0 Shares

Muistatko? Suomen jalkapallomaajoukkuekin on olemassa. Ja se on pian tositoimissa. (Kuva: AOP)

Huuhkajien edellisestä matsista onkin melkoisesti aikaa. Suomi pelasi edellisen kerran Kreikkaa vastaan marraskuun puolivälissä. Lähes yhdeksän kuukauden tauko siis.

Jos korona ei olisi sotkenut aivan kaikkea, niin EM-kisat ja Huuhkajien arvokisadebyytti olisi jo takanapäin. 

Mutta ei hätää. EM-kisadebyytti siirtyi ensi kesään ja Huuhkajatkin palaa pian viheriölle, kun Kansojen liiga jatkuu.

Kansojen liigassa joukkueet on jaettu neljään eri liigaan rankingin mukaan. Parhaat ovat A-liigassa neljässä eri lohkossa, heikoimmat D-liigassa.

Suomi voitti edellisen Kansojen liigassa C-liigassa ja nousi näin ollen B-liigaan. Nyt samassa lohkossa on Bulgaria, Irlanti ja Wales. 

A-lohkon voittajat selvittävät tiensä Kansojen liigan lopputurnaukseen, jossa ratkaistaan mestari. B-, C- ja D -liigojen lohkovoittajat nousevat ylöspäin. A-, B- ja C -liigojen viimeiset tippuvat alaspäin.

Lisäksi jaossa on kaksi paikkaa MM-karsintojen pudotuspelivaiheeseen. Sinne pääsee kaksi parasta lohkovoittajaa, jotka eivät ole muuten saaneet vielä kisapaikkaa tai selviytyneet pudotuspeleihin.

Sekavaa, eikö?

Käytännössä Suomi pelaa siis noususta A-liigaan. Toisaalta säilyminen B-liigassa ei olisi katastrofi: sitä kautta voisi olla parempi asia seuraavia EM-karsintoja ajatellen. Käytännössä kyseessä on Suomelle vain laadukkaampia treenimatseja.

Huuhkajien matsit alkavat jo reilun parin viikon päästä.

Suomen otteluohjelma Kansojen liigassa 

3.9. klo 21:45 Suomi – Wales

6.9. klo 19:00 Irlanti – Suomi

11.10. klo 19:00 Suomi – Bulgaria

14.10. klo 19:00 Suomi – Irlanti

15.11. klo 19:00 Bulgaria – Suomi

18.11. klo 21:45 Wales – Suomi

Tagit Huuhkajat
0 Shares