49 Shares

Suomen maajoukkue ylsi jo toistamiseen urotekoihin futsalin MM-karsintojen Elite Roundin lohkopeleissään. Alla oli upea tasapeli Italian kanssa, mutta piskuinen Suomi meni ja pisti vielä paremmaksi, horjuuttamalla hallitsevaa Euroopan mestari Portugalia. Ottelu päättyi tasalukemiin 2-2 Portugalin kotistadionilla. (Kuva: AOP)

Ottelua voidaan pitää Suomen kaikkien aikojen otteluna, sillä niin suurena ennakkosuosikkina Portugali otteluun lähti, maailman parhaaksi pelaajaksi kuusi kertaa valitun Ricardinhon johdolla. Kyseessä on myös historiallisen suuret panokset, sillä Suomi ei ole koskaan aiemmin ollut näin pitkällä MM-karsinnassa. Lohkon voittaja saa suoraan paikan MM-kisoihin ja kakkonen suuntaa jatkopeleihin. Hurjinta lopputuloksessa oli se, että 2-2-luvut jättivät ottelusta karvaan maun. Portugalin molemmat osumat syntyivät nimittäin viimeisellä kahdella peliminuutilla, kun kotijoukkue runnoi pelin väkisin tasoihin.

Hyvää mainosta lajille

Ei ole väärin sanoa, että maajoukkue toimii Suomessa futsalin lippulaivana. Pelaajat tekivät kerralla vuoden markkinointiteon, kun ottelu näytettiin suorana lähetyksenä Yle TV2:lla ja Areenassa. Futsal on Suomessa vielä seuraajamäärältään suhteellisen pieni laji, jos – hieman lapsellisesti -verrataan sitä esimerkiksi jääkiekkoon tai jalkapalloon. Laji jää helposti näkyvyydessä isompien jalkoihin, ja rahaa ei ainakaan vielä liiku kovin paljoa futsalissa. Kun Suomen futsalammattilaiset lasketaan yhteen, pääluku ei ole kymmeniä. Nyt maajoukkue käytti kuitenkin markkinarakonsa parhaalla mahdollisella tavalla. Twitterissä keskustelu kävi hästägin “futsalfi” alla kiivaana, ja moni ensikertalainen löysi seuraajana lajin pariin. Tätä edesauttoi tietenkin tekeillä ollut lopputulos ja pelaajien soturimainen uhrautuminen pelikentällä. Suomi jätti kentälle kaikkensa!

Pelisuunnitelma toimi, väsymys iski lopussa

Suomen päävalmentaja, Mico Martic, oli luonut joukkueelleen pelisuunnitelman, jota joukkue noudatti loppuvihellykseen asti. Katsojat saivat näytteen valmentajan nerokkaasta pelinluvusta Suomen toisessa maalissa, kun joukkue iski niin sanotulla liivipelaajalla. Suomi otti yhtäkkiä pallonhallinnan saatuaan maalivahdin pois ja iski varkain ennen kuin ylivoimamylly edes käynnistyi kunnolla. Alla oli ollut minuutteja kestänyt Portugalin painostus.

Suomen kahden maalin johtoasema mureni kuitenkin dramaattisesti. Portugalin ensimmäisen maalin iski Bruno Coelho “kympin rankkarista”, kun Suomen pelaajat olivat hieman turhan usein rikkoneet. Futsalissa ammutaan kymmenestä metristä rangaistuspotku joka rikkeestä joukkueen kuudennesta rikkeestä lähtien. Vielä ensimmäisellä puoliajalla Suomi kesti yhden tällaisen, mutta toisen puoliajan 39. minuutilla tullutta kymppiä se ei enää kestänyt. Suomen pari viimeistä virhettä olivat väsyneiden miesten rikkeitä. Ratkaisevassa kuudennessa rikkeessä, muutoin vahvan ottelun pelannut, Miika Hosio ei malttanut pysyä pystyssä, vaan liukui selvästi jaloille puolustustilanteessa. Portugali pelasi viimeiset minuutit liivipelaajalla ja päätösminuutilla paine kävi yksinkertaisesti liian kovaksi. Kotijoukkue runnoi pelin väksin tasoihin 47 sekuntia ennen loppusummeria hallitun ylivoimakuvion päätteeksi.

Ricardinho näytti suuruutensa

Maalissa isoa roolia otti Ricardinho, joka malttoi siirtää palloa vielä sivuun, vaikka sai jo jalkansa vapaaksi. Kuvio oli selvästi etukäteen sovittu, jonka käynnistäjänä Ricardinho toimi. Hän näytti muutoinkin ottelussa suuruutensa, vaikka ei tehopisteillä mässäillyt. Taiturimainen pelaaja erottui selvästi muista etenkin yksi vastaan yksi -pelaamisessa. Hän oli se, joka pystyi viemään ne nimiinsä selvästi. Harhautukset eivät olleet aina näyttäviä, mutta niissä olivat ajoitus ja rytminvaihdos kohdillaan. Tämän sai kokea pariin otteeseen muun muassa Suomen konkariosaston Antti Teittinen. Ricardinho teki pelaamisesta helpon näköistä ja kävipä hän kerran torjumassa alimpana miehenä yhden laukauksen, kun Suomen Juppis Savolainen yritti rokottaa lentopotkulla tyhjiin.

Kun katsoo tilastoja, Suomi saa olla kiitollinen tasatuloksesta. Maalintekoyritykset menivät Portugalille nimittäin brutaalisti 56-10. Savolainen pelasi maalilla sensaatiomaisen pelin yli 20 torjunnallaan ja muutamaan otteeseen myös tolpat jeesasivat.

Toivo elää

Tasatuloksen myötä koko karsintalohkon tilanne on hyvin avoin. Italia ja Portugali ovat neljässä pisteessä ennen keskinäistä kohtaamistaan. Suomella on kaksi pistettä, kun jäljellä on ottelu Valko-Venäjää vastaan. Tuleva vastustaja on nollalla pisteellään jo jatkopeleistä ulkona, joten Suomella on oiva iskun paikka. Suomi sai Portugali-pelissä myös jobin postia, kun Panu Aution, Hosion ja Jani Korpelan korttitilit täyttyivät. Iiro Vanhan pelikunto saattaa olla kysymysmerkki portugalilaispelaajan törkytaklauksen jäljiltä. Valko-Venäjä-ottelu on kuitenkin sunnuntaina täysin uusi tarina, joten vielä on ainakin päivän verran syytä nautiskella Suomen Portugali-jytkystä.

49 Shares