179 Shares

Erling Braut Håland on noussut viimeisen vuoden aikana koko futismaailman huulille. (Kuva: TT)

Norjalaissensaation nousu huipulle on ollut todella nopea: hän pelasi reilu vuosi sitten vielä kotimaassaan. Tässä mitä sinun pitää tietää tämän hetken kuumimmasta hyökkääjästä.

– Vuonna 2000 syntynyt Håland on toisen polven futaaja. Hänen isänsä, Alf-Inge, pelasi Valioliigassa 181 ottelua vuosina 1993-2003.

– Erling on Brynen kasvatti, mutta siirtyi kotimaansa pääsarjassa pelaavaan Moldeen 100 000 eurolla helmikuussa 2017.

– Läpimurto tapahtui kaudella 2018: pääsarjassa 25 ottelua ja 12 maalia, Eurooppa liigan karsinnoissa viisi ottelua ja neljä maalia.

– Håland siirtyi Red Bull Salzburgiin kahdeksalla miljoonalla eurolla tammikuussa 2019. Viiden vuoden diili oltiin kuitenkin jo sovittu elokuussa.

– Kevät meni totutellessa, mutta seuraava syksy oli läpimurto: peräti 16 maalia 14 ottelussa. Myös Mestarien liigassa jälki oli väkevää: kahdeksan maalia kuudessa pelissä. Hålandista tuli historian ensimmäinen pelaaja, joka viimeisteli kolmessa ensimmäisessä Mestarien liigan ottelussa kuusi maalia.

– Håland on nuorten maajoukkueiden vakiokasvo ja pelasi kesällä alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa. Hän viimeisteli historialliset yhdeksän maalia Hondurasin verkkoon.

– A-maajoukkuedebyytti koitti syksyllä, kun Håland pelasi ensimmäiset minuuttinsa syyskuun alussa Maltaa vastaan.

– Tammikuussa koitti jälleen siirto isompiin ympyröihin: Dortmund osti norjalaisen 20 miljoonalla eurolla.

– Norjalaisen debyytti ei olisi voinut olla väkevämpi. Håland pelasi Augsburgia vastaan 34 minuuttia, mutta viimeisteli hattutempun.

– Håland avasi Bundesliigassa historiallisesti: hänestä tuli ensimmäinen pelaaja, joka teki kahdessa ensimmäisessä pelissään viisi maalia.

– Norjalainen on raivannut heti tiensä kannattajien sydämiin. Hän on pelannut Dortmundin riveissä seitsemän ottelua ja tehnyt 11 maalia.

179 Shares