0 Shares

Kokoonpanoanalyysi-juttusarjassa on tällä kertaa vuorossa JYP. Juttusarjassa pohditaan, millaisia pelaajatarpeita Liiga-joukkueilla on ennen harjoituskauden alkamista. (Kuva: AOP)

Aiemmat analyysit:

HIFK

HPK

Ilves

Jukurit

JYPin tilanne on monessa mielessä hyvä, mutta kokoonpanosta löytyy silti aukkoja. Uusia tulijoita tarvitaan, sillä lähtijöitä ei ole täysin pystytty paikkaamaan.

JYPistä poistuivat muun muassa Julius Nättinen ja Petrus Palmu, jotka olivat joukkueen tärkeimpiä hyökkäyspään pelaajia viime kaudella. Myös Juha-Pekka Hytösen eläköityminen jätti ison loven. Pakistosta poistuivat Mikko Mäenpää ja kapteeni Juuso Vainio. Myös Julius Honka pelannee ensi kaudella muualla. Veskariosastolta lähti ykkösvahti Eetu Laurikainen.

Lista on kova, mutta JYP on pystynyt tekemään kevään aikana mielenkiintoisia hankintoja. Jyväskylässä on panostettu etenkin nuoruuteen ja potentiaaliin, sillä hurrikaaniryhmään on liittynyt pelaajia, kuten Patrik Puistola, Severi Lahtinen, Brad Lambert ja Joni Jurmo.

Uusissa hankinnoissa ei ole kuitenkaan mukana yhtään huippuluokan nimeä, joten vahvistuksia kaivataan.

Kolme pelaajatyyppiä, joita JYPissä tarvitaan:

Ykkösmaalivahti

Ensimmäinen asia on ykkösmaalivahdin hankinta, sillä tällä hetkellä joukkueen veskariduon muodostavat Markus Ruusu, 22, ja Niko Parkkinen, 21. Ruusu on pelannut Liigassa vain kakkosvahtina, ja Parkkisella on allaan vasta yksi kausi miesten sarjoissa, ja sekin kului Mestiksessä. Kauteen lähteminen tällä kaksikolla on iso riski, miksi JYP varmasti kartoittaa maalivahtimarkkinoita. JYP on kuitenkin seura, joka haluaa olla vuodesta toiseen sarjan kärkeä, joten jotain on tehtävä. Markkinoilla olisi vapaana muun muassa Atte Engren. Myös Tapparassa loistanut Michael Garteig on yhä ilman pelipaikkaa.

Johtava kiekollinen puolustaja

JYPin pakistosta lähti kovaa tekijää, joista eniten ehkä harmittaa Leijonista tutun Vainion poistuminen, vaikka Honka ja Mäenpääkin ovatkin ison profiilin pelaajia. Joukkueen alakertaan ei ole löytynyt isoja kaloja, joskin pakistossa on jo valmiiksi hyviä pelaajia Mikko Kaltevan, Aleksi Salosen ja Alex Lintuniemen johdolla. Anttoni Hongan, Valtteri Kakkosen ja Jurmon potentiaalit ovat korkealla, joten parhaimmillaan Jyväskylässä nähdään hyvin laadukas puolustajakuusikko. Alakertaan olisi kuitenkin järkevää hankkia yksi tekijämies, joka pystyy olemaan kiekollinen johtaja, sillä kukaan edellä mainituista pelaajista ei ole pomminvarma onnistuja hyökkäyspäässä. KalPassa loistanut Jesse Graham voisi olla suhteellisen halpa ja realistinen vaihtoehto.

Nelossentteri

JYPin top 9 -hyökkäyskalusto on melko hyvässä kunnossa, joskin kärkikenttiinkin voi hankkia kilpailua. Hyökkäyksessä suurin tarve voi olla kuitenkin alemmissa kentissä, ja etenkin neloskenttään voisi yrittää löytää laadukasta sentteriä, joka pelaa vahvasti omissa, tuo fyysisyyttä, voittaa aloituksia ja osaa alivoimapelin salat. Ehkä Itävallassa viime kauden pelannut Miika Lahti voisi tulla halvalla lapulla takaisin Keski-Suomeen? Yksi hyvä vaihtoehto voisi olla myös ex-JYP-hyökkääjä Jasse Ikonen, joka pystyy pelaamaan sekä laidassa että keskellä.

0 Shares