5 Shares

Pelimiehen kokoonpanoanalyysi-juttusarjan kolmannessa osassa tarkastellaan Ilvestä. Juttusarjassa pohditaan, millaisia pelaajatarpeita Liiga-joukkueilla on ennen harjoituskauden alkamista. (Kuva: AOP)

Aiemmat analyysit:

HIFK

HPK

Ilveksen pelaajatilanne on todella hyvä, ja seuralla ei olekaan mitään pakkoa hankkia enää uusia pelaajia. Joukkuetta voi ainakin kuitenkin ehostaa, ja jos Ilves tosissaan haluaa tavoitella sarjan kärkisijoja, täytyy sen kiinnittää ryhmään parikin isompaa nimeä. Se voi olla kuitenkin taloudellisesti mahdotonta.

Ilveksestä lähti viime kauden jälkeen neljä tärkeää pelaajaa, jotka olivat Lukas Dostal, Arttu Ruotsalainen, Robert Leino ja Teemu Rautiainen. Tilalle on tullut vain yksi kovempi tekijä, Ondrej Roman. Tässä valossa tamperelaisten ryhmään pitäisi löytää vahvistuksia, mutta tälläkin ryhmällä voi lähteä kauteen. Potentiaalia on nimittäin rutkasti.

Kolme pelaajatyyppiä, joita Ilveksessä tarvitaan:

Kovan luokan sentteri

Leino ja Ruotsalainen jättivät ison aukon keskikaistalle, ja Roman ei pysty yksinään paikkaamaan tähtiduon jättämiä saappaita. Apua voidaan hakea kapteeni Eemeli Suomesta, jonka voi heittää keskelle, mutta ideaalitilanteessa Suomi pelaa laidalla. Romania on kaavailtu kärkikenttien sentteriksi, mutta joukkue tarvitsi myös toisen kovan luokan keskushyökkääjän. Ruotsalainen ja Leino eivät olleet erityisen kalliita pelaajia Ilvekselle, joten seurassa pyritään löytämään tähän rooliin nuori ja potentiaalinen tekijä. Uutena pelaajana tullut Joni Ikonen voi yllättää, mutta hänen varaansa ei voi vielä laskea liikaa. Jos Ilves hankkii uuden sentterin kärkikenttiinsä, tulee kyseinen pelaaja todennäköisesti ulkomailta.

Kokenut alempien kenttien hyökkääjä

Ilveksellä on nuori ja hyvin liikkuva joukkue, mutta ryhmästä löytyy myös kovuutta Taavi Vartiaisen, Samuli Vaionionpään ja Panu Miehon muodossa. On kuitenkin selvää, että kovuuden ja etenkin kokemuksen lisääminen alempiin kenttiin tekisi poikaa. Hyviä vaihtoehtoja voisivat olla Toni Kähkönen ja Sami Lähteenmäki tai ehkä jopa Janne Ritamäki. Etenkin Kähkönen ja Lähteenmäki voisivat pelata myös isommassa roolissa, mikä olisi tärkeää etenkin silloin, jos Matias Maccelli siirtyy kesken kauden Pohjois-Amerikkaan.

Rotaatiopuolustaja

Ilveksen pakisto näyttää hyvältä Niko Peltolan, Kalle Maalahden ja Jarkko Parikan johdolla. Myös nuoriin Oskari Laaksoseen ja Santeri Hatakkaan kohdistuu isoja odotuksia. Siitä huolimatta yksi kokenut rotaatiopuolustaja auttaisi pakistoa selvästi, sillä tamperelaisten alakerta ei kestä kovinkaan montaa loukkaantumista. Toki paljon riippuu, miten nuoret pelaajat Santeri Airolasta lähtien kehittyvät kesän aikana. Tällä erää pakistoon voisi kuitenkin kiinnittää yhden varman oman pään tekijän, joka hoitaisi roolinsa kolmosparissa moitteitta. Koodinimi “artolaatikainen” kuulostaisi hyvältä.

5 Shares