi itseään peilin kautta. Ei ole varmuutta, että onko tapa jatkunut Real Madridissa tai Juventuksessa. 

3. Pakkomielteinen treenaaminen

Ronaldo on käsittämättömän intohimoinen treenaaja. Miehen fysiikka on ollut aina huipussaan, mutta se ei ole sattumaa. Aina tasaisin väliajoin julkisuuteen tihkuu tietoja portugalilaisen järjettömästä intohimosta treenaamiseen. Esimerkiksi Manchester Unitedissa Ronaldo otti Old Traffordilla vielä jääkylpyjä yöllä kolmelta, jotta lihakset palautuisivat optimaalisesti. Koronatauon jälkeen Ronaldo meni vastaavasti treeneihin peräti neljä tuntia ennen muita Juventuksen pelaajia. 

2. Pelipaidat

Ronaldo luotti vain ja ainoastaan pitkään pelipaitaan ennen Juventukseen siirtymistä. Ennen italiaa Ronaldo oli itseasiassa pelannut edellisen kerran lyhythihaisella paidalla vuoden 2006 MM-kisoissa. Juventuksessa hän on pelannut satunnaisia pelejä lyhythihaisella paidalla.

1. Sisääntulot ja poistumiset

Ronaldo on Portugalin kapteeni ja hänellä on maajoukkuereissuilla ensiarvoisen tärkeää, että hän menee ensimmäisenä bussiin ja tulee viimeisenä ulos. Hän istuu bussissa aina takarivissä – yksin.

Lentokoneissa hän istuu puolestaan eturivissä. Vieruskaverina on aina Pepe.

Ronaldo astuu kentälle aina oikea jalka ensin. Kun joukkueet tulevat kentälle, niin Ronaldo haluaa olla viimeinen.

Lähde: Oh My Goal

18 Shares