
Liigan valmentajamarkkinat käyvät kuumana – useat seurat vaihtamassa pääluotsiaan
Tekijä
- 23.11.2020Liigan valmentajamarkkinat käyvät tällä hetkellä kovilla kierroksilla, kun seurat miettivät ensi kauden valmentajakuvioitaan. Varmaa on se, että moni seura tulee vaihtamaan pääluotsiaan. Osa seuroista on jo tiedottanut uudesta valmentajastaan, mutta monien tilanne on yhä auki. Pelimiehen katsauksessa pureudutaan jokaisen Liiga-seuran ensi kauden valmentajakuvioihin. (Kuva: AOP)
HIFK
IFK:n nykyisen pääluotsin Jarno Pikkaraisen sopimus päättyy tähän kauteen, mutta sopimuksessa on optio ensi kaudesta. IFK tuskin kuitenkaan käyttää tuota optiota, sillä joukkue ei ole ottanut odotetunlaisia kehitysaskeleita Pikkaraisen komennossa. Hämeen Sanomien mukaan seuraikoni Ville Peltosesta on mahdollisesti tulossa IFK:n ensi kauden pääkäskijä. Viimeksi Sveitsissä valmentanut Peltonen on työttömänä, joten hän voi ottaa ohjat jo kesken tämän kauden, mikäli Pikkaraisen IFK:n kehityskäyrä kääntyy laskuun. Jos Peltosen ja IFK:n neuvottelut kariutuvat, saattaa vapailla markkinoilla oleva Kari Jalonen olla toinen hyvä vaihtoehto.
HPK
Kerho jatkaa nuoren Matti Tiilikaisen komennossa myös ensi kaudella. Seurassa pitkään toimineelle luotsille annetaan aikaa, eivätkä heikot tulokset tuo hänelle potkuja ainakaan tämän kauden aikana. Tiilikaisen sopimus päättyy keväällä 2022, ja seuralla on optio kaudesta 2022-23.
Ilves
Liigan alkukauden komeetta tulee jatkamaan Jouko Myrrän alaisuudessa. Siitä ei ole epäselvyyttä. Myrrän sopimus päättyy tähän kauteen, mutta hän sorvannee seuran kanssa pitkän jatkopahvin, sillä Myrrä on toiminut Ilveksessä jo reilut 10 vuotta.
Jukurit
Marko Kauppisen sopimuksessa on optio ensi kaudesta, joten hänen jatkonsa ei ole varmaa. Näyttöjen perusteella jatkosopimusta tuskin syntyy, mutta Kauppinen on kokematon valmentaja, Jukurien oma kasvatti sekä halpa valinta, miksi hän saattaa jatkaa pääkäskijänä. Jos seura päätyy vaihtamaan luotsiaan, yksi hyvä vaihtoehto saattaa olla työttömänä oleva Ville Nieminen, joka toimi joukkueen apuvalmentajana vuosina 2016-2018.
JYP
Pekka Tirkkosen sopimus päättyy keväällä, mutta häntä tuskin nähdään seurassa enää, sillä mies on tällä hetkellä lomautettuna. Jussi Tupamäki hoitaa tällä hetkellä päävalmentajan pestiä. Tirkkosen seuraaja ei ole vielä tiedossa, ja se tuskin on Tupamäki, jonka näytöt miesten sarjoista ovat ohkaiset. Isoista taloushuolista kärsivä JYP tarvitsee nyt varman valinnan, joten ehkäpä Karri Kivi olisi looginen vaihtoehto.
KalPa
Hyvää työtä KalPassa tehnyt Tommi Miettinen sai juuri jatkosopimuksen, ja hän jatkaa Kuopiossa aina kevääseen 2023 saakka.
