0 Shares

Suomen miesten jääkiekkomaajoukkueen kausi alkaa marraskuun alussa Karjala-turnauksessa, ja Leijonissa tullaan varmasti näkemään monia pelaajia kotimaan kaukaloista. Listasimme ne Liiga-pelaajat, jotka ovat lähimpänä kutsua Jukka Jalosen valitsemaan Karjala-turnauksen leijonamiehistöön. (Kuva: AOP)

Veini Vehviläinen, JYP

NHL:stä tulleiden lainapelaajien osallistuminen maajoukkuekuvioihin on epäselvää, mutta oletettavasti myös hekin ovat käytettävissä. Siksi muun muassa JYPin maalivahti Vehviläinen on yksi vahva suosikki Leijonien maalille, sillä vuoden 2019 maailmanmestari on sekä Jalosen että apuvalmentaja Mikko Mannerin entisiä luottomiehiä. Karjala-turnaus saattaa olla Vehviläisen kauden ainut näytön paikka maajoukkueessa, joten kutsu lienee lähellä.

Vili Saarijärvi, Lukko

Saarijärvi ei ole NHL-laina, joten hänelle tulee kauden aikana muitakin mahdollisuuksia, ellei koronavirus pilaa kautta. Lukon puolustaja saanee kuitenkin kutsun jo heti marraskuun maajoukkuekuvioihin, sillä hän on ollut alkukaudella Liigan parhaimpia puolustajia. Kuudessa ottelussa on syntynyt tehot 2+5=7, jolla hän johtaa Liigan puolustajien pistepörssiä. Saarijärvi tulee nopeana ja älykkäänä pelaajana pärjäämään myös kansainvälisillä jäillä.

Juuso Välimäki, Ilves

Calgary Flamesista Ilvekseen lainalle tullut Välimäki on ollut Liigan syksyn parhaimpia puolustajia. Monipuolinen lahjakkuus loistaa niin kiekon kanssa kuin ilmankin. Mies on tehnyt kuudessa ottelussa tehot 1+5=6, jolla hän jakaa puolustajien pistepörssin toisen sijan. A-maajoukkudebyytti nähtäneen Karjala-turnauksessa.

Otto Leskinen, KalPa

Leskinen otti viime kaudella ison roolin Montreal Canadiensin farmissa, ja hän pääsi haistelemaan myös NHL:n ilmapiiriä. Nyt KalPassa hän kuuluu Liigan parhaimpiin puolustajiin. Jalonen nosti taitavan pakin Leijoniin kaudella 2018-19, ja hän saanee näytön paikan maajoukkueessa ennen paluutaan rapakon taakse, sillä KalPa-tähti kuuluu ilman muuta kevään MM-kisaspekulaatioihin.

Alex Lintuniemi, JYP

Leijonien Karjala-ryhmän yllätysnimiin voi kuulua JYPin kärkipuolustaja Lintuniemi. Hän ei ole taitavin tai nopein tapaus, mutta miehen kokonaisvaltainen peli on tehnyt vaikutuksen. 192-senttinen ja yli 100-kiloinen järkäle osaa pelata kovaa omissa, mutta hän taitaa myös kiekollisen pelin. Sen lisäksi Lintuniemen luistelu on hyvällä tasolla raameihin nähden.

Jere Sallinen, HIFK

IFK:n kapteeni on ollut alkukaudella totutun hyvä: loistavasti molempiin suuntiin pelaava hyökkääjä pelaa virheettömästi, eikä häneltä löydy heikkoja kohtia. Tulosta syntyy myös tehojen valossa, sillä kahdeksan ottelun jälkeen pistepotti on 4+5=9. Myös Sallinen on kevään 2019 maailmanmestareita.

Jesse Puljujärvi, Kärpät

Puljujärvi on sekä Mannerille ja Jaloselle erittäin tuttu tapaus, ja koska laiturin tie vie talvella Edmonton Oilersiin, saanee hän nyt näytön paikkansa Leijonissa. Ja sen Puljujärvi on ansainnut, sillä mies on ollut alkukaudella Liigan parhaimpia hyökkäyspään pelaajia. Viidessä ottelussa on syntynyt yhtä monta maalia sekä seitsemän tehopistettä.

