10 Shares

Liigan kestomenestyjien lisäksi katseita kannattaa kiinnittää pudotuspeleissä myös muihinkin joukkueisiin. (Kuva: AOP)

Liigan runkosarja lähestyy loppuaan ja pudotuspelit lähestyvät. Kärpät ja Tappara ovat lähtökohtaisesti suurimmat mestarisuosikit ja varmasti hurjia panostuksia tehneellä HIFK:llakin on sanansa sanottavana. 

Tässä kuitenkin neljä joukkuetta, joita ei pidä aliarvioida pudotuspeleissä.

Lukko

Menestys on karttanut Raumaa jo pitkään. Nyt kuitenkin saattaa olla tähdet kohdillaan.

Lukolla on jalkeilla äärimmäisen laadukas nippu. Avainpelaajat ovat Justin Danforthin johdolla sarjan eliittiä ja varsinkin puolustus kestää vertailun minkä tahansa joukkueen kanssa. Myös tolppien väliin löytyy kaksi potentiaalista vaihtoehtoa. 

Raumalta löytyy myös laajuutta. Lukko saa jalkeille tasaiset neljä kentällistä, jotka pystyvät kaikki jopa ratkaisemaan pelejä.

Lisäksi kolmatta kauttaan päävalmentajana toimiva Pekka Virta on saanut kädenjälkensä näkymään joukkueessa entistä selvemmin.

Liigan eliittiin kuuluvat kärkipelaajat, laaja ja laadukas pelaajamateriaali sekä hyvä valmennus. Siinä Lukon menestysresepti kevääseen.

KooKoo

KooKoon kausi on ollut sensaatio. Isoin kiitos kuuluu päävalmentaja Jussi Ahokkaalle, joka on tehnyt loistavaa työtä debyyttisesongillaan.

Joukkue on täynnä toinen toistaan isompia onnistujia. Varsinkin ulkomaalaishankinnat ovat osuneet täysin nappiin.

Kouvolalaisten sulamsita on odotettu koko kausi – mutta turhaan. KooKoo on pelannut äärimmäisen tasaisesti ja ailahtelut jopa otteluiden sisällä ovat olleet harhassa. Joukkue on ollut ehdottomasti yksi sarjan varmimpia suorittajia.

Anrei Hakulisen loppukauden loukkaantuminen on KooKoolle paha takaisku. Joukkueessa on paljon laadukkaita pelaajia, mutta liikaa loukkaantumisia materiaali ei kestä.

Isoin kysymys on kokemattomuus. KooKoo pääsee pudotuspeleihin ensimmäistä kertaa nykyisellä Liiga-taipaleellaan. Joukkueessa on toki Juha-Pekka Haatajan kaltaisia kokeneita pelaajia, mutta valtaosalla kokemusta on vähän.

Mutta vastaavasti: KooKoo on jo ylittänyt odotukset ja joukkueella on vain voitettavaa. Tämä voi olla ylllättävän iso voimavara pudotuspeleissä.

Ilves

Ilvestä povailtiin ennen kautta sarjataulukon kärkikahinoihin. Sesonki alkoi kuitenkin murheellisesti: vain yksi voitto seitsemästä ensimmäisestä ottelusta. Karri Kivi saikin väistyä Jouko Myrrän tieltä. 

Tuossa vaiheessa tuskin kukaan uskoi, että Ilves tulee kamppailemaan kotiedusta puolivälieriin.

Mutta niin vain kävi. Myrrä sai Ilveksen pelaamaan potentiaalinsa edellyttämällä tasolla ja jälki on ollut erittäin väkevää.

Tamperelaisnippu on täynnä nuoria ja hurjassa liidossa olevia pelaajia. Kilpailu vastuusta ja peliajasta on kovaa.

Kevät on Ilvekselle iso mahdollisuus. Mikäli nuoret pelaajat jatkavat tasollaan, niin Ilveksellä on mahdollisuudet mihin tahansa. Heikkoihin iltoihin ei tosin ole varaa tai muuten kokeneemmat joukkueet kyllä jyräävät.

Ässät

Ässillä ei ole missään nimessä paperilla se laadukkain joukkue. Porilaisten pudotuspelipaikkakaan ei ole vielä täysin varma.

Hyvin todennäköiseltä se kuitenkin näyttää – kiitos erinomaisen viime viikon. Ässät kaatoi äärimmäisen isoissa kamppailuissa SaiPan sekä kahdesti TPS:n. Tämä oli todella iso näyttö porilaisten luonteesta.

Synkän viime kauden jälkeen Pori ei ole enää helppo paikka vierailijoille. Isomäessä on varmasti luvassa melkoinen hurmos, kunhan Ässät tekee paluun pudotuspeleihin.

Lisäksi porilaisilla on pätevät avainpelaajat, jotka ovat olleet hyvässä iskussa kuluvalla kaudella. Ässiä ei pidä missään nimessä aliarvioida keväällä.

10 Shares