21 Shares

Huuhkajat selvisivät kuivin jaloin syyskuun kahdesta karsintaottelustaan. Kansainväliset mediat julistivat ottelut Suomen jalkapallohistorian suurimmiksi, eikä suotta, sillä nyt Huuhkajilla on aito mahdollisuus selvitä historiansa ensimmäistä kertaa arvokisojen lopputurnaukseen. Matka on vielä pitkä, mutta nähdyillä otteilla ikuinen haave kisapaikasta tulee toteutumaan. Listasimme viisi syyskuun karsintaotteluissa vakuuttanutta pelaajaa. Kansikuva: AOP

1) Teemu Pukki

Teemu Pukki listan ensimmäisenä nimenä on itsestäänselvyys, sillä kotkalaislähtöinen hyökkääjä ei tunnu osaavan olla tekemättä maaleja. Kaukana ovat ne ajat, kun Pukki ei tuntunut osuvan edes vahingossa maajoukkuepaidassa ja tällä hetkellä Suomella on pitkästä aikaa kansainväliset mitat täyttävä ykköshyökkääjä. Pojasta mieheksi kasvanut Pukki tekee yhä hartiavoimin töitä, mutta ei enää kunnioita vastustajan nimimiehiä samaan tapaan kuin vielä muutama vuosi sitten. Astetta röyhkeämpänä pelaajana El Puki pystyy luomaan tyhjästä maalipaikkoja, josta paras esimerkki on Italiaa vastaan hankittu rangaistuspotku. Italiaa vastaan Pukki jäi hyökkäyksessä valitettavan yksin, mutta Valioliigan tähtihyökkääjä on peruspelaamisen tasoltaan aivan eri luokkaa kenenkään muun suomalaisen hyökkäyspään pelaajan kanssa.

2) Glen Kamara

Kreikka-ottelun parhaasta pelaajasta ei ollut kahta sanaa, sillä suomalaiset jalkapallofanit valloitti ennennäkemätön Glen Kamara hype, eikä suotta. 23-vuotias Arsenalin maineikkaan pelaaja-akatemian kasvatti on kehittynyt kaikessa hiljaisuudessa kansainvälisen tason kahden suunnan keskikenttäpelaajaksi, joka pystyy jo tässä vaiheessa uraansa dominoimaan Kreikan tapaisia vastustajia vastaan. Kamara on pelaajana varsin kokonaisvaltainen. Rangersin tähtipelaaja osaa rytmittää peliä, mutta heppoisesta varrestaan huolimatta hän ei ole mikään lapanen fyysisissä kaksinkamppailuissakaan. Italiaa vastaan Kamaralle meinasi tulla erityisesti ottelun alussa kiire ja seuraavan varoituksen takana häämöttävä pelikielto näkyi pienimuotoisena arkailuna tilanteisiin menemisissä. Ero Suomen muihin keskikenttäpelaajiin oli valtava ja tällä hetkellä Kamara kuuluu Huuhkajien tärkeimpien yksittäisten pelaajien joukkoon.

3) Lukas Hradecky

Muutama suomalainen pohdiskeli ennen syyskuun maaotteluita puolitosissaan sitä, että ensimmäistä kertaa moneen vuoteen Lukas Hradeckyn paikka Huuhkajien avauskokoonpanossa on kaikkea muuta kuin itsestäänselvyys. Jesse Joronen on pelannut mahtavan alkukauden Serie A:ssa, mutta erityisesti Italiaa vastaan Hradecky osoitti, kuinka hyvä veskari hän todellisuudessa on. Suomen puolustuspeli on näissä karsinnoissa toiminut niin hyvin, ettei Luke ole juuri joutunut töihin. Italiaa vastaan torjuntoja tulikin sitten toivottua enemmän, mutta Hradecky piti mahtavilla kopeillaan Suomen haaveet pisteistä elossa aivan loppuun asti. Kreikkaa vastaan nähtiin, miten paljon mies on vuosien varrella kehittynyt. Pelin avaaminen ei aina ole ollut Hradeckyn vahvuus, mutta Helleeneitä vastaan mies pyöritti Huuhkajien peliä kun Manuel Neuer huippuvuosinaan.

4) Paulus Arajuuri

Hymyilevä teurastaja Paulus Arajuuri on varsin hämmentävä pelaaja. Miehen seurajoukkueura on varsin vaatimaton, mutta aina maajoukkuepaita päällä hän pelaa kuin kansainvälinen huipputoppari. Monelle jäi Kreikka-ottelusta parhaiten mieleen Arajuuren mahtava vastahyökkäyksen katkaisu ja sitä seurannut intohimoinen tuuletus. Huippusuoritusten vastapainona Paukulta nähtiin virheetön esitys, vaikka Kreikka koitti luoda maalipaikkoja keskittämällä aktiivisesti palloja kohti Suomen rangaistusaluetta. Italiaa vastaan Arajuuri mokasi ottelun avausmaalissa, mutta yhtä arviointivirhettä lukuunottamatta Kyproksen liigaan siirtynyt huippuhyökkääjä sai pimennettyä kovavireisen Ciro Immobilen odotettua paremmin. Arajuuren ja Joona Toivion kemiat toimivat ja Markku Kanerva voi jatkossakin pohjata Suomen pelisuunnitelman luotettavan topparikaksikkomme ympärille.

5) Tim Sparv

Moni voi ihmetellä, miten Italiaa vastaan pelikiellossa ollut Tim Sparv on mukana tällä listalla. Maajoukkuekapteenimme on pelaaja, jonka arvon ymmärtää toden teolla vasta silloin, kun hän on poissa Suomen kokoonpanosta. Huuhkajien pelillinen menestys ilman Sparvia on ollut jo pitkään suorastaan surkeaa, vaikka isokokoinen keskikenttäpelaaja tekee harvoin kentällä näyttäviä taikatemppuja. Sparv on kuitenkin huippuluotettava peruspelaaja, joka sijoittuu aina oikein ja syöttää harvoin vastustajalle. Sparv ei ollut Kreikkaa vastaan parhaimmillaan, mutta Roman Eremenkon poissaolon myötä Suomella ei ole hänelle riittävän hyvää korvaajaa.

21 Shares