15 Shares

Eintracht Frankfurtin viime kausi oli ikimuistoinen, sen liidettyä sensaatiomaisesti Eurooppa-liigassa jopa välieriin saakka. Menestyksellä oli kuitenkin hintansa, sillä joukkueen parhaat pelaajat herättivät nopeasti suurseurojen kiinnostuksen ja nyt “Kotkien” kärkipelaajat ovat poissa. (Kuva:TT)

Aivan siirtoikkunan viimeisillä hetkillä Frankfurt menetti Ante Rebicin Italiaan AC Milanin riveihin. Kroatialaisen poistumisen myötä ”Die Adler” joutuu organisoimaan koko hyökkäyksensä uudestaan, koska jo aiemmin Adi Hütterin valmentamasta joukkueesta oli poistunut Luka Jovic Real Madridiin ja Sebastien Haller West Hamiin.

Eintracht on ollut taitava uudelleenrakentaja aiemminkin, mutta kykeneekö se siihen jälleen tällä sesongilla?

Jovicin, Hallerin ja Rebicin muodostamaa Eintracht-hyökkäystä kutsuttiin viime kaudella ”maagiseksi kolmioksi”. He täydensivät ihanteellisella tavalla toisiaan ja tekivät leijonanosan Frankfurtin maaleista, niin Bundesliigassa kuin myös Eurooppa-liigassakin. Ärhäkkä, suoraviivainen laitahyökkääjä Rebic jyrää kaiken eteensä tulevan ja kääntyy sulavasti kuin ostoskärryt mukulakivetyksellä, mutta silti hän istui täydellisesti tasapainottavan ja älykkäästi pelaavan Hallerin vierelle. Taiturimainen ja hyvin pitkälti vaistoillaan pelaava Jovic täydensi kolmikon.

Enää hyökkäystriosta on jäljellä vain kauniit muistot, kun Rebic sai viimein tahtonsa läpi ja siirto Italiaan sinetöityi viime viikon alussa.

Eintrachtin pätevä urheilujohtaja Fredi Bobic ei ole jäänyt kuitenkaan voivottelemaan maailman raadollisuutta, vaan seura ilmoitti hyvin nopeasti portugalilaishyökkääjä Andre Silvan siirtymisestä Saksaan pilvenpiirtäjäkaupunkiin. Kolme vuotta Frankfurtin pelaajahankinnoista vastannut Bobic on näyttänyt tietävänsä tarkalleen mitä tekee.

Frankfurt nettosi Hallerista, Jovicista ja Rebicistä yhteensä arviolta noin 115 miljoonaa euroa, mutta vastapainoksi se on joutunut paikkaamaan parin viime vuoden aikana lukuisten avainhenkilöidensä poistumisia. Huuhkajat-tähti Lukas Hradecky lähti vuosi sitten Leverkuseniin, Kevin-Prince Boateng vaihtoi Saksan Italiaan ja Cup-voiton tuonut luotsi Niko Kovac jatkoi matkaansa Bayern Müncheniin. Myös seuralegenda, ”Fussballgott” Alexander Meier on poistunut riveistä.

Frankfurtissa ollaan silti kokoajan askeleen edellä. PSG:stä naarattiin nopeasti viime syksynä Kevin Trapp paikkaamaan Hradeckyn jättämää aukkoa maalin suulla. Joukkuetta on täydennetty hissukseen, numeroa tekemättä ja ilman mediahypeä, kuitenkin niin että Eintrachtin sarjasijoitus on noussut tasaisesti ja järjestelmällisesti käytännössä kokoajan viimeisten parin vuoden aikana. 

Tulisesta luonteestaan tunnettu Rebic päätti uransa saksalaisseurassa hänelle sopivalla tavalla, ottalla punaisen kortin viimeisessä pelissään Eintracht-paidassa. Sitä edeltänyt esiintyminen Ranskassa Strasbourgia vastaan päättyi jo puoliajalla Hütterin penkitettyä asennevammasta moittimansa pelaajan. 

”Maagista kolmiota” ei Frankfurtissa enää ole, mutta uusien kärkipelaajien esiinmarssi on jo nähty. Sporting Lissabonisssa 76 maalia 84 sarjapelissä tehnyt Bas Dost oli huippuhaku ennen siirtoikkunan umpeutumista. Hollantilaispelaaja osui heti ensimmäisessä pelissään Kotkien paidassa Fortuna Düsseldorfia vastaan. Viime kaudella taustalle jäänyt Goncalo Paciencia on saanut yhä enemmän vastuuta ja nyt läjässä on jo viisi tehtyä kaappia – kolme Eurooppa-liigan karsinnoissa ja kaksi Bundesliigassa. 20-vuotias Dejan Joveljic on vielä tuntematon nimi suurelle yleisölle, mutta täksi kaudeksi Frankfurtiin tullut lupaava serbi on väläytellyt aina kentälle päästessään.

Seuraavisssa kotiotteluissaan Eintracht kohtaa Arsenalin ja Dortmundin. Uudistuneella hyökkäyksellä on vaativa, mutta erinomainen mahdollisuus ansaita paikkansa Commerzbank Arenan äänekkään ja uskollisen yleisön sydämissä.

15 Shares