KooKoo
Jussi Ahokas on jättämässä KooKoon ja siirtymässä isompaan seuraan. Menestystä niittäneen Ahokkaan tilalle saattaa olla tulossa Karri Kiven entinen apuvalmentaja Olli Salo, joka on Iltalehden mukaan lähellä sopimusta Kouvolaan. Myös Pekka Virta on yhdistetty huhuissa KooKoohon, mutta Salo lienee todennäköisempi vaihtoehto.
Kärpät
Kärpät tiedotti jo vuosi sitten, että Mikko Manner jättää seuran keväällä 2021 ja että hänen tilalleen tulee pitkään Oulussa vaikuttanut Lauri Mikkola. Kärppien junioreissa vahvaa työtä tehneen Mikkolan sopimus kestää kevääseen 2023 asti.
Lukko
Myös Lukko tiedotti jo ajat sitten kauden 2021-22 suunnitelmistaan. Pekka Virta jättää päävalmentajan paikan, ja hänen tilalleen astuu ex-JYP-luotsi Marko Virtanen, joka valmentaa tällä hetkellä Lukon A-nuoria.
Pelicans
Vahvan alun Lahdessa saanut Tommi Niemelä kuuluu maan lupaavimpiin kiekkovalmentajiin, ja Pelicans haluaa varmasti pitää miehestä kiinni vielä pitkään. Ville Peltosen alaisuudessa marinoituneen Niemelän sopimus on voimassa vielä ensi kauden, ja hänen pahvissaan on optiot kausista 2022-23 ja 2023-24.
SaiPa
Tero Lehterä on tällä hetkellä lomautettuna, ja hänen SaiPa-pestinsä päättynee tähän kauteen. Väliaikaisena pääluotsina toimiva Ville Hämäläinen jatkanee ensi kaudella SaiPan A-nuorissa päävalmentajana tai Liiga-seuran apuluotsina. IL:n tietojen mukaan Lukon nykyinen valmentaja Virta on tyrkyllä SaiPan peräsimeen. Jos Virran ja SaiPan neuvottelut kuitenkin kariutuvat, saattaa seuraan olla tyrkyllä muun muassa Pekka Tirkkonen, Karri Kivi, Jyrki Aho, Ville Nieminen tai Mestiksessä Ketterässä vahvaa jälkeä tehnyt Maso Lehtonen, jonka kyvyt tiedetään erinomaisesti SaiPan organisaatiossa.
Sport
Konkariluotsi Risto Dufvan sopimus oli päättymässä tähän kauteen, mutta IL:n mukaan mies jatkaa Vaasassa myös kaudella 2021-22.
Tappara
Täksi kaudeksi Tapparan penkin taakse palannut Jussi Tapola toimii seuran päävalmentajana kevääseen 2023 saakka. Miehen kolmevuotinen sopimus julkistettiin jo kesällä 2019.
TPS
TPS:ssä tulee valta vaihtumaan – taas kerran. Raimo Helmisen pesti on jäämässä vuoden mittaiseksi, ja hänen tilalleen saattaa tulla nuorten maailmanmestarivalmentaja, KooKoossa loistanut Jussi Ahokas. Asiasta kertoo IL. HäSan mukaan Ahokas oli tyrkyllä myös IFK:hon. Ahokkaan siirtyminen Turkuun ei yllättäisi, sillä Ahokas on työskennellyt pitkään yhdessä Palloseuran urheilutoimenjohtajan Rauli Uraman kanssa.
Ässät
Ässät jatkaa ensi kaudellakin Ari-Pekka Selinin alaisuudessa. Aiemmin seuraan on yhdistetty muun muassa Suomen alle 18-vuotiaiden maajoukkueen pääkäskijä Petri Karjalainen, mutta hän ei ole tulossa Ässien Liiga-joukkueeseen ainakaan vielä ensi kaudella. Ehkä hän jatkaa Selinin työtä keväällä 2022?
LUE MYÖS TÄMÄ: Nämä nimet herättävät suurinta mielenkiintoa Liigan valmentajamarkkinoilla