10 Shares

Torstaina Marca-lehden kautta levisi julkisuuteen lausunto, jossa Espanjan jalkapalloliitto langettaa Barcelonalle hieman alle 300 euron sakon, koska Blaugrana tavoitteli Antoine Griezmannia riveihinsä ilman Atlético Madridin lupaa viime keväänä.

Korruption kultainen kenkä

Espanjalainen jalkapallo ei lopulta poikkea suuresti merkittävimmissä jalkapalloelimissä tälläkin vuosituhannella koetusta. MM-kisat 2022 pelataan Qatarissa keskellä talvea ja siinä on rima, jonka ylittäminen on koko lailla vaikeaa.

Kokonaan vaille omia skandaalejaan Espanjankaan ei ole tarvinnut jäädä edes Jesús Gilin päivien jälkeen. Viime vuonna kuohuntaa aiheutti korruptioskandaali, jonka seurauksena mm. maan jalkapalloliiton nokkamies Angel Maria Villar sai lähteä ja liiton kakkosmiehenä toiminut Andreu Subieskin joutui tutkinnan kohteeksi.

Hiljaista ei ole ollut myöskään vuonna 2019, sillä kaikkiaan 11 pelaajaa asetettiin keväällä esitutkintaan tulosmanipulaatioepäilyiden vuoksi. Syytettyjen penkiltä itsensä löysi mm. Huescan puheenjohtaja Agustin Lasaosa, joten korruption voi sanoa läpäisseen maan jalkapallon eri kerroksia huolellisesti myös nykyaikakaudella.

300 euron kallis vitsi

Hiljattain julkaissussa tiedotteessa FC Barcelonan todettiin syyllistyneen sääntörikkomukseen aloitettuaan keskustelut Griezmannin kanssa tämän tuolloisen seuran tietämättä tämän vuoden maaliskuussa. Nyt Espanjan jalkapallolla oli paikka siirtää pallo takatolpalta tyhjiin ja langettaa tuntuva sakko.

Kolmensadan euron sakko Blaugranan kokoiselle organisaatiolle on niin häpeällinen summa, ettei sitä ole syytä edes kommentoida. Jokainen ymmärtää, ettei koiran annettu livahtaa veräjästä vaan sille rakennettiin lämmitetty ja sateelta suojattu kulkuväylä, jota vahditaan turvamiesten toimesta.

Tapaus Griezmann jättää jälkensä maan jalkapalloon ja pahimmassa tapauksessa se on luomassa tuleville vuosille entistäkin rumempaa kulttuuria, jossa väärinkäytöksistä ei joko edes pyritä saamaan seuroja kiinni tai rangaistukset ovat sitä tasoa, että tähtipelaajat tienaavat saman verran tätä lausetta kirjoittaessani.

On vaikea sanoa, osataanko espanjalaisessa jalkapallossa hävetä lainkaan, mutta nyt jos koskaan olisi vähintään aika tuijottaa peliin muutenkin kuin uutta pukua ihastellessa. Uskottavuus on näet tämän päätöksen jälkeen todellakin kortilla kansainvälisen jalkapalloyhteisön silmissä.

10 Shares