28 Shares

Suomen suurin koristähti Lauri Markkanen aloittaa tällä viikolla uransa kolmannen kauden maailman parhaassa koripallosarjassa NBA:ssa. Ensimmäistä kertaa Markkasen lyhyellä uralla suomalainen voi haaveilla tosissaan pudotuspelipaikasta, sillä viime vuosien murhekryyni Chicago Bulls on kesän aikana vahvistunut rutkasti. Pudotuspelihaaveet vaatisivat myös Markkaselta selvää tason nostoa. (Kansikuva: TT)


Casino Winner tarjoaa uusille asiakkailleen maukkaan lisän otteluun. Mikäli Pukki tekee tiistaina ottelun avausmaalin, niin saat normaalin voittosi lisäksi 50 euron ilmaisvedon. Osallistu kampanjaan tästä. 


Odotukset kesällä 2017 ennen Lauri Markkasen NBA-debyyttiä vaihtelivat vahvasti. Osa odotti Markkasen olevan välittömästi NBA:n tähtipelaaja kun taas erityisesti Yhdysvalloissa epäiltiin vahvasti, miten honkkelo suomalainen pärjää isokokoisia vastustajia vastaan.

Markkanen näytti kaikille epäilijöilleen pitkää kieltä pelaamalla todella hienon tulokaskauden heikon ja huonosti valmennetun Chicago Bullsin riveissä. Nuori suomalainen oli heti ensimmäisellä kaudellaan joukkueensa paras pelaaja erityisesti hyökkäyspäässä, missä Markkanen ei kalpene korintekorepertuaalillaan kenellekään muulle sarjan isolle pelaajalle. Ongelmat puolustuspäässä olivat ilmeisiä, mutta tästä huolimatta ”The Finnisher” valittiin kauden päätteeksi tulokkaiden tähdistöviisikkoon.

Erinomaisen tulokaskauden jälkeen odotukset ennen toista kautta nousivat odotetusti kattoon. Viime kaudesta tuli kuitenkin todella vaikea, osittain terveysmurheiden ja osittain entistä sekasortoisemmaksi muuttuneen joukkueen vuoksi. Markkanen loukkasi kautta edeltävällä harjoitusleirillä kättään joutuen jättämään parikymmentä kauden ensimmäistä ottelua välistä. Paluunsa jälkeen suomalainen ei tuntunut olevan ennallaan, mutta Markkanen paransi huomattavasti menoaan kauden edetessä. Orastava nousukiito koki kuitenkin karun lopun, sillä Bulls tiedoitti maaliskuussa Markkasen olevan loppukauden sivussa ylikunnon vuoksi.

Markkasen kehittymistä ei ole ainakaan helpottanut se fakta, että Bulls on ollut koko hänen NBA-uransa aikana yksi koko sarjan heikoimmista joukkueista. Bulls on voittanut suomalaisen aikakaudella kahden kauden aikana vaivaiset 49 ottelua ja heikoista otteista huolimatta seuralla on käynyt huono tuuri varaustilaisuuksissa, sillä se ei ole päässyt varaamaan odotetun korkeilla varasvuoroilla.

Markkasen peliin eniten on vaikuttanut selkeän NBA-tasoisen pelinrakentajan puutos. Bulls on parin viime kauden aikana luottanut nuoreen vuoden 2016 varaustilaisuuden vitosvalintaan Kris Dunnin, josta ei kuitenkaan ole kehittynyt odotetun tasoista pelimiestä. Dunn kyllä osaa puolustaa, mutta hyökkäyspäässä miehellä ei ole mitään annettavaa täydellisen heittouhan puutteen ja likinäköisyyden vuoksi.

Bulls reagoikin ilmeiseen ongelmaan kesällä vahvistamalla takamiesosastoaan kahdella pelaajalla. Kesän varaustilaisuudesta haaviin taattui varsin lupaavana pelimiehen alkuna pidetty Coby White ja vapailta markkinoilta varsin edullisella noin kymmenen miljoonan euron vuosipalkalla Tsekin maajoukkuetähti Tomas Satoransky. Erityisesti Satoranskyn hankinta on Markkasen kannalta hieno asia, sillä nyt suomalainen pääsee pelaamaan ensimmäistä kertaa NBA-urallaan älykkään joukkueorientoituneen pelintekijän kanssa. Myös kokenut Thaddeus Young on juuri sitä, mitä nuori ja kuriton Bulls kaipaa.

Uusien vahvistusten myötä Markkaselta odotetaankin nyt selkeää loikkaa uudelle tasolle. Viime kausi oli pettymys, sillä tärkeimmät tilastot eivät juuri kehittyneet tulokaskauteen verrattuna. Mikä pahinta, suomalaiselle on alkanut hiljalleen kehittyä loukkaantumisherkän pelaajan mainetta. Markkanen on missannut kahden kauden aikana 44 ottelua vammojen vuoksi ja kesällä mies on omien sanojensa mukaan keskittynyt kehonhuoltoon pitkän ja kuluttavan kauden varalle. Myös heittopeliä on hiottu, sillä Finnisherin tulee pystyä nostamaan kolmosprosenttiaan entistä paremmaksi.

Bulls ei ole kahden viime kauden aikana ollut lähelläkään pudotuspelipaikkaa, mutta nyt ensimmäistä kertaa Markkasen aikakaudella itäisen konfrenssin kahdeksan joukkoon pääseminen vaikuttaa mahdolliselta. Tilastollisia analyysejä tarjoava fivethirtyeight-sivusto ennakoi Bullsin voittavan alkavalla kaudella 38 voittoa, minkä myötä todennäköisyys pudotuspeleihin pääsylle olisi noin 53% luokkaa.

Kamppailu viimeisistä pudotuspelipaikoista tullee olemaan hyvin tiukkaa. 76ers, Bucks, Celtics ja Raptors marssivat varmasti pudotuspeleihin, mutta lopuista neljästä paikasta käydään kiivasta kamppailua useammankin joukkueen välillä. Jos Markkanen jatkaa kehittymistään, voidaan keväällä nähdä historian ensimmäinen suomalainen NBA:n pudotuspeleissä. Mitään suurempaa menestystä Bullsilta on vielä turha odottaa, mutta pitkästä aikaa seura näyttää liikkuvan, hitaasti mutta varmasti, oikeaan suuntaan.

28 Shares