60 Shares

Leijonien ensimmäisestä maailmanmestaruudesta on vierähtänyt jo 25 vuotta. Mitä tuon joukkueen pelaajille kuuluu nykyään?

Valtaosa on jatkanut uraansa valmennuspuolella – ja osa erittäin hyvällä menestyksellä. Tässä katsaus kultasankareiden viimeisimpiin saavutuksiin kiekon puolella.

Kukaan joukkueesta ei sentään pelaa enää, kun Petteri Nummelinkin on lopttanut.

MM-95 kultaleijonat: mitä heille kuuluu nyt?

Maalivahdit

Jarmo Myllys

Pelaajaura päättyi kauteen 2004-05. Toimi tämän jälkeen pitkään SaiPan veskarivalmentajana ennen Itävallan keikkaan. Kaudet 2015-19 SaPKon apuvalmentajana.

Ari Sulander

Pitkä peliura päättyi kauteen 2011-12. Tämän jälkeen vuosi Sveitsin nuorten maajoukkueen maalivahtivalmentajana, sitten sama Jokereiden A-nuorissa ja Suomen nuorten maajoukkueessa kauden ajan. 2014-15 vielä Jokereiden A-junnujen veskarivalmentajana.

Jukka Tammi

Yhden kultajuhlien sankarin peliura päättyi Saksaan 1998-99. Tämän jälkeen ei enää töissä jääkiekon parissa.

Puolustajat

Erik Hämäläinen

Peliura päätökseen 2007-08. Heti kaudella 2008-09 Lukon apuvalmentajaksi kolmen sesongin ajaksi, sitten kausi junioreissa päävalmentajana. Tämän jälkeen kolme kautta sivussa, kunne paluu junnujen päävalmentajaksi. Kaudesta 2017-18 taas Liigan apuvalmentajaksi ja päättyneellä kaudella nuorten maajoukkueen valmennusryhmään mukaan.

Timo Jutila

Juti on puuhaillut vuonna 1999 päättyneen peliuran jälkeen yhtä sun toista. Monet muistavat hänet varsinkin Hockey Nightin asiantuntijan pestistään ja oranssista takista. Jutila toimi maajoukkueen joukkueenjohtajana 10 kauden ajan vuodesta 2003-04 lähtien. Tämän jälkeen keskittynyt muun muassa kirjaprojektiinsa sekä rillaamiseen.

Marko Kiprusoff

Takatukkien esikuvan peliura päättyi divarissa 2013-14. Toiminut sittemmin apuvalmentajana TPS:n junioreissa ja TUTOn edustuksessa. Paikkasi hetken jopa TUTOn päävalmentajana Miika Elomon saatua potkut. Viime kaudella Hakan apuvalmentajana 2. divarissa.

Janne Niinimaa

Pelaajaura päättyi Ruotsin Allsvenskaniin kaudella 2012-13. 741 NHL-ottelun mies ei ole tämän jälkeen ollut aktiivisesti kiekon parissa tekemisissä.

Petteri Nummelin

Ikinuori tukkamalli pelasi vielä 45-vuotiaana Japanissa. Kausi 2017-18 jäi viimeiseksi ammattilaisena. Toimi seuraavalla kaudella TPS:n b-nuorten apuvalmentajana. Viime kaudella Nummelin oli norjalaisen Storhamarin apuvalmentajana Miika Elomon toimiessa päävalmentajana.

Mika Strömberg

Päätti pelaajauransa KalPassa kauteen 2009-10 ja nousi hetti seuraavalla kaudella joukkueen valmennukseen. Siirtyi sitten Pekka Virran mukana Turkuun vajaaksi pariksi kaudeksi. Viimeiset viisi kautta sujunut Viikinkien päävalmentajana 2. divarissa.

Hannu Virta

Kovaa jälkeä valmennusrintamalla kaudesta 1998-99 lähtien. Toiminut muun muassa TPS:n, Bluesin ja HC Luganon päävalmentajana. Kaudet 2010-17 Jokereiden apuvalmentajana. Viimeisin kausi 2017-18 Ufassa Erkka Westerlundin apuvalmentajana. 

