13 Shares

Vuonna 2011, luotsatessaan Bundesliigassa Borussia Dortmundia, valmentajavelho Jürgen Klopp yritti motivoida joukkuettaan ennen tärkeää ottelua Bayern Münchenia vastaan varsin poikkeuksellisin metodein. ”Der Klassiker” on koko Saksan pysäyttävä ottelu ja tuonakin vuonna se oli mestaruustaistelun kannalta äärimmäisen tärkeä. Valmentajan oli saatava pelaajistonsa syttymään. (Kuva: AOP)

Dortmundin joukkue oli majoittunut hotelliin Münchenissä päivää ennen suurta koitosta, kun Klopp kokosi ryhmänsä yhteen pitääkseen kunnon palopuheen ja nostattaakseen taistelutahtoa.

– Emme olleet voittaneet Münchenissä jotain 20 vuoteen, joten poikia oli motivoitava toden teolla ja päätin turvautua Rocky Balboaan. Sammutin palaveritilasta valot ja pelaajani istuivat siinä kaikki hiljaa, Klopp kertoi Players Tribune –verkkolehden artikkelissa. Suurin osa sen hetkisistä Dortmund-pelaajista oli ollut vielä vaippaiässä, kun keltamustat olivat edellisen kerran onnistuneet kukistamaan FC Bayernin tämän kotikentällä. Siksi paineet voittamiselle olivat ehtineet kasvaa järkälemäisiksi.

“Kloppo” alkoi pyörittämään videolta legendaarista Rocky 4 -elokuvaa. Ruudun täytti kolossaalinen, tuimailmeinen Ivan Drago, treenaamassa juoksumatolla ja kytkettynä johdoilla isoihin tietokoneisiin, tiedemiesten analysoidessa samaan aikaan harjoitusta vierestä. Klopp puhui pelaajilleen vertauksin:

– Katsokaa, Bayern München on Ivan Drago. Paras kaikista! Uusinta teknologiaa ja parhaat työkalut. Pysäyttämätön!

Sen jälkeen kuviin ilmestyi yksinään ahkeroiva ja tukkeja lumihangessa kantava pieni Rocky, joka juoksi sinnikkäästi kohti vuoren huippua.

– Näettekö, tässä puolestaan olemme me. Me olemme Rocky. Pienempiä, mutta intohimoisempia! Meillä on mestarin sydän ja me voimme yltää mahdottomalta tuntuviin saavutuksiin!, mestarivalmentaja lietsoi henkeä joukkueensa edessä.

Aikansa meuhkattuaan saksalaisluotsi pysähtyi katsomaan pelaajiensa reaktioita. Hän oli odottanut tunteenpalon tarttuvan ryhmäänsä ja saavansa pelaajansa villiintymään täysin.

Mitään reaktioita ei kuitenkaan tullut. Ei niin mitään. Kaikki vain tuijottivat valmentajaansa lasittunein katsein. ”Mitä tuo äijä horisee”, moni tuntui ajattelevan.

– Silloin tajusin että kun Rocky 4 tuli leffateattereihin, elettiin vielä 80-lukua. Niin, milloinkas nämä pojat olivatkaan syntyneet?

– Sanoin, että ne ketkä muistavat Rocky Balboan, nostakaa käsi pystyyn.

Kaksi kättä nousi. He olivat Sebastian Kehl ja Patrick Owomoyela. Kaikki muut levittelivät käsiään tai pudistelivat päätään.

– Koko puheeni, tarinani, hajosi kuin tuhka tuuleen! Kyseessä oli kauden tärkein peli ja osalle joukkueen pelaajista kenties koko uran tärkein peli. Ja mitä tapahtuu? Valmentaja valmistaa ryhmänsä huutamalla jostain ihmeen neuvostotekniikasta ja Siperian pakkasista kymmenen minuutin ajan! Voitteko uskoa, Klopp nauroi.

Liverpoolin viime kaudella Mestarien liigan voittoon luotsannut Klopp valittiin Vuoden valmentajaksi viime maanantaina, mutta kuten tämäkin tarina todistaa, ei hänkään – ehkä – sittenkään ole yli-ihminen.

– Näin tämä oikeasti menee, me olemme vain ihmisiä. Silloin tällöin nolaamme itsemme, niin se vain on. Kun luulemme pitävämme kaikkien aikojen parhaan puheen joukkueelle, päästelemmekin suusta pelkkää potaskaa.

Lähde: Players Tribune

13 Shares