0 Shares

Piskuinen ja sympaattinen Peru valmistautuu Etelä-Amerikan mestaruusturnauksen finaaliin yli 40 vuoden tauon jälkeen. Maan futis on kovassa nosteessa ja suurin yksittäinen tekijä viime vuosien mainiolle menestykselle on koko maan suurin kansallissankari ja maajoukkueen kapteeni, hyökkääjä Paolo Guerrero.

35-vuotias Paolo Guerrero on klassinen jalkapallopelaaja, jota oman joukkueen kannattajt ovat aina rakastaneet ja vastustajat vihanneet. Yksi Perun kaikkien aikojen parhaista jalkapalloilijoista nousi suuren yleisön tietoisuuteen Saksassa, jonne hän siirtyi 18-vuotiaana nuorukaisena. Läpimurto Bayern Munchenin riveissä jäi tekemättä, mutta hyökkääjä pelasi lopulta HSV:n riveissä liki 150 Bundesliiga-ottelua tehden 40 maalia. Viime vuosina Guerrero on paukutellut maaleja Brasilian pääsarjassa eikä miehen tahti näytä hidastuvan, vaikka pelaajaura alkaa vääjäämättä jo lähestyä loppuaan.

Komeasta seurajoukkueurasta huolimatta Guerrero muistetaan parhaiten uroteoistaan Perun maajoukkueessa. Hyökkääjä debytoi A-maajoukkueessa parikymppisenä pojankloppina vuonna 2004. Guerrero onkin nähnyt läheltä Perun nousun pohjamudista maailman huipulle. ”Inkat” voittivat Copa American vuonna 1975 ja olivat välierissä vielä vuonna 1983, mutta sen jälkeen maan uroteot jalkapallokentillä ovat jääneet vähiin. Vuonna 1997 Peru ylsi Copa Americassa neljänneksi, mutta maan uusi nousu alkoi 2000-luvun alkupuolella, kun Guerreron, Nolbert Solanon, Claudio Pizarron ja Jefferson Farfanin tapaiset huippupelaajat breikkasivat Euroopan huippusarjoissa.

Vuoden 2011 Copa America muistetaan jättimäisistä yllätyksistä. Maanosan suurmaat Argentiina ja Brasilia jäivät kumpainenkin välierien ulkopuolelle ja mitaleista kamppailivat Uruguay, Peru, Paraguay ja Venezuela. Hädintuskin alkulohkosta jatkoon päässyt Peru pudotti puolivälierissä Kolumbian, mutta välierissä tuleva mestari Uruguay oli parempi lukemin 2 – 0. Pronssiottelussa Venezuelaa vastaan maa venyi parhaimpaansa ja Guerreron hattutempun myötä Perussa juhlittiin Copa American mitalisijoja yli 25 vuoden tauon jälkeen. Viisi maalia turnauksessa tehnyt Guerrero kruunattiin kisojen maalikuninkaaksi ja taakse jäivät Luis Suarezin, Sergio Agueron ja Neymarin tasoiset supertähdet.

Guerreron ja Perun ihmeteot jatkuivat seuraavassa vuonna 2015 pelatussa turnauksessa. Puolustava pronssimitalisti eteni jälleen välieriin, jossa lopputuloskena oli tälläkin kertaa tappio tulevalle mestarille. Pronssiottelussa kaatui kuitenkin Paraguay ja Guerrero kruunattiin toista kertaa putkeen kisojen maalikuninkaaksi yhdessä mestarimaa Chilen Edu Vargasin kanssa.

Vuonna 2016 Guerrerosta tuli Perun maajoukkuehistorian paras maalintekijä ja hän oli isossa roolissa johdattamassa maataan vuoden 2018 MM-lopputurnaukseen. Kisapaikka on Perulle harvinaist herkkua, sillä maa oli edellisen kerran jalkapallomaailman ykkösturnauksessa vuonna 1982. Kisat olivat kuitenkin vähällä jäädä Guerreron osalta väliin, sillä mies jäi vuonna 2017 kiinni kokaiinin käytöstä. Pitkän taistelun ja Perun vastustajajoukkueen kapteenin vetoomuksen jälkeen FIFA perui hetkellisesti antamansa pelikiellon ja Guerrero nähtiin Venäjällä Perun kolmessa alkulohko-ottelussa.

Guerrero on jo nyt Perun kansallissankari ja jalkapallohullu kansa jumaloi maajoukkueen tärkeintä pelaajaansa. Jalkapallo on Perun ykköslaji ja Guerreron pelipaidat ovat vakionäky maan jokaisessa kaupungissa ja pikkukylässä. Sunnuntaina Guerrerolla ja koko Perun maajoukkueella on mahdollisuus tehdä itsestään kuolemattomia jumalhahmoja, kun Peru kohtaa Copa American finaalissa kisojen isäntämaan ja ehdottoman ennakkosuosikin Brasilian. Kukaan ei usko Perun mahdollisuuksiin, mutta maa on ennenkin osoittanut kykenevänsä odotusten vastaisiin lopputuloksiin.

0 Shares