0 Shares

NordicBet Studion tuoreessa jaksossa sukellettiin MM-kisojen syövereihin Juhani Putkosen, Niklas Hagmanin ja Esa kostetin johdolla. (Kuva: AOP)

Leijonien MM-joukkueen erikoisin ratkaisu on toistaiseksi ollut nelosketjun peluutus. Hannes Björninen, Marko Anttila ja Saku Mäenalanen ovat hoitaneet hommansa mainiosti ja kahmineet sen myötä valtavasti peliminuutteja. 

Esimerkiksi Anttila urakoi USA:ta vastaan peräti 25 minuuttia.  

– En tiedä olenko ikinä kuullut (että nelosketju pelaisi noin paljon)… yhtään Anttilalta pois ottamatta, niin kyllähän tuo aika suurelta minuuttilukemalta kuulostaa, hämmästelee NordicBet Studion kiekkoasiantuntija Niklas Hagman. 

“Hakki” kuitenkin korostaa uskovansa, että roolitus on Suomella jälleen kunnossa. 

– Se oli meillä vahvuus jo silloin, kun itse pelasin maajoukkueessa. 

Tuoreessa NordicBet Studiossa käsiteltiin kattavasti MM-turnausta sekä käynnissä olevia NHL:n pudotuspelejä. Voit katsoa jakson tästä.

Keskiviikkona julkaistiin myös tuore jakso NHLWAM:n ysikaudelta. Haastattelussa oli Jesse Puljujärvi eikä jaksosta huumoria puuttunut. Tuotantokauden toisen jakson pääset katsomaan tästä.

0 Shares