Hyökkääjät

Raimo Helminen

Tehnyt pitkän uran valmentajana: ollut muun muassa Ilveksessä, Barys Astanassa, Dinamo Rigassa, Jokereissa sekä nuorten maajoukkueessa. Viime kausi nuorten maajoukkueen päävalmentajana. Ensi kaudella varmaan uransa kovimmassa paikassa TPS:n päävalmentajana. 

Sami Kapanen

Kuopion mies toimi pitkään omistamansa KalPan päävalmentajana. Lähti kuluvaksi kaudeksi uusien haasteiden perään Luganon päävalmentajaksi, mutta kyyti oli kylmää. Sai potkut joulukuussa.

Esa keskinen

478 SM-liigan ottelussa hurjat 658 pistettä takonut hyökkääjä päätti pelaajauransa TPS:ssä kauteen 1999-00. Ei ole sittemmin työskennellyt lätkän parissa.

Saku Koivu

Legenda on ollut TPS:n osaomistaja kaudesta 2007-08 lähtien. On osallistunut turkulaisten toimintaan aktiivisemmin syksystä 2017 lähtien. Ensi kaudella osa TPS:n urheilun johtoryhmää Rauli Uraman ja Erkka Westerlundin kanssa. 

Tero Lehterä

Teki määrätietoista nousua valmennusuralla Espoossa, kunnes seura meni nurin. Sai uuden mahdollisuuden päävalmentajana SaiPassa kaudella 2017-18. Alku oli lupaava, mutta on joutunut pieneen myrskyn silmään kahden viime vuoden aikana. Ensi kaudella on tosi ison suurennuslasin alla. 

Jere Lehtinen 

NHL-legenda on ollut vahvasti maajoukkueen mukana pelaajauran jälkeen. Rooli on kasvanut kaudesta 2014-15 alkaen, kun Jere Lehtinen on toiminut maajoukkueen GM:nä. 

Mika Nieminen

Peliura päättyi 2001-02. Toimi 2010-luvun taitteessa hetken aikaa tamperelaisseurojen junioreissa valmentajana, mutta tämä pätkä päättyi kevääseen 2013 Tapparan C-junioreissa.

Janne Ojanen

Janne Ojanen kokeili apuvalmentamista Tapparassa pian peliuran päättymisen jälkeen kaudella 2011-12. Palasi tauon jälkeen valmennushommiin Suomi-sarjan Pyryssä 2015-16 ja on joukkueen apuvalmentajana edelleen.

Marko Palo

Pelaajaura päättyi Ässissä 2001-02. On ollut HPK:n junioreissa kahteen otteeseen kauden ajan valmentajana, mutta muuten kiekkohommat ovat jääneet vähiin.

Ville Peltonen

Tehnyt määrätietoista työtä valmennusuran kanssa. Ensin HIFK:n junioreissa ja maajoukkueen apuna, sitten Sveitsissä Kari Jalosen apurina. Pääsi kaudeksi 2018-19 Lausannen päävalmentajaksi, mutta sai potkut kuluvan vuoden helmikuun lopulla.

Raimo Summanen

Raimo Summanen on tehnyt valmennusrintamalla vaikka mitä eikä kohuilta ole tosiaan vältytty. Työskennellyt monissa eri seuroissa niin päävalmentajana kuin apuvalmentajana. Merkittävimmät pestit maajoukkueen, Omskin, Jokereiden, HIFK:n ja Ilveksen päävalmentajana. Viimeisimpänä apuvalmentajana Slovakiassa kaudella 2018-19.

Antti Törmänen

Tehnyt pitkään töitä valmennusrintamalla. Lähti Bluesin junioreista liikkeelle kaudella 2007-08. Päätyi muutaman mutkan kautta Bernin päävalmentajaksi jo kaudella 2011-12. Nousi kotimaisen kiekkoväen tietoisuuteen paremmin HIFK:n päävalmentajana 2014-17. Viimeiset kolme kautta jälleen Sveitsissä päävalmentajana.

Juha Ylönen

Peliura päättyi 2003-04 Bluesissa. Tämän jälkeen ei käytännössä töitä kiekon parissa.

Entä mitä kevään 2011 mitalisteille kuuluu? Pääset artikkeliin tästä.

Tagit Leijonat
60 Shares