Peter Tiivola, Ässät

Yllätysnimiin saattaa kuulua myös Ässien sentteri Tiivola, jonka alkukausi on ollut mainio. Kovaotteinen pelaaja hoitaa puolustuspään pelin erinomaisesti ja tekee siinä ohessa hyviä asioita hyökkäyspäässäkin. Ykkössentterin viitan Porissa napannut Tiivola on saalistanut kauden seitsemässä ottelussa peräti kahdeksan tehopistettä (2+6).

Aleksi Saarela, Lukko

Saarelaan pätevät samat sanat kuin muihinkin NHL-lainoihin: nyt jos joskus on hyvä aika katsastaa miehen taso maajoukkueessa. Saarela on todellakin ansainnut kutsun Leijoniin, sillä Florida Panthersin maalitykki on takonut kauden kuudessa ottelussa kuusi täysosumaa. Sillä ollaan Liigan maalipörssin piikkipaikalla.

Eetu Koivistoinen, Lukko

Lintuniemen ja Tiivolan ohella suurimpiin yllättäjäkandidaatteihin kuuluu Lukko-sentteri Koivistoinen, joka on yksi sarjan aliarvostetuimpia pelaajia. Loistavaa kahden suunnan peliä esittävä Koivistoinen on ottanut roolia nimivahvassa raumalaisryhmässä, ja hän onkin pystynyt tuomaan pöytään kokonaisvaltaisen pelin lisäksi hyökkäystehoja. Kuudessa ottelussa tilille on kertynyt tehot 5+2=7, jolla irtoaa Lukon sisäisen pistepörssin kärkipaikka.

Kasper Björkqvist, KooKoo

Pittsburgh Penguinsin lainamiehen tiedettiin olevan lahjakas pelimies, mutta aivan näin hyvää tekemistä ei osattu odottaa, sillä alla oli paha loukkaantuminen. Nopea ja työteliäs laitahyökkääjä on ollut erinomainen KooKoon paidassa, ja hän onkin takonut viidessä ottelussa tehot 3+3=6. Jalonen tuntee nuorukaisen hyvin alle 20-vuotiaiden maajoukkueesta, jossa Björkqvist oli mestariluotsin luottomiehiä alemmissa kentissä. A-maajoukkuekutsu ei yllättäisi.

Eetu Luostarinen, KalPa

Floridasta KalPaan tullut Luostarinen pelasi Leijonissa kevään 2019 MM-kisoissa, ja hän on yksi Liigan vahvimpia kandidaatteja Karjala-turnausjoukkueeseen. Vahva, hyväliikkeinen ja älykäs sentteri ei ole kovin kaukana NHL-tasosta, ja hän on varmasti korkella leijonavalmennuksen papereissa. Liiga-kausi on alkanut mainiosti, kun mies on iskenyt viidessä ottelussa tehot 2+4=6.

Eemeli Suomi, Ilves

Ilveksen kapteeni oli jo viime kaudella Liigan suurimpia tähtiä, ja sitä hän on nytkin. Monipuolinen hyökkääjä lukee peliä kuin avointa kirjaa ja tekee koko ajan oikeita ratkaisuja niin kiekon kanssa kuin ilmankin. Kuuteen otteluun tehot 0+6 tehnyt Suomi saa näytön paikan maajoukkueessa viimeistään talven muissa EHT-turnauksissa, jos kutsu jää nyt saamatta.

Arttu Ruotsalainen, Ilves

Myös Buffalo Sabresin Ruotsalainen on vahvasti tyrkyllä Karjala-turnaukseen. Nopea sentteri kuuluu Liigan parhaisiin pelaajiin, ja hän on aiemminkin loistanut Jalosen Leijonissa. Kauden kuudessa ottelussa on syntynyt neljä rysää ja viisi tehopistettä. Kutsumatta jättäminen olisi jopa pieni yllätys.

Lauri Korpikoski, TPS

NHL-konkari Korpikoskea ei ole enää laskettu mukaan maajoukkuespekulaatiohin, mutta nyt tilanne saattaa olla toinen. Laituri on viimeinkin terveenä, miksi peli on kulkenut odotusten mukaan. Korpikoski on aina ollut nopea ja vahva pelaaja, joten kansainvälisessä vauhdissa mukana pysyminen on selviö.

0 Shares