0 Shares

Maailman parhaassa koripallosarjassa NBA:ssa nähtiin kaikkien aikojen kiireisin kesä. Useamman supertähden sopimus oli katkolla ja ilmaissiirtojen lisäksi yllättäen tapahtui myös useita suuria siirtoja, jotka muuttivat liki täysin liigan marssijärjestyksen. Kokosimme alle kesän suurimmat siirtopommit. Jutun kansikuva: TT

Kawhi Leonard ja Paul George → Los Angeles Clippers

Los Angelesin kakkosseuran odotettiin olevan peluri kesän siirtomarkkinoilla, sillä seura oli päässyt monistä pitkistä ja kalliista sopimuksista eroon ja palkkakaton alla oli tilaa kahdelle maksimisuuruiselle pelaajasopimukselle. NBA-finaalien parhaaksi pelaajaksi valittua Kawhi Leonardia yhdistettiin pitkään Clippersin riveihin, mutta viime viikkoina moni odotti Leonardin siirtyvän muualle, sillä hän vaati kaverikseen toista supertähteä ja Clippers ei onnistunut houkuttelemaan muita uusia vahvistuksia riveihinsä. Lopulta legendaarinen Jerry West veti hihastaan todellisen valttikortin treidaamalla viime kauden MVP-äänestyksessä kolmanneksi sijoittuneen Paul Georgen Clippersiin. Clippers menetti käytännössä kaikki tulevat varausvuoronsa, mutta sai sarjan kaksi parasta kahden suunnan pelaajaa riveihinsä pitkillä sopimuksilla. Leonardin ja Georgen myötä Clippers on tulevan kauden ykkössuosikki mestariksi, sillä seurasta löytyy myös paljon syvyyttä ja hyviä roolipelaajia tähtikaksikon tueksi.

Kevin Durant ja Kyrie Irving → Brooklyn Nets

Siinä missä Kawhi Leonard antoi odotuttaa päätöstään yli viikon, julkaisi vapaiden markkinoiden toiseksi suurin supertähti Kevin Durant uuden osoitteensa heti virallisen siirtoajan alkaessa. Kaksi mestaruutta GSW:n tähtisikermässä voittanut Durant oli viime kaudella NBA:n paras pelaaja ennen ikävää loukkaantumistaan, joka uusiutui NBA-finaaleissa. Durant on todennäköisesti sivussa koko tulevan kauden ja akilesjännevamman jälkeen paluu vanhalle huipputasolle on vähintäänkin vaikeaa. Kaikesta tästä huolimatta Brooklyn Nets oli valmis tarjoamaan Durantille pitkää maksimisopparia, jonka hän myös hyväksyi. Seuraksi liittyi Boston Celticsissä itsensä ongelmiin diivaillut Kyrie Irving, joka on parhaimmillaan NBA:n parhaita takamiehiä. Nets on alkavalla kaudella kiinnostava joukkue, sillä Irvingin myötä hyvä roolipelaajien armeija saa selkeän pelillisen johtajan. Jos Durant palaa vuoden päästä täydessä iskussa takaisin pelikentille, haastaa Brooklyn tosissaan Idän kaksi suurinta seuraa Philadelphian ja Milwaukeen.

Anthony Davis → Los Angeles Lakers

Anthony Davis oli sukupolvitalentti, kun hän ilmoittautui NBA-draftiin vuonna 2012. New Orleans Pelicans varasi modernin kahden suunnan nelospaikan pelaajan, mutta epäonnistui kokoamaan hänen ympärilleen toimivaa joukkuetta. Davis oli pitkään kärsivällinen, mutta viime kaudella hän ilmoitti agenttinsa Rich Paulin suulla haluavansa siirtyä pois New Orleansista. Käynnistyi tapahtumaketju, joka tuhosi lopulta Pelicansin ja Los Angeles Lakersin kaudet. Davis ilmoitti haluavansa Lakersin riveihin, mutta seurat eivät päässeet kauden aikana sopuun siirtohinnasta ja Davis istui loppukauden katsomossa suutuettuaan Pelicansin omistajat ja kannattajat. Kesällä siirto kuitenkin tapahtui, kun Lakers oli valmis luopumaan Kyle Kuzmaa lukuunottamatta kaikista nuorista pelaajistaan. Lakers kuvitteli saavansa Lebron Jamesin ja Davisin rinnalle kolmannen supertähden epäonnistuen kuitenkin tässä tavoitteessaan, joten alkavalla kaudella Davis tuskin vielä kamppailee mestaruudesta uuden joukkueensa kanssa. Siirron suurin voittjaa lienee Pelicans, joka sai uuden kohulupauksensa Zion Williamsonin ympärille tukun hyviä nuoria pelaajia.

