1 Shares

NHL:ään on varattu historian aikana 461 suomalaispelaajaa, joista 136 on varattu tällä vuosikymmenellä. Mukaan mahtuu niin hyviä kuin huonoja varauksia sekä pelaajia, joita ei voi vielä tuomita suuntaan tai toiseen. (Kuva: TT)

Pelimies teki jo aiemmin katsauksen 2010-luvun parhaimpiin suomalaisvarauksiin. Nyt ovat vuorossa vuosikymmenen huonoimmat suomalaisvaraukset.

NHL:n 2010-luvun huonoimmat suomalaisvaraukset:

5. Ville Pokka, New York Islanders (2. kierros, 34. varaus)

Pokka, 25, oli lupaava pelaaja, ja toisen kierroksen varaus ei ollut yllätys. Islandersin varaus ei mennyt kuitenkaan nappiin, sillä nykyään KHL:ssä pelaava Pokka vietti neljä kautta AHL:ssä pelaamatta yhtäkään NHL-ottelua. Isles kauppasi hänet jo ennen debyyttikauden alkua Chicago Blackhawksiin, joka siirsi puolustajan lopulta Ottawa Senatorsiin. Tällä erää näyttää siltä, ettei Pokan tie ole käymässä takaisin rapakon taakse, vaikka hän pystyikin pelaamaan farmissa hyvällä tasolla.

Islandersin puolustukseksi täytyy sanoa se, että Pokka oli lupaava pelaaja, jota moni seura havitteli. Toiseksi voidaan todeta, että Pokka on vieläkin nuorehko pelaaja, joka pystyy ottamaan isojakin askeleita urallaan. Eli toivoa ei ole täysin menetetty,

Pokan jälkeen varattiin muun muassa Colton Parayko, Esa Lindell ja Shayne Gostisbehere.

4. Alex Lintuniemi, Los Angeles Kings (2. kierros, 60. varaus)

Kings teki yllätyksen vuoden 2014 Draftissa ja varasi puolustaja Lintuniemen jo toisella kierroksella. Ei olisi kannattanut, sillä miehen tie NHL:ään on ollut koko ajan pitkä. Lintuniemi vietti neljä kautta Kingsin farmissa, kunnes hän siirtyi täksi kaudeksi Carolina Hurricanesiin. Miehellä on menossa jo viides kausi AHL:ssä, ja NHL-debyytti on yhä tekemättä. Näillä näkymin sitä ei ole tulossakaan.

Lintuniemen jälkeen huudettiin muun muassa Brayden Point, Viktor Arvidsson ja Danton Heinen.

3. Jesse Puljujärvi, Edmonton Oilers (1. kierros, 5. varaus)

Puljujärvi vietti kolme kautta Edmonton Oilersissa, kunnes hän palasi täksi kaudeksi Kärppiin. Läpimurto NHL:ssä ei onnistunut, eikä yksikään seura ole tällä hetkellä valmis maksamaan isoa summaa Oilersille saadakseen suomalaisen pelaajaoikeudet. Puljujärvestä tuskin tulee niin hyvää pelaajaa, jota kaikki odottivat, mutta hänellä on edelleen sauma nousta kelvolliseksi NHL-pelaajaksi. Sen takia laituria ei voi vielä laskea alemmas tällä listalla. On kuitenkin selvää, että Puljujärven varaaminen neljännellä vuorolla oli virhe.

Puljujärven jälkeen varattiin muun muassa Matthew Tkachuk, Clayton Keller ja Mihail Sergatshov

2. Olli Juolevi, Vancouver Canucks (1. kierros, 5. varaus)

Juolevi varattiin Puljujärven tavoin vuonna 2016, joten 21-vuotiaasta puolustajasta voi vielä tulla hyvä NHL-pelaaja. Mutta tuleeko hän koskaan olemaan niin hyvä kuin Canucks toivoi varatessaan hänet? Tuskin. Juolevin kehitys on ollut varauksen jälkeen hidasta, mikä johtuu osittain loukkaantumisista, mutta ei kokonaan. Sen vuoksi olisikin ihme, jos hänestä kasvaisikin yhtäkkiä johtava kiekollinen puolustaja NHL-jäille. Sellaista hänestä odotettiin. Ainakin näillä näkymin Juolevi oli virhevalinta Canucksilta.

Juolevi on listalla ennen Puljujärveä, koska Puljujärvi on sentään pelannut NHL:ssä 139 ottelua. Juolevi ei ole vielä pelannut peliäkään The Show’ssa.

1.Alexander Ruuttu, Arizona Coyotes (2. kierros, 51. varaus)

Hyökkääjä Ruuttu on monessakin mielessä 2010-luvun huonoin suomalaisvaraus. Ensinnäkin, hänet varattiin täysin puskista näin aikaisessa vaiheessa, ja hänen näyttönsä rajoittuivat A-nuorten SM-liigaotteluihin ja muutamiin nuorten maaotteluihin. Toiseksi, hän ei koskaan edes tehnyt NHL-sopimusta. Kolmanneksi, hän ei koskaan tule tekemään NHL-sopimusta. 26-vuotias laituri teki läpimurtonsa Liigassa 24-vuotiaana, ja hän on nykyään kelvollinen kakkos-kolmoskentän pelaaja Liiga-jäillä. Tällä kaudella mies on pelannut KalPassa 12 ottelua tehoin 2+0.

Ruuttu varattiin vuonna 2011. Hänen jälkeensä varauksen saivat muun muassa Nikita Kutsherov, William Karlsson ja Vincent Trocheck.

1 Shares