0 Shares

Liigan runkosarjan ensimmäinen etappi saavutettiin viime viikonloppuna, kun sarjassa jäätiin maajoukkuetauolle. (Kuva: TT)

Senpä takia tässä vaiheessa kautta on hyvä tehdä katsaus loppukauden ennakkoasetelmiin. Pelimies analysoi alkukauden perusteella muun muassa sen, mikä joukkue on suurin mestarisuosikki ja millä joukkueella on eniten lunastamatonta potentiaalia.

Mestarisuosikki: Kärpät

Tappara aloitti kauden kaikista vakuuttavimmin, mutta Kärpätkin on vetänyt koko kauden vahvasti. Etenkin viime viikot ovat näyttäneet, että oululaiset ovat suurin suosikki runkosarjan voittajaksi. Tällä hetkellä joukkue on sarjassa toisena kolmen pisteen päässä Tapparasta, mutta kirvesrinnat ovat pelanneet yhden ottelun enemmän. Kärpät lähti maajoukkuetauolle peräti kuuden ottelun voittoputkessa, jonka aikana se keräsi täydet 18 sarjapistettä.

Kärppien kokoonpanosta ei löydy heikkoja kohtia, ja sen hyökkäyskalusto on jopa historiallisen kova. Ennen kautta suurin kysymysmerkki oli maalivahtipeli, mutta sitä ei tarvitse enää kyseenalaistaa, sillä 19-vuotias Justus Annunen on torjunut 11 ottelussa viisi nollapeliä ja 11 voittoa.

Loppukautta ajatellen ainut uhkakuva on Jesse Puljujärven lähtö rapakon taakse. Se tekisi merkittävän loven oululaisten hyökkäykseen, mutta sekään ei kaataisi Kärppiä.

Suurin haastaja: Tappara

Kuten jo todettu, Tappara oli alkukaudella kaikista vakuuttavin joukkue, kun se voitti kymmenen ensimmäistä otteluaan menettäen vain yhden sarjapisteen. Senkin jälkeen meno on ollut vahvaa, ja Tappara on jäänyt tällä kaudella vain kerran ilman sarjapisteitä. Tappioita löytyy yhteensä kaksi kappaletta.

Tappara on pelannut Kärppien tavoin organisoitua joukkuepeliä, jossa jokainen kentällinen toteuttaa suunnitelmaa. Sen takia joukkueesta on löytynyt tehoja laajalti. Kun katsotaan Liigan pistepörssin top 12 -ryhmää, niin sieltä löytyy peräti kuusi Tapparan pelaajaa.

Ero Kärppiin on olematon. Joukkuepelissä Tappara ei häviä Kärpille yhtään. Pieni ero saadaan aikaiseksi, kun vertaillaan maksimipotentiaalia: Kärppien hyökkäyskalusto on yksinkertaisesti niin nimekäs, ettei edes Tapparan hyökkäys vedä sille vertoja.

Eniten lunastamatonta potentiaalia: HIFK

Kun mietitään sitä, mikä joukkue voisi olla keväällä todennäköisin haastaja Kärpille ja Tapparalle, niin esiin nousee etenkin kolme joukkuetta: JYP, Lukko ja HIFK. Näistä kolmesta HIFK ei ole vielä esittänyt parastaan, mutta käyrä osoittaa ylöspäin.

HIFK voitti kauden yhdeksästä ensimmäisestä ottelustaan vain kolme. Sen jälkeen viisikkopeli on mennyt eteenpäin, ja etenkin uudet pelaajat ovat sisäistäneet paremmin pääluotsi Jarno Pikkaraisen aivoitukset. Viimeisestä yhdeksästä ottelusta onkin irronnut jopa seitsemän voittoa.

Lunastamatonta potentiaalia on vielä paljon, ja HIFK pystyy nousemaan lähelle Kärppien ja Tapparan tasoa. Parannusta vaaditaan viisikkojen toimintaan, tasaisuuteen ja puolustuspään peliin.

