
Kuinka viime kevään sensaatiomestarit pärjäsivät tällä kaudella? (Kuva: AOP)
Otimme nyt tarkasteluun vuoden takaiset kultaleijonat. Olemme jo aiemmin ottaneet suurennuslasin alle vuosien 1995 ja 2011 mestarit
Tässä vuoden 2019 maailmanmestarien tilanteet.
Maalivahdit
Kevin Lankinen
Sankarivahdin kausi sujui vaisusti AHL:n puolella – pelejä kertyi 21. Ei minuttiakaan NHL:ssä.
Juho Olkinuora
Kisoissa vähälle vastuulle jäänyt veskari pelasi loistavan kauden KHL:ssä Admiralin riveissä. Ensi kauden suhteen tilanne auki.
Veini Vehviläinen
Kausi sujui Columbuksen farmissa. Vyölle kertyi 33 matsia torjuntaprosentilla 90,1.
Puolustajat
Jani Hakanpää
Sesonki sujunut pääosin AHL:ssä. Korona iski pahaan aikaan: Hakanpää oli juuri saanut jalkaa väliin Ducksin rosteriin. Toistaiseksi vyölle kertynyt viisi NHL-ottelua.
Henri Jokiharju
Seura vaihtui Chicagosta Buffaloon, mikä on osoittautunut hyväksi asiaksi. Kuluvalla kaudella 69 matsia Sabresissa tehoin 4+11. Viime kaudella pelasi puolet kaudesta AHL:ssä.
Oliwer Kaski
Kausi alkoi Detroitin farmissa, mutta siirtyi kesken kauden Carolinan vastaavaan. Charlotte Chekersin paidassa 35 matsia tehoin 11+9.
Miika Koivisto
Kausi alkoi Bernissä, mutta siirtyi jo marraskuussa Växjön paitaan. Jatkaa samassa osoitteessa ensi kauden.
Mikko Lehtonen
Alla loistokausi Jokereissa, monien papereissa paras Euroopassa pelaava puolustaja. Taskussa juuri solmittu NHL-sopimus Toronto Maple Leafsin kanssa.
Petteri Lindbohm
Pelasi jälleen varsin hyvän kauden Lausannessa. Tulevaisuus avoin.
Niko Mikkola
Kausi sujunut pääosin AHL:ssä, mutta huomattavasti edeltävää sesonkia paremmin. NHL:n puolella pelejä kertynyt viisi.
Atte Ohtamaa
Sesonki sujui Luganossa ja Barys Nur-Sultanissa. Ensi kaudella Lokomotiv Jaroslavissa.
Hyökkääjät
Marko Anttila
Mörkö löi sisään tuttuun tapaan Jokereissa. Kausi ei ollut kuitenkaan mikään lottovoitto.
Arttu Ilomäki
Avauskausi Luleån paidassa oli kohtalainen: 45 ottelua tehoin 6+17. Jatkaa samassa osoitteessa.
Kaapo Kakko
Debyyttikausi Änärissä. Rangersin paidassa 66 ottelua pistein 10+13.
Joel Kiviranta
Sai täysin puskista änäridiilin. Kausi sujunut pääosin varsin mukavasti AHL:ssä, NHL:n puolella 11 ottelua Dallasissa.
Kristian Kuusela
37-vuotias hyökkääjä takoi jälleen äärimmäisen kovaa jälkeä Tapparassa. Diili ulottuu aina kauteen 2022-23.
Juho Lammikko
Palasi muutaman vuoden jälkeen takaisin Suomeen ja pelasi loistavan kauden Kärpissä. Tulevaisuus on varmasti NHL:n puolella.
Eetu Luostarinen
Pääosin AHL:n puolella, NHL:ssä kahdeksan ottelua. Helmikuussa osoite vaihtui Carolinasta Floridaan.
Sakari Manninen
Dominoi tällä kertaa Ufan paidassa. Väkevää menoa KHL:ssä: 56 matsia ja 31 pinnaa.
Niko Ojamäki
Kohtalaisen hyvä kausi taas Tapparassa. Tulevaisuus avoin.
Harri Pesonen
Jo kuudes kausi Sveitsissä. Jälleen todella kovaa jälkeä. Jatkaa Sveitsissä ensi kaudellakin.
Toni Rajala
Rajala takoi niin ikää kovaa tulosta Sveitsissä: 50 peliä ja 46 pinnaa. Jatkaa samassa osoitteessa.
Jere Sallinen
Palasi Suomeen. Nousi kesken kauden HIFK:n kapteeniksi ja nousi joukkueen tärkeimmäksi pelaajaksi. Jatkaa seurassa ensi kaudella.
Veli-Matti Savinainen
Paluu Suomeen onnistui kohtalaisesti. 44 matsia ja 24 pinnaa Jokereissa. Jatkaa seurassa ensi kaudella.
Juhani Tyrväinen
Avauskausi Ruotsissa takana – ja se meni erittäin hyvin. Jatkaa Luleån paidassa.