Jimmy Butler → Miami Heat

Jimmy Butler on suuren ongelmapelaajan maineessa. Vaikeana persoonana tunnettu laituri joutui ongelmiin ensimmäisessä NBA-seurassaan Chicagossa, mutta todellinen paskamyrsky alkoi viime kaudella Minnesotassa. Butler halusi parempaan joukkueeseen ja aloitti historiallisen pr-kampanjan päästäkseen pois Timberwolves-paidasta. Lopulta kampanja tuotti tulosta, kun Butler treidattiin Ben Simmonsin ja Joel Embiidin joukkuekaveriksi Philadelphiaan. Philadelphiassa Butler sopeutui hyvin kahden nuoren supertähden ympärille ja oli vähällä pudottaa tulevan mestarin Toronton Idän pudotuspelien toisella kierroksella. Philly olisi halunnut tehdä jatkosopimuksen Butlerin kanssa, joka kuitenkin halusi astetta lämpimämpään ympäristöön. Miami Heat tarjosi neljän vuoden maksimisopimusta, jonka allekirjoittaminen vaati kuitenkin treidiä Philadelphian kanssa Heatin operoidessa palkkakaton yläpuolella. Lopulta löytyi kaikkia tyydyttävä paketti, jonka myötä Butler siirtyy seuraavaksi neljäksi vuodemsi Miamiin South Beachin rannoille.

Al Horford → Philadelphia 76ers

Al Horford on jo vuosien ajan ollut yksi NBA:n aliarvostetuimmista pelaajista. Älykäs ja epäitsekäs sentteri tekee kanssapelaajistaan parempia ja ei välitä omista tilastoriveistään, kuten niin moni muu NBA:n tähtipelaaja. Horford on ollut Bostonin viime vuosien menestyksen takuumies ja moni odotti hänen tekevän pitkän jatkosopimuksen Celticsin kanssa. Toisin kuitenkin kävi, sillä Horford päätyi Bostonin pahimpaan kilpailijaan Philadelphiaan, joka uudisti jälleen isosti joukkuettaan kesän aikana. Horford muodostaa Joel Embiidin kanssa erittäin kiinnostavan korinaluskaksikon ja hänen ja Josh Richardssonin hankintojen myötä Phillyllä on kasassa erittäin isokokoinen joukkue, jota vastaan ei taatusti ole mukava pelata. Horfordin sopimus on pitkä ja sen loppupuolella hän ei varmasti ole palkkansa arvoinen, mutta hänen myötään Philly kamppailee parin seuraavan vuoden aikana mestaruudesta, varsinkin kun nuori parivaljakko Simmons-Embiid kehittyy entisestään.

Mike Conley -> Utah Jaz

Utah Jazz on tulevalla NBA-kaudella potentiaalinen yllättäjä. Quin Snyder on yksi koko sarjan parhaista valmentajista ja hänen aikakaudellaan Jazz on tehnyt hyvää kehittäen useista nuorista pelaajista päteviä roolipelaajia. Tähtipelaaja Gordon Haywardin siirron Bostoniin piti tehdä Jazzista astetta heikomman joukkueen, mutta nuoren tulevan supertähden Donovan Mitchellin johdolla Jazz on ollut kahtena peräkkäisenä vuonna pudotuspeleissä. Aliarvostettu Mike Conley on juuri sitä, mitä Jazz joukkueeseensa kaipasi. Epäitsekäs pelinrakentaja sopii hyvin Mitchellin rinnalle ja tuo kaivattua korintekovoimaa hyvin puolustavaan joukkueeseen. Jazz onnistui houkuttelemaan myös Bojan Bogdanovićin riveihinsä, joten alkavalla kaudella Utah kamppailee todennäköisesti koko läntisen konfrenssin voitosta.

 

 

0 Shares