27 Shares

Liigan runkosarja lähestyy loppuaan. Osa pelaajista on jäänyt aivan liian pienelle huomiolle otteisiinsa nähden. (Kuva: AOP)

Tässä viisi pelaajaa, jotka ovat pelanneet todella hyvin, mutta eivät ole juurikaan parravaloissa viihtyneet.

5. Olli Vainio, Ässät

Olli Vainio kävi listan viidennestä sijasta tiukan väännön JYPin Mikko Kaltevan kanssa. Kaltevan tehotilasto on järjettömät 32 pykälää plussan puolella ja konkarin sesonki on ollut mainio, vaikka JYPillä on riittänyt haasteita.

Vainio kiilasi kuitenkin edelle. 25-vuotiaan pakin taival ei edennyt Ilveksessä tai Lukossa, mutta Poriin mies on kotiutunut hyvin: 33 ottelua tehoin 6+10 ja peliaikaa keskimäärin lähes 21 minuuttia iltaa kohden. Tämä on ylivoimaisesti eniten vastuuta porilaisten takalinjoilla. 

4. Juuso Pärssinen, TPS

Liigassa on perinteisesti ollut erinomaisia nuoria pelaajia ja sama laulu jatkuu tälläkin kaudella. Justus Annunen ja Matias Maccelli ovat keränneet suurimmat otsikot tulokkaiden osalta ja moni erinomaisesti esiintynyt pelaaja on jäänyt varjoon.

Yksi heistä on TPS:n Juuso Pärssinen. 19-vuotias toisen polven kiekkoilija on tehnyt väkevän nousun pääsarjaan. 

Turkulaisten sesonki on ollut sysimusta ja Pärssinen sen harvoja valonpilkahduksia. 26 ottelua ovat lihottaneet hyökkääjän pistesaldoa lukemin 4+7.

3. Axel Rindell, Jukurit

Axel Rindell ei mahtunut HIFK:n riveihin, mutta Mikkelissä vastuuta on irronnut.

19-vuotias puolustaja kantaakin tällä hetkellä Jukureiden kultakypärää. No, se kertoo ehkä enemmän Jukureista kuin Rindellistä.

21 pistettä 44 ottelussa on kuitenkin erinomainen lukema debyyttikauttaan pelaavalle puolustajalle. Vieläpä Jukureissa.

Rindell on saanut todella paljon vastuuta ja nuorukainen on vastannut huutoon. Omassa päässä on vielä haasteita, mutta ne rapisevat varmasti kokemuksen myötä vielä pois. 

2. Vilmos Gallo, KooKoo

KooKoossa on niin paljon onnistujia, että osa on jäänyt väkisinkin hieman varjoon.

Yksi heistä on 47 ottelussa tehot 11+25 takonut Vilmos Gallo. Kuka odotti unkarilaiselta tällaisia tehoja?

Kiekollisesti erittäin taitava hyökkääjä istuu KooKoon hyökkäyssapluunaan loistavasti mainion pelisilmänsä myötä.

Ehkä se kuvaakin KooKoota hyvin, kun Gallokaan ei ole noussut henkilökohtaisella tasolla niin esiin. KooKoo on nimenomaan kurinalainen joukkue eikä vain läjä yksilöitä. 

Gallo on siis joukkueensa näköinen pelaaja.

1. Jere Sallinen, HIFK

HIFK:n kirkkaissa valoissa pelaajat ovat aina tarkan suurennuslasin ja paineiden alla. 

Jere Sallinen on kuitenkin jäänyt hämmentävän vähälle huomiolle. 

Sallisen kausi on ollut erinomainen. Jotain miehestä kertoo se, että hänet valittiin kesken kauden HIFK:n kapteeniksi, vaikka kyseessä on miehen avauskausi seurassa.

Sallisen vahvuudet ovatkin kokonaisvaltaisessa pelaamisessa. Toisin sanoen heikkouksia ei juurikaan ole ja huonon sekä hyvän päivän ero on minimaalinen.

Ehkä tasaisen hyvin suorittaminen onkin jättänyt Sallisen hieman paitsioon.

Viime kevään maailmanmestari on saalistanut 47 ottelussa tehot 17+13. 29-vuotias Sallinen oli tehnyt urallaan vain kertaalleen yli kymmenen maalia: HPK:ssa kaudella 2012-13.

Sallinen on HIFK:lle valtavan tärkeä palanen ja jos helsinkiläiset menestyvät keväällä, niin luottohyökkääjä tulee varmasti olemaan äärimmäisen iso osa sitä.

Tagit HIFK liiga
27 Shares