0 Shares

Monet huippufutarit luottavat perinteisiin ruokiin. (Kuva: AOP)

Voisi kuvitella, että miljoonakaupungeissa asuvat ja käsittämättömiä summia tienaavat urheilijat olisivat mieltyneet erityisesti joihinkin kalliisiin ja hienoihin ruokiin. 

Näin ei kuitenkaan ole. Lajin suurimmatkin tähdet pitävät pääosin perinteisistä kotimaidensa ruoista. 

Tässä huippufutareiden lempiruokia.

Cristiano Ronaldo

Ronaldon herkku on portugalilainen perinneruoka: Bacalhau à Brás. Sen pääraaka-aine on suolattu turska ja siihen kuuluu myös sipulia sekä perunoita. Kyseessä on varsin simppeli kotiruoka.

Lionel Messi

Messi pitää myös varsin simppeleistä ruoista. Argentiinalaisen herkku on kotimaansa perinneruoka Milanesa Napolitana, joka ei nimestään huolimatta ole kotoisin Italiasta, vaan Napolitana viittaa paikalliseen ravintolaan. Tästä liharuoasta on useita variaatioita, mutta Messin versioon tulee kanaa, jonka kastikkeessa on paprikaa, sipulia, tomaattia sekä oreganoa. 

Myös Luis Suarezin suosikkiruoka on Milanesa Napolitana.

Zlatan Ibrahimovic

Zlatan on asunut urallaan muun muassa, Milanossa, Barcelonassa, Pariisissa ja Los Angelesissa, mutta miehen lempiruoka on silti vaimonsa tekemää. Zlatanin erityinen suosikki on faluninmakkara ja makaroni, mikä on tosi perinteinen ruotsalainen ruoka. Tämä on varsinkin lasten suosikki. Faluninmakkara muistuttaa ulkonäöltään paljon kotimaista lenkkimakkaraa.

Mohamed Salah

Salah luottaa niin ikään kotimaansa herkkuihin. Egyptilaisen suosikki on kushari, jossa on sekaisin riisiä, makaronia, linssiä, kikhernettä sekä tomaattikastiketta ja valkosipulia. Melkoinen hiilihydraattipommi siis.

Ronaldinho

Elävä legenda pitää monien muiden tapaan äitinsä ruoista. Dinhon suosikki on Feijoada, joka on todella perinteinen brasilialainen ruoka – se on jopa kansallisruoan asemassa. Siinä pavut ovat isossa roolissa ja mustapapujen lisäksi siihen tulee naudan- ja sianlihaa. Se on siis lihaisa papupata. 

Neymar

Neymarilla ei ole yhtä erityistä suosikkiruokaa, vaan taituri pitää erityisesti italialaisesta, japanilaisesta sekä brasilialaisesta ruoasta. 

Gerard Pique

Barcan toppari on mieltynyt erityisesti italialaiseen ja espanjalaiseen ruokaan. 

Sergio Ramos

Järisyttävän kovan kauden pelannut puolustaja on mieltynyt äitinsä valmistamaan kanaan.

Gianluigi Buffon

Italialaisuuden perikuva on vähemmän yllättäen rakastunut pastaan. Nuorempana hän söi sitä peräti 9-10 kertaa viikossa. Nykyään pastaa menee viidesti viikossa.

Lähde:

Oh My Goal

Tagit messi ronaldo
0 Shares