Yllättäjäkandidaatti: Ilves

Ilveksen kausi alkoi surkeasti, ja seura päätyikin antamaan syyskuussa potkut päävalmentaja Karri Kivelle. Ruoriin astui Jouko Myrrä, ja peli alkoi heti kulkea. Ilves on pelannut Myrrän alaisuudessa 11 ottelua, joista se on voittanut kahdeksan.

Myrrän ajanjakso on näyttänyt, että Ilveksessä lepää iso potentiaali, ja sillä on kaikki saumat olla tämän kauden suurin yllättäjä. Ilves alkoi pelata taistelevasti ja hieman yksinkertaisemmin, mikä avasi hanoja, toi tulosta ja kasvatti itseluottamusta.

Taitavan joukkueen kärkinimet alkoivat tehdä tehdä temppujaan, ja joukkue onkin ollut hyökkäyspäässä todella vahva. Eemeli Suomi, Arttu Ruotsalainen, Joose Antonen, Robert Leino ja Matias Maccelli ovat olleet suurimpia tekijöitä hyökkäyksessä. Laajan osaamisen myötä joukkueeseen on pystytty kasaamaan monta toimivaa kentällistä, ja maaleja onkin syntynyt laajalla rintamalla.

Ilves on tehnyt tällä kaudella jo 62 maalia, joka on sarjan kolmanneksi kovin lukema. Edes Kärpät ei ole venynyt samanlaiseen maalimäärään.

Suurin pettymys: TPS

TPS lähti kauteen isoin odotuksin, mutta syksy on ollut totaalinen pannukakku. Voittoja on kertynyt vain neljä, ja viimeisestä 13 ottelusta on irronnut tasan yksi voitto. Sekin tuli vasta rangaistuslaukauksilla.

Surkea syksy johti pääluotsi Kalle Kaskisen potkuihin. Tilalle tuli Marko Virtanen, joka on piiskannut Palloseuraa nyt kahdessa ottelussa, joista ei ole irronnut pisteen pistettäkään. Molemmissa otteluissa omiin painui peräti kuusi maalia, joten Virtasen hyppääminen penkin taakse ei tuonut tarvittavaa muutosta henkiselle puolelle. Ehkä tilanne muuttuu, kun Virtanen saa aikaa, sillä ex-JYP-luotsi on todistetusti laadukas pääkäskijä. Senpä vuoksi Palloseuraa ei vielä kannata laskea ulos tämän kauden osalta, joskin ennusmerkit ovat huonot.

Kausi paketissa: Sport

Sport on ainoa joukkue, joka voidaan laskea ulos pudotuspelijunasta. Teoriassa sillä on vielä kaikki mahdollisuudet, mutta todellisuudessa nykytaso ja potentiaali eivät riitä. Kokematon päävalmentaja Ari-Pekka Pajuluoma ei pysty tekemään ihmeitä, ja hän on tuskin saamassa potkuja seurasta, sillä Pajuluoma on erittäin arvostettu mies Vaasassa. Potkut ovat viimeinen vaihtoehto urheilujohtaja Markus Jämsälle ja Sportin hallitukselle.

Viime kaudella kotkapaidat pelasivat hyvin, koska joukkue teki kovaa jälkeä hyökkäyspäässä. Se on kuitenkin enää vain muisto, sillä Sport epäonnistui kesän hankinnoissaan, ja joukkueeseen jääneet tehomiehet ovat pettäneet toinen toistaan pahemmin. Muun muassa viime kaudella Leijoniin noussut Antti Kalapudas on joutunut seuraamaan yhden ottelun katsomosta heikkojen peliesitysten takia.

Sportin isoin ongelma on kuitenkin omassa päässä, jossa ei ole tarpeeksi puolustustaitoa tai kiekollista taitoa. Myös maalivahtipeli on sakannut. Sportin nousu tuntuu juuri nyt mahdottomalta.

0 Shares