7 Shares

Yhteenotot Raheem Sterlingin ja Joe Gomezin välillä sunnuntain huippuottelussa ja maanantaina Englannin maajoukkueen kokoonnuttua johtivat Sterlingin hyllyttämiseen torstain maaottelusta. Samalla Gareth Southgate osoitti, miksi on oikea mies Englannin manageriksi. (Kuva: TT)

Myrsky vesilasissa

Gomez tuli sunnuntaina huippuotteluun Liverpool – Manchester City sisään vaihtomiehenä kolme minuuttia ennen täyttä aikaa puolustamaan isäntien kahden maalin johtoasemaa.

Ottelun loppuhetkillä Gomez ja Sterling ajautuivat kahnaukseen Gomezin yrittäessä pelata aikaa. Kun Sterling tuli maajoukkuetoverinsa iholle, puoli päätä pidempi toppari työnsi tähtilaiturin rinnuksista kauemmas. Lontoossa kasvaneen kaksikon välillä käytiin hetki kiihkeää sananvaihtoa ja matka jatkui.

Maanantaina Englannin maajoukkueen kokoontuessa tunteet kuohahtivat uudemman kerran ruokalan puolella. Brittimedian tietojen mukaan Gomez yritti kätellä Sterlingiä takaapäin, jolloin City-tähti kysyi “Still the big man?” ja tarttui Liverpool-puolustajaa kurkusta.

Sivulliset saapuivat erottamaan kaksikon toisistaan ja tilanteessa rauhallisena pysyneen Gomezin silmän alle jäi pitkä naarmu, jonka kuvaamisella Englannin lehdistö on herkutellut siitä saakka.

Kultainen sukupolvi

Gareth Southgate pelasi itse aktiiviuransa aikakaudella, jolloin Englannilla nähtiin ainakin saarivaltakunnan rajojen sisäpuolella olevan kasassa “kultainen sukupolvi”. Tuolloin voimassa olivat ainakin Sven-Göran Erikssonin manageriksi saapumiseen saakka enemmän tai vähemmän peribrittiläiset käyttäytymismallit.

Jo useampi tuon ajan huippupelaaja, vaikkapa tv-asiantuntija Rio Ferdinandin johdolla ovat ihmetelleet sitä, miksei tapausta käsitelty sisäisesti vaan joukkueen tähtipelaaja otettiin pois ottelusta ja asiasta tehtiin täten julkinen.

Nimenomaan tässä Southgate osoittaa elävänsä kuten saarnaa: läpinäkyvyys, aitous ja rehellisyys ovat olleet Englannin maajoukkueen perusarvoja siitä saakka, kun 57 maaottelua itsekin pelannut Southgate astui maajoukkueen peräsimeen vuonna 2016.

Nykyaika

Englannin maajoukkue oli pitkään täynnä seurajoukkueissaan suurimmista pokaaleista pelanneita huippuja, joiden sovittaminen yhteen maajoukkueessa ei koskaan onnistunut täysin. Mm. Frank Lampard on myöntänyt jälkikäteen, että joukkueen sisällä oli eri leirejä.

Southgaten lisäksi myös Sterling on toiminut tapauksessa erittäin suoraselkäisesti. 24-vuotias kahden lapsen isä totesi olevansa riittävän kypsä myöntääkseen tehneensä virheen, tunteet läikkyivät, anteeksi on pyydetty ja annettu ja matka jatkuu.

Sterlingin poissaololla ei ole Englannin karsintaurakkaan mitä todennäköisimmin minkäänlaista merkitystä. Se kykenee kaatamaan vielä voitoitta vaeltavan Montenegron ja varmistamaan kisapaikkansa myös ilman tähtihyökkääjäänsä. Mikäli ratkaisut jäisivät kuitenkin jostain syystä otteluun Kosovoa vastaan, Sterling tulisi otteluun tuoreena.

Todennäköisesti myöskään Pep Guardiola ei katsele pahalla sitä, että järjettömässä ottelutahdissa painavista maajoukkuetähdistä eräs tärkeimmistä saa kaivattua lepoa torstain ottelussa. Tilanteessa on siis pääosin vain voittajia, mutta suurin heistä on arvojensa mukaan toimiva Gareth Southgate.

7 Shares