3 Shares

Bayer Leverkusenin nuoret pallotaiturit Kai Havertz ja Julian Brandt olivat viime kaudella paitsi Bayer Leverkusenin, myös koko Bundesliigan unelmaparivaljakko. Peliälyllään ja pallonkäsittelytaidoillaan kannattajia ihastuttaneet saksalaisfutiksen uudet supertähdet kohtaavat toisensa tänä lauantaina vastustajina Signal Iduna Parkilla, jossa Dortmund isännöi Bundesliigan neljännen kierroksen huippuottelussa Leverkusenia. (kuva: TT)

Muistot ja takaumat edelliskaudelta palasivat tulvien mieleen viime viikonvaihteessa, kun sarjapelit katkaissut maajoukkuetauko saattoi parhaat kaverukset ohikiitäväksi hetkeksi takaisin yhteen. ”Bravertz” oli yhdessä nyt maajoukkuepaidassa, vaikkakin sitten vain kahden EM-karsintapelin verran, Saksan kohdatessa Hollannin ja Pohjois-Irlannin. Maajoukkuevelvoitteiden tarjoaman iloisen jälleennäkemisen jälkeen edessä on kuitenkin tiukka paluu arkeen, eikä jatkoasetelma voisi olla juurikaan kutkuttavampi. 

Kelataan hetkeksi taaksepäin viime kauteen.  

Leverkusen aloittaa valmentaja Heiko Herrlichin johdolla viime sesongin surkeasti ja käytännössä ainoastaan Havertzin ja Brandtin urotekojen ansiosta tehdasseuran pää pysyy niukasti veden pinnan yläpuolella. Vuodenvaihteessa valmennusvastuun ottaa Peter Bosz ja hollantilaisluotsi keksii siirtää vaaleakiharainen Brandtin laidasta keskemmälle keskikenttää, jolloin Leverkusen-tandem puhkeaa kukkaan entistä tehokkaammin. Kausi huipentuu Berliinin Olympiastadionilla viimeisellä kierroksella Hertha Berliniä vastaan, jossa Leverkusen varmistaa itselleen Mestarien liiga-paikan täksi kaudeksi. Sesonki saa satukirjamaisen lopun, kun sekä Havertz että Brandt osuvat kumpainenkin maalipuiden väliin toistaiseksi viimeisessä yhteisessä seurajoukkuepelissään.

Leverkusen-kasvatti Havertz tekee päättyneellä kaudella kunnioitettavat 17 Bundesliiga-maalia ”Die Werkselfille”, lyöden itsensä kertaheitolla koko sarjan suurimpien tähtien joukkoon. Yksikään alle kaksikymppinen pelaaja ei ole tehnyt vastaavaa määrää maaleja yhden kauden aikana Bundesliigassa. Brandt puolestaan alustaa 11 täysosumaa Leverkusenille, ollen täysin ratkaisevassa roolissa repimässä vastustajien puolustuslinjoja kappaleiksi yhdessä Havertzin kanssa.

Kausi loppui, alkoi kesäloma. Sitten tapahtui vääjäämätön. Ero.

Brandt jätti pikkuveljekseen kutsumansa Havertzin ja tarttui Borussia Dortmundin tarjoamaan haasteeseen. Järkevästi vahvistunut Dortmund nousi nopeasti koko Bundesliigan suurimmaksi mestarisuosikiksi – ja on sitä edelleen – vaikka edellisessä pelissään se kokikin shokkitappion nousijajoukkue Union Berlinille. Uutena vastuunkantajana häärii isoihin saappaisiin astunut ja 75 kilometriä etelämmästä saapunut 23-vuotias pellavapää.

Maltillisesti joukkuetta rakentaneen Leverkusenin talismaanina jatkaa tälläkin kaudella “uuden sukupolven Mesut Öziliksi” tituleerattu Havertz. Tehdasseura ei varmaankaan taistele realistisesti mestaruudesta tällä kaudella, mutta sen paukut voi riittää haastamaan Bundesliigan kärkikolmikkoa yksittäisissä peleissä kaiken mennessä nappiin

Brandt ja Havertz kohtaavat toisensa nyt ensimmäistä kertaa uudessa tilanteessa – vastustajina. Signal Iduna Parkilla miteltävä 90-minuuttinen tulee olemaan intensiivinen ja mitä todennäköisimmin kaksikon osalta myös fyysinen. Kahden dominantin keskikenttäpelaajan ajolinjat kohtaavat väistämättä. Vielä viime kaudella parivaljakko oli tottunut ottamaan mittaa toisistaan vain hittipeli Fortniten parissa, mutta nyt nuoret saksalaistähdet joutuvat törmäyskurssille toisenlaisten kaksinkamppailujen merkeissä.

Media on pedannut ottelua kommentteja kalastellen ja nuorukaiset ovatkin paukutelleetkin pieniä kierrepalloja toisilleen.

– Teemme kaikkemme, että Dortmund kaatuu viikonloppuna. Matsin häviäminen olisi tosi paha juttu. Saisin kuulla siitä loputtomiin, Havertz kertoi DW:n toimittajalle viikonloppuna.

Brandt ei myöskään jäänyt sanattomaksi:

– Kai on fantastinen pelaaja ja rakastan katsoa hänen pelaamistaan, mutta tulen varmistamaan, että lauantaina hän ei tee maalia. Tehkööt milloin tahansa muulloin.

On kutkuttavan mielenkiintoista nähdä, kuinka ankara ja kiivas jälleennäkemisestä tulee. Kumpi herroista nousee valokeilaan, kumpi ottaa joukkueensa reppuselkään tai syöksyy sukille ensinnä.

Paljon on vielä kysymysmerkkejä ilmassa, mutta pomminvarmaa on ainoastaan se, että viime kaudella nähtyjä yhteisiä Fortnite-tuuletuksia emme tule Signal Iduna Parkin nurmella enää näkemään.

3 Shares