0 Shares

Roy Hodgsonin manageriura on ollut erittäin menestyksekäs, mutta Liverpoolissa miehelle sattui ja tapahtui paljon. (Kuva: AOP)

Hodgson valmensi Suomen lähes vuoden 2008 EM-kisoihin, mutta tavoite jäi lopulta maalin päähän. Huuhkajien peräsimestä valmentaja meni Fulhamiin, jossa viihtyi lopulta 2,5 vuotta. Seuraava osoite oli Liverpool.

Hodari sai kenkää saman avauskauden tammikuussa. 31 matsin saldona oli 13 voittoa ja 9 tappiota. Ennen potkujaan konkari oli osana yhtä erikoista siirtosaagaa.

Hodgson halusi Liverpooliin Paul Koncheskyn, jonka kanssa hän oli työskennellyt Fulhamissa. Toiseen suuntaan matkasivat suomalaisille harvinaisen tuttu Lauri Dalla Valle, Alexander Kacaniklic sekä neljä miljoonaa euroa.

Siirto saatiin maaliin. Pian tämän jälkeen kävi ilmi, että Hodgson oli kaupannut vahingossa väärän Alexin.

– Liverpoolilla oli hieman hankaluuksia paikata minut, Kacaniklic sanoi.

– Päässään hän luuli vaihtavansa toisen Alexin Koncheskyyn, mutta sitten oli jo liian myöhäistä. Se on aika hauskaa.

– Sitten hän sanoi minulle, että olen tervetullut takaisin Liverpooliin, mutta minun pitäisi tehdä mitä tunsin parhaaksi. Olin jo tottunut ajatuksissani Fulhamiin sekä olin todella innoissani tullessani seuraan.

Jälkeen päin siirto on osoittautunut todella koomiseksi. Kacaniklic pelasi Fulhamissa 100 ottelua ennen siirtymistään Ranskan pääsarjaan Nantesiin. Konchesky pelasi Liverpoolissa vain tammikuuhun asti, jonka jälkeen osoite vaihtui.

Lähde: Sportbible

0 Shares