17 Shares

Jürgen Kloppin valmentama Liverpool pelaa uskomatonta kautta tällä hetkellä ja Merseysiden punaiset vaikuttavat rynnivän ennennäkemättömällä tavalla kohti Valioliigan voittoa. Mutta kuinka varhaisessa vaiheessa perinteikkään seuran historian 19. Englannin liigan mestaruus olisi mahdollista varmistaa? (Kuva: TT)

Liverpoolin kausi on ollut jo tähän mennessä historiallisen hyvä, sillä yksikään toinen joukkue Euroopan TOP-5 sarjoista ei ole pystynyt yhtä vahvaan kauden aloittamiseen koskaan. Saavutetut ennätykset eivät silti merkitse tuon taivaallista Luoteis-Englannissa, ellei se konkretisoidu mestaruusjuhliin keväällä.

Maanantai-iltana Pool oli hetkittäin vaikeuksissa West Hamia vastaan, mutta pystyi kääntämään kamppailun 1-2 tappioasemasta lopulta 3-2 voitoksi. Kauden 26. voiton myötä Liverpool tarvitsee enää 12 sarjapistettä – eli käytännössä neljä voittoa – varmistaakseen historiansa 19. liigamestaruutensa. Titteli olisi seuran Valioliiga-aikakauden ensimmäinen.

Mikäli Liverpool jatkaa nähdyn kaltaista lentoaan keräten voittoja pelistä toiseen, kruunataan Pool mestariksi jo maaliskuun 21.päivä kotipelissä Crystal Palacea vastaan. Tämä tietysti sillä oletuksella, että myös lähimmät haastajat Manchester City ja Leicester City voittavat omat pelinsä. 

Manchester United pystyi varmistamaan mestaruuden keväällä 2001 viisi kierrosta ennen Valioliiga-kauden päättymistä. Jos Liverpool sinetöisi mestaruuden Palacea vastaan, olisi kautta tuossa vaiheessa vielä seitsemän peliä jäljellä. Näin ollen se rikkoisi ManU:n ennätyksen, tehden samalla mestaruudesta entistäkin suloisemman ”scousereille”.

Mikäli Leicester ja Man City kompastelevat tulevissa peleissään, pystyisi Liverpool varmistamaan ykköstilansa jo aiemminkin. Tämä skenaario olisi entistäkin herkullisempi siinä mielessä, että maaliskuun 14.päivänä Pool kohtaa Merseysiden derbyssä paikallisvastustaja Evertonin. 30 pitkää ja raskasta vuotta odotetun mestaruuden varmistuminen vihollisen maaperällä Goodison Parkilla olisi Liverpoolin kannattajille ikimuistoista. Vastaavasti se olisi pahin painajainen kaupungin sinisen joukkueen faneille.

Liverpoolilla riittää vielä kevään aikana urakoitavaa, sillä joukkue tahkoaa Valioliigan lisäksi myös Mestarien liigaa ja FA-cupia. Punapaitojen suoritusvarmuus ja itseluottamus on kuitenkin sillä tasolla, että sitä on hyvin vaikeaa suistaa raiteiltaan tällä hetkellä ja Cityn 100-pisteen ennätyskausi saattaa hyvinkin rikkoutua tämän kevään aikana. Yksikään seura ei ole pystynyt varmistamaan mestaruutta jo maaliskuussa, mutta tämäkin tilasto saattaa mennä uusiksi.

Pool-ikoni Steven Gerrardin kompurointi Chelseaa vastaan keväällä 2014 maksoi mestaruuden, mutta tällä kertaa Kloppin ryhmän etumatka Valioliigan piikkipaikalla on niin massiivinen, ettei mestaruusparaatia vie Liverpoolilta enää kukaan eikä mikään.

17 Shares