10 Shares

Saksan jalkapallomaajoukkue painii jälleen tuttuakin tutumman ongelman kanssa. Ongelman, josta monet muut maajoukkueet olisivat valmiita maksamaan maltaita. Sillä on käytettävissään kaksi maailmanluokan maalivahtia joista valita. Nyt päällä oleva tilanne on kuin toisinto edellisellä vuosikymmeneltä, jolloin kipinät sinkoilivat viimeksi tulisesti. (Kuva:TT)

Barcelonan maalivahti Marc-Andre ter Stegen on ehdottomasti yksi maailman parhammista veskareista, pelaten kiistatta uransa parasta futista tällä hetkellä. Illasta, viikosta ja kuukaudesta toiseen jatkuneet briljantit otteet eivät ole kuitenkaan tarjonneet 27-vuotiaalle veräjänvartijalle juurikaan peliaikaa maajoukkueessa.

Edessä seisoo este nimeltä Manuel Neuer. On seisonut jo kauan. FC Bayern Münchenin ja “die Mannschaftin” kapteeni on ollut maajoukkueluotsi Joachim Löwin luottoheppa käytännössä koko 2010-luvun ajan ja Neuerin meriitit ja saavutukset hakevat vertaistaan. Hänen syrjäyttäminen vaikuttaisi olevan ylitsepääsemätön este ter Stegenille. Ja tämä siitäkin huolimatta, että espanjassa pelaava maalivahti on vasta saavuttamassa uransa huippua, kun taas 33-vuotias Neuer on vääjäämättä jo uransa ehtoopuolella – vaikkakin on tälläkin kaudella tarjonnut lukuisia taidonnäytteitä osaamisestaan, ajoittain vuotavan Bayern-pakiston takana.

Karu esimerkki nokkimisjärjestyksestä nähtiin vuosi sitten kesällä, kun Löw päätti nostaa liki koko kauden ajan jalkavammaansa kuntouttaneen Neuerin maajoukkueen ykkösmaalivahdiksi Venäjän MM-kisoihin, ohi kovia näyttöjä antaneen ter Stegenin. Syrjäytetty ter Stegen piti vielä tuolloin mölyt mahassaan, vaikka Neuer ja Saksa kompuroivat lopulta legendaarisella tavalla ulos kisoista.

Nyt aihe nousi jälleen tapetille viime maajoukkuetauolla, kun ter Stegen joutui katselemaan penkiltä Saksan EM-karsintaottelut Hollantia ja Pohjois-Irlantia vastaan. Barcelonan ykkösvahti kertoi julkisesti maajoukkuekomennusten olevan tällä hetkellä pelkkää pakkopullaa, koska peliaikaa ei vain tule.

Tämän viikon tiistaina pelattu Mestarien liiga-ottelu Dortmund-Barcelona lisäsi vettä myllyyn entisestään. Saksaan palannut ter Stegen pelasi unelmaottelun Barcelonan väreissä Dortmundin Signal Iduna Parkin hornankattilassa, torjuen muun muassa Marco Reusin rankkarin ja pelastaen nollapelillään katalaanijätille arvokkaan tasapelipisteen.

Kuka muistaa vuoden 2006 ja Saksan kotikisat?

Saksan maajoukkueessa on nähty maalivahtien välistä kamppailua aiemminkin, jopa jo nykyisen ykköskoutsi Löwin ollessa mukana valmennusryhmässä. Vuoden 2006 kotikisoissa pelannut veskarikaksikko Oliver KahnJens Lehmann vihasivat avoimesti toisiaan vuosikaudet. Viime vuosituhannen lopulla Andreas Köpken syrjäyttänyt dominantti Kahn oli ollut pitkään maansa ykköskassari, jonka paikkaa Arsenalissa pelannut Lehmann kärkkyi herkeämättä. Maalivahtiduo ei edes esittänyt pitävänsä toisistaan, vaan taistelu peliajasta oli armotonta.

Kahn oli kuitenkin haparoinut kauden 2005-2006 aikana useaan otteeseen Bayern Münchenin maalinsuulla ja maajoukkuevalmentaja Jürgen Klinsmann teki kovan ratkaisun ja nosti Lehmannin ykköseksi. Kahn tulistui päätöksestä ja meuhkasi ”Klinsin” ratkaisusta raivokkaasti julkisesti.

MM-kisojen puolivälierässä nähtiin sitten jotain uskomatonta, kun vähin odotuksin kisoihin lähtenyt isäntämaa Saksa oli yltänyt kivikovaa Argentinaa vastaan rangaistuspotkukilpailuun saakka. Ennen rankkareita nähtiin episodi, josta tuli sillä sekunnilla pysyvä osa saksalaista futishistoriaa.

Kakkoseksi pudotettu Kahn nöyrtyi ja käveli vihaamansa kollegan luokse, kyykistyi ja paiskasi kättä tämän kanssa. Dramaattisesta hetkestä muotoutui ehdottoman voitontahdon sekä todellisen joukkuehengen symboli Saksassa, jota ylistettiin estoitta. Lopulta rankkarikisassa kävi kuten yleensä Saksan ollessa mukana. Vastustajan taival päättyi siihen.

Manuel Neuerin ja Marc-Andre ter Stegenin vihanpito ei ole ainakaan julkisuudessa noussut vielä samalle tasolle kuin Kahn-Lehmann kaksikon mittelö vuosituhannen alkutaipaleella. Olisiko vastaavanlainen nöyrtyminen ja kädenpuristus mahdollista myös tämän hetken die Mannschaf-maalivahdeille?

Ja jos on, kumpi nöyrtyy ja tunnustaa toisen ykköseksi?

10 Shares