29 Shares

Tykkimiesten toiminta osoittaa, että raha painaa ihmisoikeuksia enemmän huippuseurojen vaakakupissa. (Kansikuva: TT)

Arsenal-tähti Mesut Özil arvosteli Kiinaa uiguuri-muslimien kohtelusta. Uiguurit asuttavat maan länsiosassa sijaitsevaa Xinjiangin autonomista aluetta. Arvioiden mukaan miljoona uiguuria on suljettu vankileiriä muistuttaviin olosuhteisiin. Näillä leireillä vankeja pyritään käännyttämään pois muslimikulttuurista.

Kiinan toimintaa on kuvailtu joidenkin ihmisoikeusjärjestöjen toimesta etniseksi puhdistukseksi. Özil tuomitsi Kiinan toimet sosiaalisen median kanavillaan ja ihmetteli, miksi muslimiyhteisö sulkee silmänsä uiguurien kohtelulta.

Arsenal reagoi nopeasti ja julkaisi tiedotteen, jossa se kertoi Özilin mielipiteiden olevan pelaajan omia, eikä seura ota kantaa poliittisiin asioihin.

Arsenalin ja Manchester Cityn välinen ottelu ehdittiin kuitenkin vetää pois Kiinan televisiokanavilta. Özil taas käytännössä hävitettiin Kiinasta. Hänen faniyhdistyksensä lakkautettiin ja pelaajan sosiaalisen median kanavat jäädytettiin kiinalaisilta.

Kiina myös kommentoi valeuutisten johtaneen Öziliä harhaan. Valtion virallisen narratiivin mukaan leirit ovat koulutusta varten ja uiguurit ovat niissä vapaaehtoisesti. Uskoo ken tahtoo.

Tykkimiesten tiedote kertoo paljon huippujalkapallon arvomaailmasta. Aasia ja etenkin Kiina on kasvava jalkapallomarkkina, joka on globaaleille suurseuroille tärkeä kasvualusta.

Arsenalilla olisi ollut tilaisuus ottaa kantaa ihmisoikeuksien puolesta tukemalla Öziliä. Sen sijaan seura etääntyi palkkakuninkaansa lausunnoista. On sanomattakin selvää, että Arsenalin menettelyn taustalla oli raha. Siitä on tullut seuran tärkein motivaattori.

Pelkästään taloudellisessa mielessä Arsenalin menettely on ymmärrettävää. NBA-seura Houston Rockets on varoittava ennakkotapaus. Lokakuussa Rocketsin GM Daryl Morey ilmaisi Twitterissä tukensa Hongkongin mielenosoittajille. Kiina vastasi nopeasti jäädyttämällä texasilaisseuran maastaan. Rocketsin pelit vedettiin maan tv-kanavilta ja sponsorisopimukset lopetettiin. Lisäksi NBA:n kanssa yhteistyötä tehneet tahot uhkasivat päättää sponsorisopimuksensa koko liigan kanssa.

Rocketsin omistajaporras otti etäisyyttä Moreyn lausuntoihin. Lopulta kovaa ryöpytystä – muun muassa LeBron Jamesilta – saanut Morey poisti tviitin ja pahoitteli.

Saksanturkkilaista Öziliä voi syyttää kaksinaismoralismista, sillä hänet on tunnettu läheisistä suhteistaan Turkkia diktaattorin ottein johtavaan Recep Tayyip Erdoganiin. Erdogan oli Özilin häissä kunniavieraana. Turkin toimet kurdivähemmistöä vastaan maan itäosissa ja tänä syksynä myös naapurimaa Syyrian puolella täyttävät ihmisoikeusjärjestöjen mielestä kansanmurhan tuntomerkit. Joka tapauksessa Özilin kannanotto uiguurien suhteen oli humaanista näkökulmasta oikea.

Arsenalin menettely kertoo surullista kieltä suurseurojen arvomaailmasta. Tilaisuuden tullen seurat kyllä kiillottavat imagoaan filantrooppisilla toimilla, mutta loppuviimein raha on kuitenkin arvoista ylivoimaisesti tärkein.

29 Shares