9 Shares

Saksan Bundesliigaa on kuin varkain tahkottu jo pari kuukautta ja yhteensä kaikkiaan seitsemän täyden sarjakierroksen verran. Nyt – syksyn toisen maajoukkuetauon jälkeen – on erinomainen tilaisuus tarkastella hieman Saksan pääsarjaa erilaisten tilastojen kautta. (Kuva: TT)

Bundesliigan paras maalintekijä on ollut Robert Lewandowski, jonka tahti ei tunnu hyytyvän millään, vaikka ikää tulee lisää. Maalikuninkuuden kolmesti neljän edelliskauden aikana voittanut puolalaistykki on iskenyt seitsemässä pelaamassaan pelissä jo huimat 11 kertaa pallon vastustajan verkkoon. Jaetulla toisella sijalla ovat Rasenballsport Leipzigin Timo Werner sekä Borussia Dortmundin Paco Alcacer. Kaksikon maalimäärä häviää silti yhteenlaskettunakin vahvaa syyskautta pelaavalle “Lewalle”.

Syöttötilaston kärkinimi on Bundesliigan tämän hetken arvokkain pelaaja Dortmundin Jadon Sancho. Nuori englantilastähti on alustanut tähän mennessä viisi täysosumaa. Sanchon joukkuekaveri Thorgan Hazard, FC Bayernin Thomas Müller sekä Mönchengladbachin Alassane Plea ovat kaikki syöttäneet tähän mennessä neljä maalia. 

Vilkaistaanpa seuraavaksi sitten hieman mitkä joukkueet ovat pelanneet kurinlaisimmin ja mistäpäin liigaa löytyy kuumaverisimmät ryhmät. Historiansa ensimmäistä Bundesliiga-kauttaan pelaava Union Berlin on aloittanut räväkästi. Punaisesta pelipaidastaan tunnetut itäberliiniläiset ovat joutuneet katsella sotisopansa väriä tuomarin punaisen kortin muodossa jo kolme kertaa. Unionille on heiluteltu joulukorttia siis liki joka toisessa matsissa tähän mennessä! Tahdin on hidastuttava merkittävästi, mikäli Köpenickissä aiotaan haaveilla pääsarjafutiksesta myös ensi kauden osalta.

Eniten keltaisia kortteja puolestaan on rohmunnut toissakaudella takaisin ylimmälle sarjatasolle noussut Fortuna Düsseldorf, jota on varoitettu keltaisen kortin arvoisesti nyt 17 kertaa alkukauden peleissä. Samaan lukemaan on yltänyt myös Mainz 05. Bayern Münchenin pelaajia on varoitettu 15 kertaa, mikä ei sinänsä ole yllätys ottaen huomioon, että joukkuetta luotsaa työteliäisyyden nimeen vannova Niko Kovac.

Kuluvan kauden suurinumeroisin kamppailu miteltiin elokuun viimeisenä päivänä eteläisessä Saksassa, kun Bayern München kukisti Mainzin kotonaan Allianz Arenalla jopa 6-1 lukemin. Sama ottelutulos komeilee luonnollisesti myös ”suurinumeroisin tappio” listan kärjessä.

Bayernin Mainzin verkkoon iskemät kuusi nyyttiä on myös eniten, mitä yksikään joukkue on kotonaan kyennyt tällä kaudella tekemään. Vierasotteluissa hurjimmaksi on äitynyt FC Schalke 04, joka takoi Paderbornin verkkoon viisi maalia 1-5 vierasvoitossaan.

Schalkella ja Mönchengladbachilla on vähän yllättäen nimissään pisin voittoputki. Kummatkin seurat ovat pystyneet kutomaan neljän ottelun mittaisen voittoputken alkukaudella. Gladbachilla putki ei ole edelläänkään katkennut ja se voi kasvattaa tilastoa entisestään Dortmundin vieraana tulevana lauantaina.

Union Berlinillä on menossa Bundesliigan tämän kauden pisin tappioputki. ”Die Eisernen” on hävinnyt tähän mennessä jo neljä matsia perätysten.

Jonkinasteisena yllätyksenä voi pitää, että kaikista Bundesliiga-seuroista juuri VfL Wolfsburg on pelannut kauden kaikki pelit tähän saakka ilman tappioita. Vastaavasti taas nousijajoukkue Paderborn ei ole kyennyt voittamaan ainuttakaan pelaamastaan seitsemästä pelistä vielä.

Bundesliiga tunnetaan myös kannattajistaan, joten silmäys yleisömääriin lienee myös paikallaan. Kauden 2019-2020 toistaiseksi suurin katsojamäärä nähtiin Dortmundin kotiavauksessa Augsburgia vastaan, kun Signal Iduna Parkille ahtautui jopa 81 365 jalkapallon ystävää. Tähän mennessä alhaisin yleisömäärä kirjattiin puolestaan Paderbornin kotiottelussa Mainzia vastaan, joka ei kiinnostanut kuin 14 217 paikalle saapunutta katsojaa.

Bundesliigan katsojakeskiarvo on kuitenkin tällä hetkellä varsin kunnioitettava 40 067 katsojaa ottelua kohden. Yhteensä Bundesliiga-joukkueiden stadioneilla on kaudella 2019-2020 vieraillut yli kaksi ja puoli miljoonaa kannattajaa. Tarkka lukema on 2 524 225.

Pelimies.com jatkaa tarkkailua ja raportoi uudemman kerran vielä myöhemmin tämän kauden aikana.

Lähde: ESPN

9 Shares