43 Shares

NHL:ssä Winnipeg Jetsissä pelaavan Ville Heinolan loppukauden kuviot selkeävät kohta. (Kuva: TT)

18-vuotias tulokaspuolustaja on pelannut tällä kaudella kahdeksan ottelua, joten tärkeä yhdeksän ottelun rajapyykki tulee pian eteen. Se on tärkeä siksi, että jos Heinola pelaa tällä kaudella yli yhdeksän ottelua NHL:ssä, palaa hänen tulokassopimuksestaan ensimmäinen vuosi. Näin ollen Heinolan nykyinen sopimus päättyisi keväällä 2022.

Jos Heinolan tämän kauden NHL-ottelut jäävät kuitenkin kahdeksaan tai yhdeksään, tätä kautta ei lasketa sopimusvuodeksi, joten edullinen pahvi kestäisi aina kevääseen 2023 asti.

Senpä takia Jetsissä mietitään nyt tarkasti, pitäisikö Heinola pitää NHL:ssä vai päästää loppukaudeksi muualle.

Fakta on se, että Heinola pystyy jo pelaamaan NHL:ssä. Hän on yllättänyt kaikki ja esittänyt todella kypsää peliä ikäisekseen. Myös pistetehtailu on ollut vakuuttavaa, sillä Heinola on tehnyt kahdeksassa ottelussa tehot 1+4=5, jolla hän on joukkueensa kolmanneksi tehokkain puolustaja. Tehokkain puolustaja on ollut Neal Pionk, joka on tehnyt Heinolaa kaksi pistettä enemmän, mutta hän on myös pelannut neljä ottelua enemmän. Josh Morrissey on pelannut Heinolaa yhden ottelun enemmän ja tehnyt kuusi tehopistettä.

Toinen fakta on se, että Heinolalla on vielä puutteita pelissään, eikä hän todennäköisesti pystyisi pelaamaan koko loppukautta parhaalla tasollaan NHL:ssä. Tämän takia Jetsin pitääkin miettiä, mikä on hänen kehitykselleen parasta. Pelaaminen suuressa roolissa heikommassa sarjassa vai pelaaminen NHL:ssä rajallisessa roolissa? Siinä ovat vaihtoehdot.

Heinola on kiekollinen puolustaja, joka tarvitsee runsaasti jäaikaa ja isoa roolia kehittyäkseen optimaalisesti. Sen puolesta varmin valinta olisi pelaaminen heikommassa sarjassa.

Jos tämä skenaario toteutuu, on suomalaisella kaksi vaihtoehtoa: joko palata Suomeen ja Lukkoon tai siirtyä Jetsin farmijoukkueeseen AHL:ään. AHL lienee todennäköisempi vaihtoehto, sillä siellä hän voi kehittyä nopeassakin ajassa ja nousta takaisin NHL:ään, jos emoseurassa iskee paha pakkipula. Lukkoa ei voi kuitenkaan poissulkea, sillä Raumalla hän saisi pelata tutussa ja varmassa ympäristössä, jossa on enemmän aikaa harjoittelulle kuin AHL:ssä. Kumpikaan vaihtoehto ei kuulosta huonolta, sillä on selvää, että Heinolasta tulee vielä kovan luokan NHL-pelaaja. Tavalla tai toisella.

43 Shares