0 Shares

Mikko Rantanen sai filmaamisesta sakot vajaa kuukausi sitten ja asia nousi isosti otsikoihin Suomessakin. Siitä ei ole kuitenkaan uutisoitu, että Rantanen sai hoidettua oma-aloitteisesti sakot pois. (Kuva: AOP)

–  Tietysti ihan kuumana kävin siitä [tuomiosta]. Soitin sille äijälle, joka johtaa sitä porukkaa, mikä filmaamissakkoja antaa. Sanoin sille, että oon kyllä ihan eri mieltä, että on todellakaan filmannut, niin kuin en filmannutkaan. 

– Hän sanoi että selvä, heillä on tämmöinen yhdeksän henkilön lautakunta, joka päättää ja äänestää näistä sakoista. Mä sitten kirjoitin sinne sähköpostin. Kirjoitin semmoisen ja näytin oikein joukkuekavereillekin, ja ne sanoivat, että äijä voi mennä lakikouluun uran jälkeen. 

Rantanen panosti viestiin kunnolla.

– Olisinkohan kirjoittanut sen videon perusteella kahdeksankohtaisen selvityksen ja selitin miten se meni, koska muistin tilanteen. Lontooksi sanotaan, että toe pick, eli luistimen kärki otti jäähän kiinni, ja vedin siitä sitten lipat. Varmaan se näyttikin filmaamishypyltä. Sitten ne käänsi sen, eikä siitä tullut sakkoa. Mutta yllättäen ei siitä sitten enää mediaan sanottu mitään!

Asia korpeaa selvästi hyökkääjää edelleen.

– Se oli vähän kurja kyllä. Sitä vähän kyseenalaistan, että tuollainen julkistetaan ennen kuin pelaajan kanssa jutellaan. Ja sitten ei julkaista sitä sakon kumoamista. Kun ei kukaan jääkiekon pelaaja halua jäädä kiinni filmaamisesta. 

Rantanen oli vieraana NHLWAM:n tuoreessa jaksossa. Pelin lisäksi puheenaiheet rönsyilivät tuttuun tapaan aivan laidasta laitaan ja jaksossa kävi ilmi muun muassa Joonas Donskoin taidot autojen korjaamisen suhteen sekä Rantasen mieltymys mantelivoihin, 

Voit katsoa koko jakson täältä. 

0 Shares