Chelsea saa ostaa pelaajia jo tammikuussa, kun viime keväänä lätkäisty siirtokielto päättyi alkuperäistä tuomiota aiemmin. Laitakaistat kaipaavat vahvistusta, mutta “Pepsi” kannattaa unohtaa. (Kansikuva: TT)

Länsilontoolaiset ovat nihkeästä joulukuusta huolimatta pelanneet hyvän syksyn, ja nimenomaan pelanneet. Vaikka Chelsean pelissä on ollut ongelmakohtia – etenkin tilanteenvaihdoissa – on Frank Lampardin miehistö ansainnut nelostilansa.

Nuori ryhmä kaipaa kuitenkin vahvistusta. Loppusijoitus kärkinelikkoon olisi UCL-pelien myötä arvokas. Niinpä Stamford Bridgelle on huhuiltu toinen toistaan nimekkäämpiä pelaajia – Wilfried Zahaa ja Jadon Sanchoa etunenässä.

Sinisten pahimmat ongelmakohdat ovat laidoilla, mutta ei hyökkäyksessä. Joukkueen laitapakit ovat aivan liian kevyttä kauraa huippuseuraan.

Lähes seuralegendan maineeseen noussut Cesar Azpilicueta on liian hidas moderniin pallonhallintapeliin. 30-vuotias baski hoitaa leiviskänsä alakerrassa ja keskittää laatupalloja boksiin, mutta on kokonaisvaltaisesti liian köykäinen. Tunnollisen kipparin kankeus korostuu etenkin tilanteenvaihdoissa.

Vasemman laidan Emerson ei ole erityisen hyvä kumpaakaan suuntaan. Marcos Alonso taas on loistava ylöspäin, mutta surkea alaspäin.

Lampard voisi peittää ongelmaa tehokkaammin, jos Chelsean ryhmitys muuttuisi rakennusvaiheessa 3–4–3-muotoon ja Azpilicueta tiputtaisi sisään vedettynä pakkina topparien tasolle. Esimerkiksi Man City ryhmittyy avauspelissään lähes poikkeuksetta tällä tavoin. Lampard ei kuitenkaan ole halunnut näin tehdä. Joko hän on lyönyt kehiin suoraan kolme topparia tai keskikentän Jorginho on pudottanut kutospaikalta varsinaisten topparien väliin. Laitapakit täyttävät näin ollen ulommat laitakaistat.

Liverpool ja Leicester ovat osoittaneet kuinka tärkeitä laitapakit ovat nykyfutiksessa. Syvyydestä nousevat juoksuvoimaiset pakit ovat vaikeasti merkattavia. Modernit laitapakit myös haastavat ja keskittävät laadukkaasti. Aiemmin pakkipulaa tuurasivat yleensä topparit, nykyään valmentajat istuttavat rooliin laitureita.

Nykypäivän huippupakin prototyyppi Andy Robertson on joukkueensa ahkerimpia tekopaikkojen luojia. Skotti on syöttänyt viimeisen puolentoista vuoden aikana lähes 20 sarjamaalia.

Chelsea kaipaa laitapakkeja etenkin siitä syystä, ettei edellä mainitun kolmikon potentiaali ole nähtyä parempi. Nuoresta Reece Jamesista voi tulla peluri, mutta hän on vielä liian vihreä.

Hyökkäyspäähän huhuillut “pepsi-nimet” kuten Zaha ja Sancho vahvistaisivat eittämättä länsilontoolaisten yläkertaa. Chelsealla ei kuitenkaan ole erityisen suurta tarvetta näille paikoille. Nuoret ja erittäin lupaavat Callum Hudson-Odoi ja Christian Pulisic ovat tulevaisuuden tähtiä, joiden peliaikaa ei kannata jyvittää 27-vuotiaalle Zahalle.

Kokonaisuuden näkökulmasta pykälää laadukkaammat laitapakit tekisivät Chelseasta huomattavasti paremman joukkueen kuin kiiltävä hyökkäyspään huippumies.

Ketä Chelsea sitten voisi hankkia? Valioliigasta esimerkiksi Leicesterin Ben Chilwell ja Ricardo Pereira olisivat huippuvahvistuksia. Evertonissa uransa uuteen nousuun nostanut Lucas Digne olisi erinomainen haku vasemmalle. Wolvesin Matt Doherty tai Norwichin nuori Max Aarons vahvistaisivat oikeaa laitaa.