0 Shares

Suomen maajoukkueen ja Helsingin Jokerien luottomies Mikko Lehtonen on yksi Euroopan parhaista puolustajista. (Kuva: TT)

25-vuotias Lehtonen on luonut uraansa kaikessa rauhassa, ja miehen kärsivällisyys tullaan vielä palkitsemaan.

Tänä päivänä hän on Suomen maajoukkueen luottomies, Jokerien johtopelaaja ja yksi Euroopan parhaista puolustajista. Hän pelasi viime kaudella Ruotsin SHL:ssä, ja keväällä mies johdatti Leijonat MM-kultaan. MM-turnauksessa tehot 1+6=7 tehnyt Lehtonen valittiin kisojen ykköstähdistöön. Tällä kaudella hän on tehnyt KHL:ssä 23 ottelussa kuusi maalia ja 16 tehopistettä, jolla hän on koko sarjan puolustajien pistepörssin jaetulla kakkossijalla.

Lehtonen ei ole vain pistelinko, vaan hän on yleispuolustaja, jonka voi heittää tilanteeseen kuin tilanteeseen. Hän tekee tulosta hyökkäyspäässä, antaa tarkkoja avaussyöttöjä, blokkaa laukauksia, sijoittuu oikein sekä pelaa kovaa kulmissa ja maalin edustalla. Tämän päivän Mikko Lehtoselta ei löydy heikkoja kohtia.

Lehtosen loistava taso on syntynyt viisaan urapolun tuloksena: hän on tehnyt hyviä, tarkasti harkittuja hyppyjä vuosi toisensa jälkeen, minkä seurauksena puolustaja on mennyt joka vuosi eteenpäin.

Kiekko-67:n kasvatti oli nuorena lupaava pelaaja, ja hän tekikin Liiga-debyyttinsä TPS:ssä jo B-juniori-ikäisenä. TPS:n vakiomiehistöön nouseminen oli kuitenkin liian paha pala purtavaksi. Lehtonen kuului neljällä eri kaudella Palloseuran edustuksen pelaajarinkiin, mutta vakituista pelipaikkaa ei herunut.

Sen jälkeen Lehtonen teki uransa kannalta merkittävän liikkeen, kun hän solmi sopimuksen KooKoon kanssa. Tuolloin 21-vuotias pelaaja alkoi saada isoja peliminuutteja, ja hän nousi nopeasti KooKoon kärkipuolustajaksi. Samalla kaudella tilille tulivat jo ensimmäiset A-maajoukkuepelit.

Vajaan kahden KooKoo-kauden jälkeen seurasi parin kuukauden pätkä Ruotsin SHL:ssä ja kutsu MM-kisoihin, minkä jälkeen tie vei takaisin Suomeen ja Tapparaan. Nyt Lehtosen piti olla avainpelaaja Liigan kärkiseurassa, ja sitä hän oli. Mies oli mukana myös Suomen olympiajoukkueessa Pyeongchangissa. Onnistuneen Tappara-visiitin jälkeen edessä oli seuraava askel: nouseminen eliittipelaajaksi SHL-jäillä.

Ja jälleen suomalainen kehittyi pelaajana ja vastasi huutoon. Hän oli viime kaudella HV71:n ykköspuolustaja, ja samalla kaudella mies nousi myös Leijonien ykköspuolustajaksi EHT-turnauksissa. Kausi päättyi viime kevään loistoon MM-kisoissa. Seuraava askel oli KHL, ja tarina oli taas kerran sama. Lehtosesta tuli joukkueensa takalinjojen ykköspyssy.

Seuraava looginen askel on NHL, mutta se saattaa tapahtua vasta kesällä 2021, sillä Lehtosen sopimus Jokerien kanssa on kaksivuotinen. Aina on kuitenkin mahdollista, että sopimuksessa on purkuoptio NHL-sopimuksen varalta, ja siinä tapauksessa siirto rapakon taakse voi tapahtua tämän kauden jälkeen. Venäläisseurojen kanssa tällainen optio tuskin onnistuu, mutta Jokerien kanssa se ei ole poissuljettu vaihtoehto.

Tärkein kysymys on, pystyisikö Lehtonen pelaamaan myös taalajäillä? Vastaus on yksinkertainen: pystyisi! Lehtosen luistelunopeus ja -tekniikka ovat tänä päivänä loistavalla tasolla, hän on kiekon kanssa tarpeeksi hyvä ja miehen peliäly on huippuluokkaa. NHL:ssä pärjääminen ei jäisi yhdestäkään peliominaisuudesta kiinni.

NHL on kuitenkin raadollinen maailma, ja siellä menestyminen vaatii paljon tuuriakin. Avainasemassa onkin seuravalinta, kun sen aika tulee eteen.

Lehtosen lähtö rapakon taakse johtuu etenkin siitä, saako hän yhden suunnan sopimuksen. Näillä näytöillä se ei pitäisi koitua ongelmaksi.

0 Shares