0 Shares

Erinäiset betsit ja keskinäiset vedonlyönnit ovat varmasti kaikille urheilijoille tuttuja. Niillä saa helposti lisää virtaa tekemiseen eikä panoksen edes tarvitse olla erityisen merkittävä. Tätä tehdään myös aivan maailman terävimmällä huipulla. (Kuva: AOP)

Esimerkiksi Cristiano Ronaldolla ja Sir Alex Fergusonilla oli keskenään betsi kaudella 2006-07. Ronaldo oli esiintynyt edukseen kesän MM-kisoissa ja odotukset tulevaa kautta olivat huipussaan. Portugalilainen oli pelannut jo kolme kautta Manchester Unitedissa, mutta tehnyt parhaimmillaan vain yhdeksän maalia kauteen.

Ferguson halusi asettaa Ronadolle vähän paineita ja kaksikko löi 400 punnan vedon, että tekeekö Ronaldo vähintään 15 maalia kauden aikana. Mikäli määrä ei täyttyisi, niin Ronaldo maksaisi sen Fergusonille ja sama toisin päin.

Ronaldo avasi kauden väkevästi. Joulukuussa miehellä oli jo 13 täysosumaa kasassa. Portugalilainen otti betsin harvinaisen tosissaan. Hän myönsikin tammikuisessa haastattelussa managerin voittaminen olevan hänen tähtäimensä.

15 maalia tuli täyteen helmikuussa pilkulta Tottenhamia vastaan. 

– Rankkareita ei lasketa, Ferguson vitsaili matsin jälkeen.

– Voi ei, minun pitää kai mennä pankkiin.

Betsi kuin betsi piristää kummasti urheilijoiden suoritusta. Myös aivan huipulla, vaikka 400 puntaa ei varmasti vaikuttanut kummankaan osapuolen lompakkoon yhtään mitenkään. 

Lähde: Sportbible

0 Shares