0 Shares

Vielä vuosi sitten olisi ollut vaikea kuvitella, ettei Mauro Icardin tasoiselle kärjelle tunnu löytyvän ottajaa. Icardilla on läpi uransa ollut jos jonkinlaista ongelmaa kentän ulkopuolisissa asioissa, mutta kukaan ei pysty kiistämään nuoren miehen pelillisiä avuja. Kesällä Interin päävalmentajaksi saapunut Antonio Conte ilmoitti heti ensitöikseen, ettei Icardille ole tiedossa vastuuta tulevalla kaudella. Inter onkin kaupannut koko kesän ajan kaksinkertaista Serie A:n maalikuningasta muualle huonolla menestyksellä. Nyt näytää siltä, että Icardi saattaa jopa istua tammikuuhun asti katsomossa ja treenata Interin A-junorien mukana. Kansikuva: tt

Mauro Icardi on nuoresta iästään huolimatta ollut parrasvaloissa jo pitkään. Superlupaava hyökkääjä siirtyi nuorena poikana Barcelonan akatemiaan, jossa läpimurto jäi kuitenkin tekemättä. 18-vuotiaana edessä oli siirto Serie A:n Sampdoriaan, jossa Icardi pääsi alusta asti mukaan seuran ykkösjoukkueen toimintaan. Ensimmäisellä kaudellaan nuorukainen pelasi vain muutamassa ottelussa, mutta heti toisella kaudella nähtiin vahva läpimurto 11 Serie A-maalin myötä. Hienon kauden jälkeen edessä oli siirto kovempiin ympyröihin, kun Inter Milan osti hyökkääjän itselleen jälkikäteen ajateltuna hyvin maltillisella, reilun kymmenen miljoonan euron siirtosummalla.

Pelatessaan Barcelonassa Icardi tutustui kulttimainetta nauttineeseen hyökkääjään Maxi Lopeziin, josta tuli eräänlainen nuoren miehen toinen isähahmo. Kaksikon tiet kohtasivat uudelleen Sampdoriassa, jossa Lopez otti nuoren miehen suojiinsa ja opetti maatoverilleen Italian metkut. Icardin ensimmäisellä Inter-kaudella suurimmat otsikot nähtiinkin kentän ulkopuolisista sekoiluista, sillä Icardi ja Maxi Lopezin vaimo Wanda rakastuivat toisiinsa yhteisen lomamatkan jälkeen. Seurasi valtava mediakohu, jota Icardi ruokki naurettavilla ja lapsellisilla tempauksillaan. Tästä kohusta lähtien Icardi on ollut Italian raadollisen median silmätikku, jonka jokaisesta liikkeestä on kirjoitettu jos jonkinlaisia artikkeleita.

26-vuotias Icardi on toistaiseksi pelannut Interin paidassa kuusi kautta, joiden aikana mies on paukuttanut peräti 111 Serie A-maalia ja voittanut Serie A:n maalikuninkuuden kahdesti. Icardi on kiistatta yksi maailman parhaista hyökkääjistä, jonka pitäisi olla jokaisen maailman huippuseuran ostoslistalla. Kohu Maxi Lopezista ei kuitenkaan ollut Icardin ainoa, sillä viime vuosien aikana hänen suhteensa Interin kannattajiin ovat olleet kaikkea muuta kuin lämpimät. Icardi on antanut julkisuuteen monenlaisia värikkäitä kommentteja Interin kapteenin ominaisuudessa, joiden myötä Interin kannatajapäädyssä on nähty viime vuosien aikana monia Icardia haukkuvia lakanoita ja banderolleja.

Kaikesta nähdystä huolimatta Inter on hoitanut tänä kesänä Icardi-asiat mahdollisimman huonosti. Samat sanat pätevät toiseen ongelmapelaajaan Radja Nainggolaniin, joka siirtyi kesällä ilmaisella lainasiirrolla Cagliarin riveihin. Icardi ja Nainggolan ovat kaksi huipputason pelaajaa, joiden markkina-arvon Interin hyvässä maineessa oleva urheiltoimenjohaja Giuseppe Marotta onnistui tuhoamaan omilla oudoilla lausunnoillaan.

Marotta ilmoitti jo hyvissä ajoin kesällä Interin haluavan päästä kaksikosta hinnalla milla hyvänsä eroon. Hieman järkeä käyttämällä Icardin tasoisesta pelaajasta olisi varmasti ollut nyhdettävissä hyvä siirtosumma, mutta nyt juuri mikään seura ei tunnu olevan valmis ottamaan Icardia palkka-listoilleen. Romelu Lukakun hankinna myötä Conte sai haluamansa miehen hyökkäykseen, joten ilman valtavaa loukkaantumissumaa Icardi ei tule pelaamaan tulevalla kaudella minuuttiakaan Milanon sinimustien riveissä. Mies itse haluaisi siirtyä ehdottomana huippuseuraan, mutta onko yksikään kovan statuksen seura lopulta Icardin perässä? Roma ja Napoli ovat olleet huhuissa vahvimmilla, mutta tulevan kahden viikon aikana saa tapahtua paljon asioita, mikäli Icardi siirtyy pois Milanosta ennen siirtoikkunan sulkeutumista.

0 Shares