0 Shares

Antonio Conte on yksi viime vuosien meritoituneimmista ja menestyneimmistä valmentajista. Conten ura huipputasolla on vielä melko lyhyt, mutta italialainen on voittanut kaikkialla, missä hän on valmentanut. Entinen maajoukkuekeskikenttäpelaaja on kuitenkin poistunut jokaisesta seurastaan ovet paukkuen ja nyt sama uhkaa tapahtua Interin kanssa. (kansikuva:tt)

Antonio Conte yhdistetään vahvasti Juventukseen. Leccen kasvatti pelasi komealla pelaajaurallaan yli kymmenen vuoden ajan Torinon Vanhan Rouvan paidassa ja nousi lopulta jopa joukkueen viralliseksi kapteeniksi. Conte ei ollut pelaajana se kaikkein lahjakkain, mutta valtava työmoraali ja peliäly nostivat kömpelön miehen jalkapallomaailman huipulle.

Olikin varsin luonnollista, että parin vuoden hengähdystauon jälkeen Conte siirtyi valmennuspuolelle pelaajauran loputtua vuonna 2004. Conten valmentajauran alkuvuosien perusteella oli vaikea uskoa, miten nopeasti hän nousisi huippuseuran valmentajaksi. Ensimmäiset pestit Arezzon, Barin ja Atalantan peräsimissä päättyivät pettymyksiin, joskin lecceläispojan siirtyminen vihollisseura Barin peräsimeen osoitti uskallusta, jota Conte on näyttänyt myös myöhempinä valmennusvuosinaan.

Vuonna 2011 Juventus oli sen seurahistorian suurimmassa kriisissä. Calciopoli-skandaali oli pudottanut Italian isoimman seuran sen historian ensimmäistä kertaa Serie B:hen ja Vanhan Rouvan nouseminen omille jaloilleen kesti huomattavasti kauemmin kuin kukaan oli osannut odottaa. 

Vuonna 2010 Juventus palasi juurilleen, kun legendaarisen Agnellin suvun nuorimmasta vesasta Andreasta tuli seuran uusi toimitusjohtaja. Andrea Agnellilla oli selkeä visio siitä, miten seuraa tulisi kehittää niin kentällä kuin sen ulkopuolella. Juventus käynnisti oman stadionin rakennustyöt, mutta tärkeintä oli seuran pelillisen kurssin oikaiseminen. Juventuksen historian hyvin tunteva Agnelli nimitti monen yllätykseksi Juventuksen uudeksi päävalmentajaksi kokemattoman Conten, jonka CV ei vakuuttanut monia Juventuksen kannattajia.

Conte osoittautui kuitenkin nappivalinnaksi, sillä miehen alaisuudessa Juventus palasi Serie A:n mestariksi. Menestys eurokentillä jäi vaisuksi, mutta kotimaan kentällä jälki oli tuhoisaa Juven marssiessa mestaruudesta mestaruuteen. Kaikki näytti menevän hyvin, kunnes kunnianhimoinen Conte alkoi vaatimaan seurajohdolta entistä suurempia pelillisiä satsauksia. Juven nousu takaisin huipulle perustui lähinnä halpoihin hankintoihin, mutta intohimoinen Conte halusi Juventuksen hankkivan riveihinsä maailman huippupelaajia. 2010-luvun alussa Juventuksen taloudelliset muskelit eivät olleet nykyisellä tasollaan, josta Conte veti omat johtopäätöksensä eroamalla yllättäen kesken seuran harjoitusleirin kesällä 2014. 

Erottuaan Juventuksesta siirtyi Conte hetkellisesti Italian maajoukkueen päävalmentajaksi. Conte kaapi loukkaantumisista kärsineestä varsin keskinkertaisesta materiaalista kaiken mahdollisen irti kesän 2016 EM-kisoissa, mutta aikakausi Italian päävalmentajanakin jäi lyhyeksi miehen siirryttyä Chelsean uudeksi päävalmentajaksi. Aika Chelseassa oli menestyksekäs, mutta tuulinen. Conte johdatti lontoolaiset Valioliigan mestariksi heti ensimmäisellä kaudellaan, mutta mestaruutta seuranneena kesänä Chelsea ei onnistuntu hankkimaan valmentajansa haluamia pelaajia. Conten toinen kausi muistetaan miehen jatkuvasta julkisesta kitinästä, mutta se päättyi positiivisesti Chelsean voitettua historiansa kahdeksannen FA Cupin. 

Conten ja Chelsean tiet kuitenkin erosivat kauden päätyttyä ja vuoden hengähdystauon jälkeen valmentajavelho teki viime kesänä tempun, johon juuri kukaan ei uskonut. Juventuksen seurahistorian yksi merkittävimmistä henkilöistä siirtyi Vanhan Rouvan suurimman vihollisseuran päävalmentajaksi. Kalabaliikki oli valmis ja Juven kannattajat protestoivat edelleen hetkessä sankarista petturiksi muuttuneen Conten valintaa.

Inter on tällä hetkellä melko samanlaisessa asemassa kun Juventus kymmenen vuotta sitten. Inter on massiivinen seura, joka on alisuorittanut viime vuodet rajusti resursseihinsa nähden. Nyt selittelyiden ajan pitäisi olla ohi, sillä Conte hankittiin Serie A-historian suurimmalla palkalla nostamaan Inter takaisin Italian ja Euroopan huipulle. Inter teki kesällä kovia satsauksia, sillä Diego Godin, Nicolo Barella, Romelu Lukaku ja Alexis Sanchez olivat pelaajia, jotka Conte halusi ja Inter onkin aloittanut kautensa kotimaan sarjassa melko hyvin. 

Vaikka Interin tilanne näyttää varsin kelvolliselta, ei Conte tunnu voivan omalle luonteelleen mitään. Inter on jäämässä Mestarien liigassa pudotuspelien ulkopuolelle seuran pupellettua viime kierroksella kahden maalin vierasjohdon Dortmundin vieraana. Katkeran tappion jälkeen selvästi turhautunut Conte purki tuntojaan lehdistötilaisuudessa vanhalla mantrallaan. Hänen mukaansa menestyminen Mestarien liigassa ei ole realismia, jos Inter hankkii pelaajia Cagliarin ja Sassuolon tapaisista seuroista. Conte tuntui unohtaneen sen, että hänen mainitsemistaan seuroista tulleet Stefano Sensi ja jo mainittu Barella ovat olleet Interin alkukauden parhaita pelaajia.

Conten viimeisin purkautuminen nosti esiin useita kysymyksiä. Conte on eittämättä taktisesti yksi maapallon parhaista valmentajista, mutta onko hän henkisesti valmis kestämään suurseuran valmentajalle aiheutuvaa jatkuvaa mediapainetta? Inter käytti viime kesänä yli 150 miljoonaa euroa pelaajahankintoihin, mikä ei näytä riittävän jatkuvasti enemmän vaativalle päävalmentajalle. Interin seurajohto ei ymmärrettävistä syistä suhtautunut Conten purkaukseen kovin ymmärrettävästi ja juuri nyt näyttää siltä, että miehen valmennusura Interissä uhkaa jäädä yhden kauden mittaiseksi. 50-vuotiaalla Conte on vielä nuori valmentaja, mutta miehen pitää saada pääkoppansa kuntoon, mikäli hän halajaa jatkossakin valmentaa huippuseuroja.

0 Shares