64 Shares

Jussi Jokinen on poikkeuksellisen hieno ihminen. (Kuva: AOP)

Tämä ilmeni viimeistään eilen, kun Yle kertoi Jussi Jokisen intohimosta yleisurheiluun. Entinen NHL-tähti on kaikessa hiljaisuudessa sponsoroinut henkilökohtaisesti Wilma Murtoa.

Jokinen sponsoroi Murtoa jo neljättä vuotta. Jokinen oli päättänyt alkaa sponsoroida jotain suomalaista yksilöurheilijaa ja Murron valmentaja Jarno Koivunen sai vakuutettua Jokisen urheilijan potentiaalista.

Ja niin Jokinen alkoi sponssata seiväshyppääjää. 

Eikä millään hippusilla, vaan 12 000 eurolla vuodessa eli tonnilla kuukaudessa. Summan merkittävyydestä kertoo se, että summa on neljännes Murron vuosibudjetista.

Jokinen ei ole halunnut vastapalvelukseksi yhtään mitään. Ei edes yhtä somepostausta. 

Jokinen pelasi NHL:ssä 13 kautta ja 951 ottelua. Palkkaa kertyi arviolta reilut 30 miljoonaa dollaria eli noin 27 miljoonaa euroa. Eikä 37-vuotias hyökkääjä ilmaiseksi Kärpissäkään pelaa tällä hetkellä.

Tästä huolimatta yksilöurheilijan tukeminen henkilökohtaisesta pussista on poikkeuksellisen jalo teko. Suomi tarvitsee lisää Jokisen kaltaisia ihmisiä.

64 Shares